Tanssipedagogiikan koulutus ja tutkimus kehittyy maassamme hitaasti, mutta varmasti. Teatterikorkeakoulussa on koulutettu tanssinopettajia kohta 20 vuoden ajan. Suunnilleen yhtä kauan on harjoittu ja edistetty alan jatkotutkintokoulutusta ja tutkimusta. Niin maisteri- kuin tohtoriopiskelijoiden määrä on pysynyt suunnilleen vakiona, kuten myös alan kehittämiseen suunnatut resurssitkin. Koulutuksen ja tutkimuksen kiinteä vuorovaikutus on kuitenkin tuottanut merkittävää sisällöllistä kehitystä tanssipedagogiikan käytäntöihin. Samalla tanssipedagogiikka on vakiinnuttanut asemansa suomalaisen taidekasvatuksen tutkimuskentän sisällä. Tätä kautta tanssipedagogiikan koulutus ja tutkimus vaikuttaa tanssin arvostukseen akateemisena tiedonalana ja välillisesti myös tanssitaiteen asemaan maassamme. Suomalainen tanssipedagogiikan tutkimus on myös kansainvälisesti tunnustettua. Lähitulevaisuudessa on hyvinkin mahdollista, että tanssipedagogiikalla tulee olemaan painoarvoa myös laajemmin, esimerkiksi kasvatusfilosofian ja oppimispsykologian tiedonalojen parissa.
Tanssipedagogiikka kuuluu elimellisesti taidepedagogiikan tiedonalan keskiöön. Ensinnäkin, se perustuu erityisellä tavalla kehollisuuteen, läsnäoloon ja vuorovaikutukseen, joiden merkitys voidaan ajatella olevan keskeinen kaikessa oppimisessa, opettamisessa ja inhimillisessä toiminnassa. Toiseksi, siihen olennaisesti kuuluva esittämisen, esiintymisen tai esillä olemisen elementti on yhteisöllisen elämän rakentumisessa keskeistä. Tanssin marginaalinen asema muodollisessa kasvatus- ja koulutusjärjestelmässä on kuitenkin tuottanut epäsuhdan tai aukon, jota alati laajeneva harrastus- ja muu koululaitoksen ulkopuolinen toimintakenttä paikkaa. Tanssinopettajat kohtaavat työssään kaikenikäisiä ja –taustaisia ihmisiä, joilla, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen, toiminnallisen vuorovaikutuksen ja esiintymisen tarve on suuri. Tanssinopettajan ammattitaitoon kuuluu olennaisesti valmius kohdata nämä ihmiset moninaisuudessaan, samalla kun hän vaalii tanssia taidemuotona. Oli kyse sitten harrastustoiminnasta, ammattiin johtavasta koulutuksesta tai ammatillisesta taiteen tekemisestä, on tanssinopettajan ammattitaidon ydin mielestäni aina kahtalainen: ihmisten kohtaaminen ja taiteen vaaliminen. Kun nämä kaksi asiaa kietoutuvat yhteen, syntyy erityistä taiteellista ominaislaatua ja uudenlaista taiteellista toimintaa. Jälkimodernia aikaa eläessämme taiteen ja pedagogiikan välinen raja on murtunut, ja molemmat saavat uusia muotoja ja merkityksiä.
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa kehitetetään tanssipedagogiikan tiedonalaa näistä lähtökohdista käsin. Opiskelijat, opettajat ja tutkijat kartoittavat uusia mahdollisuuksia, mitä taiteen ja pedagogiikan entistä läheisempi liitto voi tuottaa. Muut taidemuodot, erityisesti teatteri, kietoutuvat jännittävillä tavoilla tähän vyyhteen. Kuvataiteen ja musiikin esittävyys ja materiaalisuus avaavat kiehtovia maisemia myös tanssipedagogiikan kehittämiselle. Tanssipedagogiikka luonnollisesti liittyy kuitenkin edelleen kiinteästi tanssitaiteeseen ja sen lähialoihin, kuten esitystaiteeseen, esittäviin taiteisiin ja niiden tutkimukseen. Yhteistyö Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen, Tutken, kanssa on läheistä, ja Teatterikorkeakoulussa tehtävä taidepedagoginen tutkimus nähdään kuuluvan taiteellisen tutkimuksen sateenvarjon alle. Tämä on perusteltua, sillä taidepedagoginen toiminta on taiteellista toimintaa. Tanssipedagogiikan tutkimuksella on kuitenkin elävä yhteys myös sellaiseen taidepedagogiseen tutkimukseen, joka ei menetelmällisesti tai tieteenteoreettisesti lukeudu taiteellisen tutkimuksen piiriin. Rajan vetäminen tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen välillä on hankalaa. En pidä tehtävää edes mielekkäänä, kuten jo yllä totesin, rajat, merkitykset ja määritykset ovat aina liikkeessä.
Tanssipedagogiikan tutkimus nousee sen käytännöistä ja pyrkii kehittämään parempia käytäntöjä, sekä ymmärtämään tanssin opettamiseen ja oppimiseen liittyviä ilmiöitä syvemmin. Se avaa tanssijoiden, tanssin opiskelijoiden ja tanssinopettajien kokemuksia ja lisää siten ymmärrystä tanssista inhimillisenä kokemuksena ja toimintana. Näin ymmärrys tanssimisen eettisistä ja esteettisistä, koetuista kokemuksista kasvaa. Kokemuksellinen, tulkinnallinen tieto syventää ymmärrystä tanssitaiteesta kehollisena, kokonaisvaltaisena ilmiönä.
Tanssipedagogiikan tutkimus on myös yhteiskunnallista ja poliittisesti kantaaottavaa, jolloin tarkoituksena on ymmärtää paremmin niitä yhteiskunnallisia olosuhteita, rakenteita ja niiden historiallisia kehityskulkuja, joissa tanssipedagogiikka on kehittynyt erilaisissa konteksteissa. Tanssipedagogiikka tiedonalana pohtii tanssitaiteen, tanssin opiskelun ja tanssin harrastamisen yhteiskunnallisia vaikutuksia ja yhteyksiä, kuten yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä. Se selvittää myös tanssimisen riskejä niin psykologiselta kuin fysiologiseltakin kannalta, ja tukeutuu siinä aputieteisiin, kuten liikuntalääketieteeseen, anatomiaan, kinesiologiaan ja psykologiaan. Edelleen, alan tutkimus tukee ymmärrystä ryhmädynamiikasta, ryhmän toiminnasta, ryhmän ohjaamisesta, kollektiivisesta luomisprosessista ja luovuuden tukemisesta yleensäkin. Jo pitkään pohdinnan kohteena olleet aiheet, kuten dialogisuus, somaattisuus/kehollisuus ja kokonaisvaltaisuus eivät ole tyhjentyneet. On vielä lukuisia erityiskysymyksiä, jotka vaativat huomiota. Tanssin perusopetusjärjestelmän kriittinen tarkastelu sekä tanssitaiteen, -pedagogiikan ja -terapian suhde ovat esimerkkejä tutkimuskohteista, joihin alan tutkimus on jo tarttumassa.
Omassa tutkimustyössäni olen kiinnostunut edelleen syventämään ymmärrystä oppimisen kehollisesta perustasta sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta taideopetuksessa. Tämän lisäksi olen kiinnostunut subjektiuden ja tekijyyden ylittämiseen liittyvistä kyymyksistä taiteellisessa ja luovassa toiminnassa. Niin taiteessa kuin ihmis- ja yhteiskuntatieteissä on meneillään ontologinen ja epistemologinen käänne, joka kyseenalaistaa inhimillisen merkityksenannon mielekkyyden tänä aikana. Tämä muun muassa posthumanismiksi tai uusmaterialismiksi kutsuttu suuntaus asettaa ihmisen samalle tasolle muiden olioiden ja eliöiden kanssa. Kun tarkastellaan sitä, miten eloton ja elollinen kietoutuvat yhteen, tekijyytemme ja paikkamme tässä maailmassa hahmottuu uudelleen.
Tanssipedagogiikan koulutus ja tutkimus muistuttaa tanssipedagogin eettisestä vastuusta ja tietoisten valintojen merkityksestä. Opiskelijat, opettajat ja tutkijat tarkastelevat kritttisesti vanhoja uskomuksia, myyttejä ja traditioita. Hitaasti, mutta varmasti, tanssipedagogiikka muuttaa omia käytäntöjään ja vaikuttaa ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan. Tässä työssä on tärkeää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuoda tutkimusta lähelle käytännön toimijoita.
Avainsana tulevaisuutta pohtiessani on kehkeytyminen (becoming). Tulevaisuus rakentuu tänään tekemiemme valintojen varaan vaikka emme tiedä miten. Ihmisten, ilmiöiden ja asioiden kohtaaminen taiteen kontekstissa on se kenttä, missä tanssipedagogiikka toimii ja vaikuttaa. Taiteen kontekstissa tapahtuva oppiminen voi johtaa maailmankuvan avartumiseen ja eettiseen maailmasuhteeseen. Kun vanhat jakolinjat hämärtyvät ja siirtyvät, syntyy mahdollisuus uudelle. Syntyy mahdollisuus niin sanotulle kolmannelle tilalle, jossa ei-tietäminen ja toiseuden kohtaaminen purkavat tarpeen määritellä ja hallita toista ja tuloillaan olevaa tuntematonta.
Eeva Anttila
Kirjoittaja toimii tanssipedagogiikan professorina ja tanssinopettajan maisteriohjelman johtajana Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Kuva tanssipedagogiikan koulutusohjelman teoskokonaisuudesta Kahdeksan, teoksesta Äidit ja ihmiset, esittäjä Tuire Colliander 1.10.2014. Kuva: Heikki Heinonen.
