Kotimaan kiertokirje 4/6: Luoteis-Lappi

5.8.2020

Kiitos kirjeestäsi Mathilda! 

Tarttuessani kuivumassa oleviin heiniin ja liikuttaessani ne viimeisen kerran pressulle ennen latoon kantamista, tunnustelen kukkia käsin hellästi, etteivät rikkoutuisi ja hieman huolissanikin siitä, mahtavatko olla riittävän kuivat, mutteivät liian, jotta säilyisivät hyvin ja maistuisivat villaisille lapsillemme talven pitkinä kuukausina. Tunnen, miten jokin – kaikki – muuntuu ja muovautuu hitaasti ja varmasti sisälläni ja kinesfäärissäni. 

Asun Muoniossa ja Muodoslompolossa (Norrbotten) ja työskentelen Muonion useiden yhteisöjen lisäksi erityisesti Suomen Lapissa vapaiden työryhmien produktioissa. Esiintymisen lisäksi tuotan, järjestän, kuratoin, kutsun koolle, ohjaan, taidekasvatan ja -kylvetän. Toiminnallinen monimuotoisuus on mulle sopivaa ja pienen lappilaispitäjän tyttönä kai äidinmaidossa imettyä. Suuren osan elämässäni muodostaa myös luontaistalouden tutkiminen ja omavaraisuuden kehittäminen Muodoslompolon kylällä ja vanhalla tullilla, jota remontoimme kodiksi ja residenssiksi. Voisin hyvin kirjoittaa kirjettä me-muodossa, sillä arkeni ja taiteeni toteutuu kiinteässä yhteissuunnittelussa ja -oppimisessa sekä rinnantoimimisessa mieheni Lassen kanssa. 

Pyrkimys ekologisesti kestävään elämänmuotoon on pääsyy johdattamassa arjen ja taiteen symbioosiin. Permakulttuurisessa viitekehyksessä on kestämätöntä tehdä asioita monokulttuurisesti, ilman ekologisten lokeroiden yhtymisiä. Koin aiemmin elämässäni suurimmiksi rasitteiksi roolista toiseen hyppäämiset ja niiden asettamat toisistaan poikkeavat vaatimukset. Toki symbioosin luomisessa ja ylläpitämisessä on omat rasitteensa, kuten äärimmäinen vaikeus erottaa työ- ja vapaa-aikaa, tietää milloin on tehnyt riittävästi. Toisaalta perinteisessä luontaistaloudessa kysymys työ- ja vapaa-ajasta on vieras. Elämä on ja siinä tehdään asioita, jotka kulloinkin ovat käsillä ja ajankohtaisia. Rytmiä sanelee pitkälti luonto kierrollaan ja ilmojen haltijat armollaan. Päivät venyvät ja kutistuvat yhdessä auringon kanssa. Esimerkiksi juuri nyt, heinä-elokuun vaihteen poudassa ovat käsillä heinänteko, marjastaminen ja sienestäminen sekä muu sadonkorjuu. Ja koska meillä on vielä rytmitajussa puutteita, sahaamme yhä polttopuita, vaikka se olisikin alkukesän töitä. Ja koska olemme myös kulttuurimaisemien ennallistamisessa alkuvaiheessa, työllistymme mm. aitojen ja aitausten rakentamisessa sekä suojien korjaamisessa. Kesäaikainen työ on ruumiillista ja siinä painellaan talven aikana hankittuja opinpalasia kiinni toisiinsa. On oltava tarkka ja nuuka siinä, mihin kodin ulkopuoliseen kesäajaksi sitoutuu, millaisia prosesseja ottaa kantaakseen. Talvella on enemmän tilaa jakaa itseä eri puolille, vaikka eläimet odottavat hoitoa ja kontaktia silloinkin, eikä toista voi jättää kovin usein tai pitkiksi ajoiksi yksin arjesta vastaamaan. Luontokappaleiden niskalenkissä on hyvä kulkea. 

Olen siis vahvasti sitoutunut paikallisuuteen. On huikeaa havaita, mitä kaikkea läheltä löytyy, kun sitä tutkii ja koluaa ja millaisia muutoksia tapahtuu, kun energia saa keskittyneesti suuntautua. Apurahaa hakiessani kokonaiselämän kehykset olivat jo olemassa ja hyvinkin selvillä. Koneen säätiön tuki (Ekotaiteelliselle työskentelylle #rohkeatekijä) monimuotoisen elämänmuodon kehittämiselle on avannut taianomaisesti niin latojen ovia kuin lisälaitumia ja yhteyksiä meistä muihin. Emme kumpikaan ole kotoisin maatiloilta, vaikka vanhempamme ovat. Omistamme vain vaivaisen tontin talomme ympärillä, joka sekin alkaa olla millilleen hyötykäytössä. Olemme riippuvaisia kyläläisistä ja heidän halustaan vastaanottaa eläimemme ja niiden mukaiset työmme paketoituja peltoja eloon herättelemään. Aloimme tämän elämänmuodon keski-ikäisinä ja vaikka keräämme kokemusta ja tietoa vimmaisella vauhdilla, olemme todennäköisesti taitavia edes osassa arkeamme täyttävistä töistä ns. seuraavassa elämässä. Olemme siten myös vapaita etsimään ja kokeilemme ehkä uusia tapoja. Saatamme perinteisistä tavoista tietämättöminä “vahingossa” onnistua – tai sitten emme – ja siinä retkeillessämme tietämisen ja ei-tietämisen välitiloissa, tulla synnyttäneeksi uusia toimintamuotoja. Ja siinähän se on – pienessä paikallisessa muodossa ja pohjoisen yhteisön keskellä – taide. Osana arkea kontekstissa, joka liikuttaa kaikkia maaseutukylän asukkeja. Liikuttaa, vaikka kylämme kokemusasiantuntijat viljelyn alalla ovat kahdeksankymppisiä ja sitä nuoremmat elättäneet itsensä muilla aloilla, mm. kaivostyössä. 

Suurimman haasteen työskentelyssäni muodostaa monien prosessien kannattelu ja omien jaksamisrajojen tunteminen ja kuuleminen. Apurahan myötä olen saanut tietenkin pohtia, mikä työskentelyssäni on taidetta tai milloin sitä on riittävästi. Kyse on pitkälti määrittelystä ja tietoisuudesta: Lassen aamuiset ulkolaidunvaellukset uuhien kanssa kylällä, oma tanssini jaarojen (pässit) laitumilla, talomme korjaus vallitsevia konventioita murtaen, lierokompostien rakentaminen alakoulujen luokkiin, hyvinvointikeskuksen taidesuunnittelun vetäminen, KEHO-residenssien koordinointi, Lapin hiljaisten tilojen kehollinen dokumentointi – vain muutamia mainitakseni. Muutama vuosi sitten sain osakseni ihmetystä, miten Muoniossa voi elää ja toimia esitystaiteilijana. Työtä on kauheasti, kuten sain Mathilda sinunkin kirjeestäsi vaikutelman. Mitä pienempi paikka ja vähemmän tekijöitä, sitä enempi työtä. Ne työni, jotka eivät suoraan liity maakeskusteluihin ja joissa vilahtelen kotivyöhykkeiden ulkopuolella, alkavat löytää omat rakosensa työstyä. Ne ovat sivujokia, joista tämä vuolain saa voimaansa myös. Tuntuu kuin olisin hiljalleen ymmärtämässä, ettei niitäkään kannata toteuttaa muussa kuin maan rytmissä. Ehkäpä asiat, joina permakulttuurinen oppimatkani kodin ulkopuolisiin töihin suodattuu, ovat paljolti rytmisiä, hengittämiseen ja kuuntelevaan olemassa olemiseen liittyviä tekijöitä. Olen tämän kysymyksen kanssa vielä avoimen ihmettelevä.  

Pyydän mukaan inarilaisen Auri Aholan, jonka työskentelyä tunnen vain videotöiden muodossa. Haluaisin Auri kuulla, miten sinun elämässäsi Ylä-Lapissa arki ja taide limittyvät ja yhdistyvät toisiinsa? 

/ Katariina 

 

Lähettäjä: Katariina Angeria, Muonio

Vastaanottaja: Auri Ahola, Inari

 

KOTIMAAN KIERTOKIRJE -SARJAN AIEMMAT OSAT:

Kotimaan kiertokirje 1/6: Uusimaa

Kotimaan kiertokirje 2/6: Etelä-Savo

Kotimaan kiertokirje 3/6: Pohjois-Karjala

 

Kuvassa Katariina Angeria ja Lasse Hagman Nils Johanssonin vainiolla Muodoslompolossa. Kuva: Oliver Coey.