Lauantai-iltapäivä Veturitalleilla. Korkea, avara, hämärä tila. Puheen sorinaa, tuolien siirtelyä, oman tilan raivaamista. Taustalla soivat äänet antavat ajatusten harhailla omia polkujaan.
Kirjava äänimatto saa uusia sointuja: kirkkaita kalahduksia. Lonksuvat napsahdukset soivat kuin kastanjetit. Jostakin taustalta näyttämölle vaeltaa kolme hahmoa. Yhdellä on käsissään kulho, josta ääni tarkalla lyönnillä irtoaa. Sitten on nainen, jonka takissa on kymmenittäin kiliseviä avaimia.
Seurueen kolmas jäsen on kuin kalliomaalauksesta nykypäivään hypännyt olento. Sen puinen, lonksuvan äänen päästävä leuka keikkuu syvänkeltaisen, kankaisen kehon yläpuolella.
Sitten alkaa tanssi, vai puhuisinko sittenkin rituaalista. Kokemus ei helposti muotoudu sanoiksi. On heittäydyttävä toiseen tilaan, jossa mieli ja keho eivät ole kaksi irrallista elementtiä, vaan jakamaton ykseys.
Saga Elglandin teos on vimmainen, sisäistynyt ja loistava. Teoksen eri elementit, liike ja ääni, sekoittuvat mielessä, kehossa ja tilassa. Ajan lineaarinen kulku katoaa: samanaikaisesti läsnä ovat jokin ikiaikaisen vanha, jo miltei unohtunut, ja nykyhetki. Kun katson näyttämölle, näen kanssakatsojat. Olemme samassa tilassa, katsomme näyttämön tapahtumia, ja kuitenkin jokainen meistä suodattaa kokemuksen omien aistiensa lävitse. Olemme yksin ja yhdessä.
Tanssijat – Saga Elgland ja akrobaatti Visa Niemelä – täyttävät näyttämön raivoisalla vuoropuhelulla. Sävelten tiukat iskut toistuvat tanssijoiden rytmisessä liikkeessä. Seuraan ikiaikaista kaksintaistelua, jossa nainen ja mies tai ihminen ja eläin ottavat mittaa toisistaan. Alkukantaista, ja yhtä kaikki kieltä, jonka viesti tunkeutuu urbaanin ulkokuoren alle. Liike ottaa mausteita baletista, nykytanssista, afrosta, ja kaikki tanssin kielet yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Taustalle projisoidut videokuvat ovat elimellinen osa esitystä. Rähjäinen, tagien ja töhryjen peittämä kaakeliseinäinen tila, jossa kolme hahmoa liikkuu, saa vastapainokseen utuisen maiseman ja veden läikkyvän pinnan. Projisoinnit vahvistavat teoksen ääriulottuvuuksia: pakahduttavaa voimaa ja sisäistä herkkyyttä. Teoksen konseptin synnyttänyt Toni Essel osoittaa tällä työllään lahjansa visualistina.
Maija-Liisa Westman
Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja, teatteri- ja tanssikriitikko ja kritiikin tutkija. Teksti on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa.
KOLME – Urbaani rituaali
Kantaesitys Jyväskylässä 26.9.2015 Tanssin Aika -festivaalilla
Koreografia ja tanssi: Saga Elgland
Konsepti ja ohjaus: Toni Essel
Sävellys ja ääni: Keijo Koskenharju, Toni Essel
Akrobatia ja tanssi: Visa Niemelä
