Kotimaan kiertokirje 6/6: Keski-Pohjanmaa

Hei Auri, kiitos kirjeestäsi.

Luomasi lukuhetken jälkeen sain vettyneet silmät tervehdyksen tuomasta riemusta, sekä siitä taituruudesta, joka sinulla on kokemustesi sanoittamisessa.

Katselen ulos ikkunasta kuuraiseen pohjalaiseen maalaismaisemaan ja muistelen yhteisiä ammatillisia balettikouluaikojamme. Niitä, jotka vähän tangentiaalisesti kohtasivat, kun eri vuosiluokissa aikamme vietettiin. Muistan ihailleeni sinua jo “ennalta”, sillä muuttaessani Helsinkiin 15-, pian 16-vuotiaana, olin kuullut sinusta silloisen Mikkelin nykytanssi- ja balettikoulun kavereilta. Kasvuperheeni teki vanhempien töiden perässä muutaman vuoden koukkaisun Mikkeliin, jossa itse nuorena oikeastaan päätin, että haluan ammattitanssijaksi. Näitä monipuolistuneiden tanssituntien täyttämiä yläastevuosia ennen vastaavanlainen ammatinvalinta ei ollut todellisuudessani mahdollisuus.

Olen kuitenkin Kokkolan taiteen perusopetuksen kasvatti ja mieltänyt itseni aina keskipohjalaiseksi ns. taiteilijaidentiteetissäni. Se on kai olotila, koska mitään konkreettista tahi metodologista se “keskipohjalainen tanssitaiteilijuus” ei minulle ole. Balettitaustastani johtuen en kasvanut muiden Kokkolasta lähtöisin olevien upeiden uuden tanssin ammattilaisten kanssa. Heihin olen myöhemmin tutustunut ja ihastunut, saanut työskennellä yhdessä. Edelläkävijään ja tienviitoittajaan, Kokkolan Talvitanssit Festivaalin perustajaan, Pirjo Viitaseen tutustuin vasta nuorena aikuisena.

Paluumuutin kotiseudulle syksyllä 2016. Syy taisi ennen kaikkea olla käytännönläheinen ja jonkinlainen vastareaktio edeltävään kahteen hektiseen ulkomaan korkeakouluvuoteeni: halusin vuonna 2013 syntyneen esikoiseni lähemmäksi isovanhempia ja muuta lähisukua.

Yhdyn kokemuksiisi pienehkön seudun paikallisyhteistyön ihmeellisyydestä, sen avokätisyydestä. Kokkola viettää tänä vuonna 400-vuotisjuhlavuottaan, jonka kunniaksi on mahdollistunut kokovuotisen hankkeen nimeltä DANCE ALL YEAR LONG KOKKOLA (DAYL KLA) järjestäminen. Hanke on luonut yhteistyökonseptin avulla puitteet 12 tanssitaiteen ammattilaisprojektille eri lokaatioissa, luoden siltoja vierailevien taiteilijoiden ja paikallistoimijoiden välille. Taiteilijat ovat työskennelleet kahden viikon mittaisissa taiteilijaresidensseissä mm. paikallismuseossa, nuorisokeskuksessa, majakkasaaressa, maaseutugalleriassa ja kesäkahvilassa. Jokaisen yhteistyötahon kanssa oli erittäin helppoa sopia hetkellisestä kumppanuudesta ja saada lainaksi niin tilat kuin näkyvä alusta tanssitaiteelle. Ennakkoluuloton mukana olemisen into oli jokaisen tahon yhteistyöpäätöksen takana.

Muitakin positiivisia ja hyödyllisiä puolia paluumuutossani on ollut. Keskipohjalaisena olen saanut ensimmäiset pitempiaikaiset henkilökohtaiset työskentelyapurahat niin Taiken Pohjanmaan toimikunnalta kuin Suomen Kulttuurirahaston seuturahastosta. Alueella ei tanssitaiteen parissa työskentele kuin muutamia ammattilaisia.

Silti yksittäisen vapaan taiteilijan elämä jatkuu prekaarina täälläkin. Seudulta ei vielä vaikuta löytyvän tanssitaiteen ja soveltavan taiteen pedagogian maisterille mitään vakituisempaa paikkaa. Olen kantanut tanssin ja taiteen opetuksen vastuita nuoralla ilman kunnollista suojaverkkoa. Olen uupunut jo ainakin kerran; kuopuksen tullessa oman työntekijyyden luotsaamiseen ei enää riittänyt tarvittavaa kapasiteettia, eli irrallisen määräaikaistekijän tasaista kaikkivoipuutta.

Kokkolan DAYL hankkeen myötä olen nyt saanut kokemuksia vapaan työryhmän hienoudesta ja koen enemmän kestävyyttä sillä saralla. Mitä vapaampi, sitä parempi. Mitä enemmän resursseja sisällölle, sitä merkityksellisempää työn kokemus on. Mitä “vaihtotaloudellisempaa”, sitä helpottavampaa. Mitä enemmän yhteistyön voimaa, sitä enemmän tukea rakenteettomalle taiteen tekijälle. Taustalla vapaan taiteen kollektiiveilla voi olla asiantuntijaorganisaatioita kuten DAYL KLA:ssa tarvittaessa Pohjanmaan Tanssin Aluekeskus. Pohdin, voisiko kuntakin osallistua jotenkin vapaata taidetta tukevaan “palvelumuotoiluun”. Tosin Kokkolasta ja Keski-Pohjanmaalta puuttuvat vielä ammattikentän vapaat lavat, vapaat teatterit. Tästäpä kipinää toiminnan kehittelemiseen…

Ympäristö vaikuttaa, ihminen sopeutuu ja ryhtyy sijainnistaan käsin näkemään ja jäsentelemään tulevaa – pohdin usein kuinka taloani ympäröivät kaupungin pellot voisivat joskus olla minun omistamiani ja joiden kanssa voisin opetella luonnonvara- ja maataloutta. Haaveilen ruokasienten kasvattamisesta, pellon muuttamisesta niityksi ja mehiläisten pidosta, vaikka en tiedä näistä asioista yhtikäs mitään. Ehkäpä voisin joku päivä olla sivutoiminen vapaa taiteilija ja sivutoiminen vapaa ruokasienten viljelijä ja tietty jokin itiöemien ja heksagonisen tanssin soveltava tutkijakin. Onkohan sellaista ammattilaista vielä olemassa apurahojen piireissä?

Nämä haaveet piilottavat realiteetin “uusavuttomuudesta”; olenhan kaupunkikasvatti maaseudulla, suhteellisen tuore talollinen ja perheen perustanut pätkätyöläinen, jonka aika ei kulu vaikkapa mullan kanssa, vaan tietokoneen edessä tai puhelimessa – siis sisäsiistissä istumatyössä! 12 projektin järjestäminen ja työryhmään kuuluvien taiteilijoiden taiteellisen työn tukeminen on pitkälti juurikin sitä. Pandemia lisää järjestelykysymyksiä ja -toimia.

Lokakuussa “sain tuta”, kun hyppäsin toimistotyöstä pitkästä aikaa suoraan tanssijan työhön ja mukaan Janne Aspvikin DAYL KLA taiteilijaresidenssiin Keski-Pohjanmaan Konservatorion baletin uusissa tiloissa, Taidetalo Renlundissa. Epäusko oli aikamoinen, kun Kokkolasta myös lähtöisin olevan Jannen dynaamista taiteellista prosessia aloiteltiin – parin viikon päästä kuitenkin taiteellinen ulostulo oli paketissa, koin olevani jälleen ihan tanssijakin. Prosessissa oli mieletöntä myös se hetkellinen ja harvinainen “kokkolalainen tanssiryhmä”, joka meillä oli koossa. Ammattilaiskoplassa oli siis minä, Janne, sekä äskettäin tanssijaksi ja tanssinopettajaksi valmistunut kokkolalainen Liana Vahtiala – kolmelta eri syntymävuosikymmeneltä “paikallistanssijoita”!

 

Täällä Keskipohjassa tuumailen pitkälti ‘kestävyyttä’: oman jaksamisen, perhe-elämän, taiteen, ihmiskunnan ja maapallon. Pähkäilen keskiverto-suomalaisen kuluttamista, kertakäyttövaippoja ja 7,7 miljardia lajimme edustajaa käyttämässä määrätyissä elämänvaiheissa vaippoja. Naapurissa kasvaa kuusi lasta, minun talossani kaksi. Ihmettelen kierrätystekstiilien paljoutta ja loputtomia taloa valtaavia pyykkikasoja. Haja-asutusseudulla tilaa on, mutta myös jätettä on, autoilua on. Ainoa mikä ei jätä jätettä, on tanssi. Se jättää jälkensä muutoin.

Tahtoisin ajatella, että syrjäisellä seudulla tanssitaiteilijana eläminen on ihan kestävää. Taiteen kokemukset ovat todella erilaisia kuin vaikkapa opiskelukaupungeissani (Helsinki, Bryssel, Lyon, Kööpenhamina), koska esillä oleminen tai esiintyjyys ei enää ole samalla tavalla oman tanssin keskiössä. Taide on kokemus (John Dewey) – mutta myös kokemus voi olla taidetta.

Näihin hajatelmiin, rauhallista talvea toivotellen ja jälleennäkemistä ilolla odottaen,

Eleni

Yli-Kannus, Keski-Pohjanmaa

P.S. Mietin paljon myös suorituspainotteisuuden ja joutilaisuuden (mm. Juha Hurme) suhdetta. Itselleni joutilaisuus merkitsee poliittisesti kantaaottavaa sekä esteettistä, eli aisti- ja tunnekokemuksiltaan rikasta, elämää. En joutilaisuuteen useinkaan kykene näin ns. ruuhkavuosien keskeltä. Auri, mieltäni lämmitti ajatus “riman laskemisesta” ja perusasioiden jälkeen “kaikki muu on plussaa -asenteesta”. Taidanpa ottaa sen henkiseksi ohjenuorakseni saman tein, kiitos!

Bonuslukemista: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/04/26/juha-hurme-joutilaisuuden-ylistys

Hyvää joulunodotusta kaikille joka pitkän maamme kolkkaan!

 

Kuvatiedot: 

Eleni ja Taneli: DANCE ALL YEAR LONG hankkeen järjestäjät, vapaat tanssitaiteilijat Eleni Pierides ja Taneli Törmä. Taneli vierailee kollegaystävistäni useimmiten luonani, ja se helpottaa “ison kirkon” ikävää kovasti. Taneli on oikeastaan myös tietyllä tapaa agenttini, vertaistuki ja työnohjaaja, jonka avulla olen saanut Kokkolan tanssin kentän kehitystä valtavasti eteenpäin. Kiitos Taneli!

Tanssikuvat: Kuvassa 1 dance team Kokkola: Janne Aspvik, Eleni Pierides ja Liana Vahtiala. Kuvassa 2 edellisten lisäksi Keski-Pohjanmaan Konservatorion tanssilinjan oppilaat Shuichi Murai, Wilma Huuhka, Alva Backlund. Kokkolan kaupungin vastikään tanssikouluille remontoimassa Taidetalo Renlundissa lauantaina 10.10. tehty taiteellinen ulostulo Janne Aspvikin DAYL KLA taiteilijaresidenssistä. Musiikista vastasi Miki Brunou. Kuvat Ulla Nikula.

Polaroidkuvat: Eleni Pierides

 

KOTIMAAN KIERTOKIRJE -SARJAN AIEMMAT OSAT:

Kotimaan kiertokirje 1/6: Uusimaa

Kotimaan kiertokirje 2/6: Etelä-Savo

Kotimaan kiertokirje 3/6: Pohjois-Karjala

Kotimaan kiertokirje 4/6: Luoteis-Lappi

Kotimaan kiertokirje 5/6: Ylä-Lappi / Saamenmaa

 

Kotimaan kiertokirje -sarja päättyy tähän!