Bombyx Mori on teos kolmelle tanssijalle. Tanssijat kävelevät arkivaatteissa valkoiselle näyttämölle ja verhoavat itsensä kauttaaltaan mustaan, kevyesti liikkuvaan silkkikankaaseen. Silkkivaate muistuttaa pään ja kaulan paljaaksi jättävää burkaa. Piilossa kangasvaatteen sisällä
Miksi Liikekieli.com on olemassa? Mitä taiteilijat ja tanssin kenttä tarvitsevat Liikekieli.comilta? Mitä on tehtävissä valtamedioissa tapahtuvan tanssi- ja taidejournalismin alasajon vastustamiseksi?
”Me keksimme onnen”, viimeiset ihmiset sanovat… *** Syyskuussa Liisa Pentti +Co:n koordinoiman After Contemporary #3 -tapahtuman keskeisenä kysymyksenä oli, onko nykytanssin jälkeistä aikaa olemassa?
Jos minulta nyt kysyttäisiin sanoisin heti, että kannatan Tanssin talo –projektia. Sanoisin näin ilman sen suurempia pohdintoja ja tuntematta lainkaan prosessin yksityiskohtia. Veikkaan, että minun olisi parempi pitää suu hetken
Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Juha Jokela esitteli muutama vuosi sitten Teatteri&Tanssi –lehteen kirjoittamissaan kahdessa kolumnissa (Teatteri&Tanssi 1&2/2012) kaksi lähtökohtaa kritiikin kirjoittamiselle: kriitikon vastuu taiteen tekijälle ja kriitikon vastuu lukijalle.
Yksin ollessani tanssin kuin hullu. Muiden seurassa todella harvoin. Joskus häissä. Jos on pakko. Taannoin, eräiden hääjuhlien tanssilattialla häpeääni hikoillen, tulin ajatelleeksi, että Bill Cosby on varmasti maailman paras tanssija.
Onko nyt, tänään, mahdotonta ajatella, että taiteen itseymmärrykseen kuuluisi käsitys tehtävästä tai periaatteellisesta aikomuksesta? Voiko vielä kirjoittaa taidemanifestin? Kuinka pitkälle riittää se, että taiteen nykyasemaa yhteiskunnassa yritetään puolustaa sanomalla, että
Tämä teksti käsittelee luomistekoja. Ajasta ja paikasta riippuen luomistekoja voidaan pitää rikoksina tai taiteena, häiriköintinä tai itseilmaisuna. Joskus ne ovat kaikkea tätä, samaan aikaan.