Bombyx Mori on teos kolmelle tanssijalle. Tanssijat kävelevät arkivaatteissa valkoiselle näyttämölle ja verhoavat itsensä kauttaaltaan mustaan, kevyesti liikkuvaan silkkikankaaseen. Silkkivaate muistuttaa pään ja kaulan paljaaksi jättävää burkaa. Piilossa kangasvaatteen sisällä
Dark Field Analysis on muodoltaan kahden alastoman miehen välinen, hieman kryptiseksi jäävä keskustelu.
Blab on sen tyyppinen teos, josta on vaikea sanoa mitään. Ehkei pitäisi. Jokin hiertää pahasti. Kyse on luultavasti erimielisyydestä tai todennäköisemmin epäselvyydestä koskien käsitystämme taiteesta.
”Me keksimme onnen”, viimeiset ihmiset sanovat… *** Syyskuussa Liisa Pentti +Co:n koordinoiman After Contemporary #3 -tapahtuman keskeisenä kysymyksenä oli, onko nykytanssin jälkeistä aikaa olemassa?
Jos minulta nyt kysyttäisiin sanoisin heti, että kannatan Tanssin talo –projektia. Sanoisin näin ilman sen suurempia pohdintoja ja tuntematta lainkaan prosessin yksityiskohtia. Veikkaan, että minun olisi parempi pitää suu hetken
Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Juha Jokela esitteli muutama vuosi sitten Teatteri&Tanssi –lehteen kirjoittamissaan kahdessa kolumnissa (Teatteri&Tanssi 1&2/2012) kaksi lähtökohtaa kritiikin kirjoittamiselle: kriitikon vastuu taiteen tekijälle ja kriitikon vastuu lukijalle.
Yksin ollessani tanssin kuin hullu. Muiden seurassa todella harvoin. Joskus häissä. Jos on pakko. Taannoin, eräiden hääjuhlien tanssilattialla häpeääni hikoillen, tulin ajatelleeksi, että Bill Cosby on varmasti maailman paras tanssija.
Onko nyt, tänään, mahdotonta ajatella, että taiteen itseymmärrykseen kuuluisi käsitys tehtävästä tai periaatteellisesta aikomuksesta? Voiko vielä kirjoittaa taidemanifestin? Kuinka pitkälle riittää se, että taiteen nykyasemaa yhteiskunnassa yritetään puolustaa sanomalla, että
Tämä teksti käsittelee luomistekoja. Ajasta ja paikasta riippuen luomistekoja voidaan pitää rikoksina tai taiteena, häiriköintinä tai itseilmaisuna. Joskus ne ovat kaikkea tätä, samaan aikaan.
Dilemma ry:n ja Kiasman järjestämällä Parasiittiklubilla (18.4.2009) keskusteltiin otsikolla ”Esiintyvä ruumis”. Alustajina toimivat filosofi Susanna Lindberg ja taiteilija Tero Nauha. Keskustelun eräs alustava kysymys oli, millä tavoin esiintyvän taiteilijan ruumis
Teoksessa oli lavalla kahden (maailman kuulun ja kokeneen, näin minulle kerrottiin) tanssija-koreografin lisäksi kitaristi, joka soitti ja lauloi muutaman laulun teoksen aikana. Hän sanoi ennen erästä vaatimatonta lauluaan, että on
Kristian Smedsin Mental Finland sai ensi-iltansa Belgian flaamikansallisteatterin Koninklijke Vlaamse Schouwburgin (KVS) lavalla 11.2.2009. Yksi teoksen tanssijoista on suomalainen, Brysselissä jo vuosia toiminut ja työskennellyt Milla Koistinen. ”Se on vaativa