Oletteko koskaan koettaneet rakentaa esitystä, jossa koreografia etenee ompeluohjeiden tai pullareseptin pohjalta? Anne Joutsimäen teoksessa Täh? se nähtiin! Sari Palmgrenin Animal Motion taas linkitti toisiinsa ihmisen ja eläimen yhteisen historian, mutta minulle teoksen liikekieli jäi turhan yksioikoiseksi. Osa yleisöstä tuntui olevan kanssani kuitenkin täysin eri mieltä.

Slapstickin hengessä nykytanssin keinoin

Täh? Ensiesitys 25.9.2011

Koreografia: Anne Joutsimäki ja tanssijat

Tanssijat: Saara Hurme, Jaakko Nieminen ja Pekka Kulmala

Käsikirjoitus ryhmän ja lasten ideoiden pohjalta: A. Joutsimäki

Äänisuunnittelu: Antti Viitamäki

Valot: Jukka Väisänen

Puvustus: Hanna Jaakola/Ihanna Design

Lavasteet: Jari Mansikkaviita

Kuva: Antti Viitamäki

Yleisö nauraa hervottomasti, pitelee mahaansa ja tuskin pysyy tuoleillaan. Jos ei tietäisi, ei osaisi yhdistää näkemäänsä nykytanssiesitykseen, jonka ympäristönä on kaupungin omistama vanha juhlahuoneisto Jyväskylän keskustassa.

Riemukkaan hetken tarjosivat nuoret, jyväskyläläislähtöiset tanssija-koreografit Saara Hurme ja Jaakko Nieminen, joiden ilmeikäs olemus ja tarkka tanssillinen ilmaisu hurmasivat katsojat. Esitys perustui tanssitaiteilija-koreografi, tanssinopettaja Anne Joutsimäen älykkääseen koreografiaan ja samanmoiseen käsikirjoitukseen. Paitsi älykäs, oli esitys hauska ja leikittelevän kevyesti toteutettu. Näyttämöilmaisua ja visuaalisuutta täydensivät hykerryttävät musiikkivalinnat; koko teoksen äänimaailma.

Mistä esitys sitten kertoi? Tapahtumien keskipisteessä oli tanssiva kaksikko, Hurme ja Nieminen. Kaksikon oli määrä esiintyä jossakin Jyväskylässä – vai oliko se sittenkin Rymättylässä? Vauvanpunaisissa collegeasuissaan estradille pyrähtäneet tanssijat joutuivat matkan varrella kohtaamaan monenlaista estettä: oli ongelmia äänentoiston kanssa, eikä atk-tuesta tietenkään ollut apua. Osin viron-, osin suomenkieliset toimintaohjeet sekoittivat ennestään tanssijoiden askelmerkkejä. Oletteko koskaan koettaneet rakentaa esitystä, jossa koreografia etenee ompeluohjeiden tai pullareseptin pohjalta? Nyt se nähtiin!

Esitys lainasi vanhojen mykkäelokuvien tunnelmaa ja liikekieltä. Chaplin, Ohukainen ja Paksukainen tulivat hakematta mieleen, kun kulissit kolisivat lamppuihin ja tanssijan pää hipoi kattokruunua. Jos tämä olikin tahatonta ja juhlatilasta johtuvaa, saatiin sermin takaa sojottavista tanssijoiden raajoista irti paljon. Kun käsi- ja jalkaparit liittyivät oudolla tavalla yhteen, sai yleisö hämmästellä tanssijoiden uskomatonta venyvyyttä.

Täh? sai vielä yhden uuden ulottuvuuden Pekka Kulmalan tulkitseman MC Peccan kautta. Väärinkäsityksiä sattuu, ja joskus puheen ymmärtäminen tai puhuminenkin voi olla mahdotonta. Silloin otetaan käyttöön viittomat, ja taas kommunikaatio toimii.

Vaikka esitys on suunnattu ensisijaisesti alakouluikäisille, sen parissa viihtyy todistetusti myös varttuneempi yleisö. Teoksen älykäs huumori ja inhimillisyys eivät jättäneet ketään kylmäksi.

Evoluution historia jakaa yleisöä

Animal Motion, 25.9.2011

Koreografia ja tanssi: Sari Palmgren

Valosuunnittelu ja lavastus: William Iles

Äänisuunnittelu: Tuomas Norvio

Videosuunnittelu: Sari Palmgren ja William Iles

Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila

Kuvamateriaali: William Iles, Sari Palmgren ja Päivi Kettunen

Kuva: Uupi Tirronen

Näyttämöllä on tumma möhkälemäinen hahmo; ihminen. Se on kumarassa, ikään kuin kaikkien raajojensa varassa. Sen kasvot ovat tiheän karvoituksen – hiusten – peitossa. Sukupuoleton olento ei ole, sen paljastavat vartalon uumenista liikkeen mukana keinuvat paljaat rinnat.

Mielleyhtymä ihmisrodun muinaisiin esi-isiin syntyy jo esityksen alkuhetkinä. Ajatusrakennelmaa jatkaa myöhempi kurkistus evoluution historiaan, kun yleisö saa oppitunnin lajien synnystä ja historiasta valkoiseen lääkärintakkiin pukeutuneelta esiintyjältä. Puheenvuoronsa aluksi tanssija viskaa kasan kiviä näyttämölle, ja käy erikokoisten ja -muotoisten möhkäleiden kautta lävitse evoluution eri vaiheita. Saamme kuulla, mitä kaikkea maapallolta on jo kenties kadonnut, tai mikä on jonkin vielä elossa olevan olion alkumuoto.

Kivistä muodostunut kuja, samaten kuin taustan pylväisiin heijastettu kuvamateriaali, muodostuivat minulle teoksen merkityksellisimmiksi ainesosiksi. Animal Motion linkitti toisiinsa ihmisen ja eläimen yhteisen historian, mutta minulle teoksen liikekieli jäi – selän lihasten intensiivisestä hallinnasta huolimatta – turhan yksioikoiseksi. Kaipasin lisää! Vertaukset ja symboliikka näyttäytyivät minun kokemusmaailmastani katsoen liian ohuina. Teos ei jättänyt sijaa tulkinnalle, saati sitten arvoituksille.

Ilmiselvästi Animal Motion on nykytanssiteos, joka jakaa mielipiteitä. Esityksen jälkeen sivusta kuulemani kommentit kertoivat kahdesta toisilleen täysin vastakkaisesta mielipiteestä: toinen näkökulma liikkui samoilla linjoilla omani kanssa, kun taas joillekin katsojista esitys oli tarjonnut huikaisevan hienon elämyksen.

Mitä se kertoo meistä katsojina?

Maija-Liisa Westman

Kirjoittaja on SARVin teatteri- ja tanssijaoksen jäsen, joka työskentelee

erilaisiin ilmentymiin päivälehtikritiikissä ja kriitikon työnkuvassa.