Lähtökohtamme kirjoittamiseen oli havainto monirytmisyydestä. Metsän rytmit kiilautumassa kesän rytmeihin, tanssivien ruumiiden rytmit kohtaamassa jaettussa esityshetkessä. On mahdollista, että runous kykenee pidättämään ja sisällyttämään useampaa kuin yhtä rytmiä ja suuntaa: askelta, havaintoa, hengitystä. Monimielisyys joka ei ole monimutkaisuutta. Kesä joka on jo murtautumassa syksyyn.
Alla oleva teksti on kirjoitettu siten, että Tarleena ja Milka kirjoittivat kaksi versiota yhteisestä tekstimateriaalista, kuunnellen omaa katsomiskokemustaan.
I
Vaikka metsä arvaa heitä,
odottava ei purkaudu odotetuksi
Juurakot paljaiksi astuttuina
liikettä, joka ei näy
He tulevat liikkeen reunalle
Ensihavainto esiintyjästä, keltainen kohouma kallion takana
He luovuttavat värejään kesälle
Toinen toisaalla liukumassa varvikon pintaa, kohti puun takaista piilottelua
nähdäkseni hän leijuu
Laululinnun imitaatio maan tasalta,
kuuntelen ihmissuun asentoa
Esitys tulee kuin vuodenaika, yksittäisinä havaintoina ja sitten se on täysin
Keskiaika levällään kevään ja syksyn välissä
He pukeutuvat erilaisten riemujen sisään
Kuvittelen heidän pohkeidensa taakse musiikkia,
polven nousu täsmällisessä suhteessa varvikon korkeuteen
Maasto kertaa äsken toteutuneen liikkeen, ilmeen takana toinen liike, värit luopuvat
Animoitu kataja
moninaisten raajojen liehunta rungon ympärillä
Katsomme eri puiden väleistä, ohi ja läpi
kuusikon oksien lomasta auringon polttama vaaleanpunainen
Metallisen rungon joustamaton kolina polun ulointa kerrosta vasten, ruumiin painoinen kivuton katoaminen varvikkoon
naurattaa
esiintyjiä ei näy, esityskin vetäytyy pois, piiloutuu
äkillisten hilpeyksien ja kukintojen aika, valpastuvan varvikon ja karkaamisen aika, hakkaava rintakehästä ulos kauhova aika, kesken jättämisen ja tahtomisen aika, kaikki maistuu
Ilmaa tutkiva ranne, anturat auki he laulavat,
nappaavat ääniä
Vaikka he nyt lähtisivät, vuodenaika lähtisi hitaammin
Paidan väriseksi kuivahtaneen sammaleen yllä
sauman kaari kaartuu kyljen kaaren mukaan, horjuu
kuin kallio kaiken nähdyn alla
Ilta kaiuttaa sään ruokkimaa tointa
Kesä mätästystä
II
ilta kaiuttaa
kalliolla laumaa
imitoitu laululintu kuuluu maan tasalta
he pukeutuvat erilaisten riemujen sisään
sää hajoaa metsään
liikefragmentti: hänen liikkeensä runkojen läpi
esitys vetäytyy pois
kuusikon väleistä näkyy puhki poltettu vaaleanpunainen
(nähdäkseni, hän leijuu)
rungon joustamaton kolina polun ulointa kerrosta vasten, hänen katoamisensa varvikkoon
naurattaa
kesä loppumaisillaan, rypistyvä peitto
kun odottava ei purkaudu odotetuksi
äkillisten hilpeyksien ja kukintojen aika, herkeämisen ja kantamisen aika
pehmenevien nivelten, arvatun ja kysytyn sokerin aika
ilmeen takana toinen ilme viivästyy,
metsä kertaa äsken toteutuneen liikkeen
toisaalla
kun hän liukuu varvikon pintaa kohti puun takaista piilottelua
kun polven noston korkeus täsmällisessä suhteessa varvikkoon
kun hänen ilmaa tutkivaa ranteensa avautuu, antura
kamomillainen ilta, he voisivat laulaa
sauman kaari kaartuu kyljen kaaren mukaan
vaikka vuodenaika lähtisi, he lähtisivät hitaammin
Milka Luhtaniemi & Tarleena Laakko
Kirjoittajat ovat osa seassa-kollektiivia, joka kirjoittaa runomuotoisia tulkintoja esittävän taiteen ja kuvataiteen teoksista. Tutustu kollektiivin aiempiin teksteihin täältä.
Laura Jantunen: Kesä
Konsepti: Laura Jantunen
Koreografia: Laura Jantunen yhdessä työryhmän kanssa.
Työryhmä: Pie Kär, Pauliina Sjöberg, Sofia Keto-Tokoi, Oula Rytkönen, Ilmari Paananen ja Laura Jantunen
Esiintyjät: Laura Jantunen, Sofia Keto-Tokoi, Oula Rytkönen ja Pie Kär
Puvustus: Pauliina Sjöberg
Tuotanto: Laura Jantunen
Tiedotus: Inari Pesonen
Tukijat: Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto, Helsingin kaupunki ja Taiteen edistämiskeskus
Artikkelin kuvat: Liina Aalto-Setälä
