Minkälaiset ovat nuoren tanssijan suorituspaineet, kun taskussa on puolen vuoden sopimus Kansallisoopperan balettiin? Emilia Karmitsa, 23v. aloitti elokuussa työt tanssijana Kansallisoopperan baletissa. Jouluun mennessä hänen on osoitettava kuuluvansa ryhmään ja pärjäävänsä tanssijan ammatissa.
Pienenä Emilia Karmitsa oli ponityttö. Hevoset jäivät kun Emilian äiti päätti ohjata tyttären liikuntaharrastuksen pariin ja ilmoitti tämän Kansallisoopperan balettioppilaitokseen. Viime keväänä Emilia osallistui Helsingin kansainvälisiin balettikilpailuihin ja pääsi finaaliin. Samana iltana baletinjohtaja Kenneth Greve huikkasi tytölle: ”Make sure you’ll see me at my office.”
– Olisi ollut kiva päästä balettikilpailussa palkintosijoille, mutta työpaikka oli kyllä parempi palkinto, sanoo Emilia elokuussa, kun ensimmäinen ensi-ilta Kansallisooperassa on takana.
Valmistuttuaan Balettioppilaitoksesta Emilia jatkoi tanssiopintoja vuoden New Yorkin Joffrey Ballet Schoolissa. Joffreyn’n vuosi kehitti Emiliassa avoimuutta ja rohkeutta. Emilian mielestä suomalaiset ovat sulkeutuneita ja hakeutuvat mielellään taka-alalle. Amerikassa pitää uskaltaa olla esillä. Jo balettitunneilla tunnelma oli tyystin erilainen kuin mihin Emilia oli Suomessa tottunut.
– Tytöt tulivat tunneille hyvin harkitusti. Meikit ja puku olivat sävy sävyyn ja hiukset täydellisessä ojennuksessa. Jos halusi tulla huomatuksi, piti uskaltaa mennä eturiviin ja tehdä kaikkea hullua.
Joffreyssä Emilian luokalla oli 30 tyttöä ja kilpailu oli kovaa, mutta siitä huolimatta tyttöjen keskinäiset välit olivat hyvät. Emilia viihtyi Amerikassa. Suomeen palattuaan hän jäi kaipaamaan amerikkalaista välittömyyttä ja rohkeutta. Emilia uskoo, että näillä opeilla pärjää myös jatkossa. Paineita on, kun puolen vuoden aikana täytyy osoittaa Kansallisoopperan baletille olevansa jatkosopimuksen arvoinen.
– Pitää olla esillä ja skarpata. Täytyy tehdä parhaansa ja vielä lisää siihen päälle. Toisaalta, uskallan nyt mennä eturiviin ja tehdä siellä kaikkea kreisiä, sanoo Emilia.
Kansallisoopperassa vastaanotto on ollut Emilian mielestä hyvä. Ehkä untuvikkoja vähän tarkkaillaan ja katsotaan kuinka he sopeutuvat ryhmään. Siksi kannattaa olla sosiaalinen, sanoo Emilia. Uusia tanssijoita on perehdytetty talon tavoille ja kokeneet tanssijat ovat antaneet konkreettisia neuvoja tanssijan arkeen. Sopeutumista edesauttaa myös poikaystävä, joka on tanssinut Kansallisoopperassa jo pidempään. Jos Emilia ei olisi saanut sopimusta Kansallisoopperan balettiin, hän olisi luultavasti nyt Euroopassa hakemassa töitä. Lontoo ja Saksa kiinnostavat. Emilia on päättänyt olla tanssija.
Kun Emilia Karmitsa oli murrosikäisenä ohittanut motivaatiokriisin, hän tiesi haluavansa balettitanssijaksi. Emiliaa kiehtoo baletissa näyttämön taika, se maaginen tarina, joka lavalla tulee eletyksi ja jonka voi välittää katsojille. Vaikka tarinat ja tunteet ovat välillä ylidramaattisia, ne kestävät aikaa, pohtii Emilia. Omista idoleistaan Emilia mainitsee ensimmäisenä Salla Eerolan, jota hän kertoo jo pitkään arvostaneensa ja katsoneensa ylöspäin. Kansainvälisistä nimistä argentiinalainen Paloma Herrera ja venäläinen Natalia Osipova ovat Emilian esikuvia.
– En halua tällä hetkellä ajatella tulevaisuuttani puolta vuotta pidemmälle. Nyt haluan vain tanssia ja saada jatkoa sopimukselleni, toteaa Emilia päättäväisesti haastattelun lopuksi. Toivotan päättäväiselle tytölle onnea, ja näen olemuksessa jotain sellaista, jolla mennään klassisesti läpi harmaan kiven.
Syksyn aikana Emilia nähdään kaikissa Kansallisbaletin produktioissa: Romeossa ja Juliassa, Merirosvossa, Manonissa ja joulun uutuusbaletti Lumikuningattaressa. Emilialle on annettu hieno mahdollisuus näyttää, mihin hän kykenee.
Liisa Vihmanen
Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.
