Paikallisliike: Poliittiset iltamat

Tanssii ja soi -viikolla Kuopiossa on samaan aikaan käynnissä Paikallisliike-tapahtuma. Itäinen tanssin aluekeskus tuo esille paikallisten tekijöiden ja vierailevien tanssitaiteilijoiden teoksia Sotkulla, Kuopion taidemuseolla sekä keskustan alueella 13.-20.6.2012. Paikallisuus ja kuopiolaisuus ovat läsnä monissa teoksissa.

Paikallisliikkeessä sai ensi-iltansa Anniina Aunolan, Reetta Hyvärisen ja Tatu Metsäpellon Poliittiset iltamat, joka ottaa katsojat mukaan luokkaretkelle hyvinvointiyhteiskuntaan.

Haastattelin Anniina Aunolaa ensi-illan kynnyksellä Kuopiossa. Hän on ollut yhteisötaiteen -ja osallistavien menetelmien läänintaiteilija vuoden 2012 alusta. Aunola on koulutukseltaan tanssitaiteen maisteri. Hän on toiminut pidempikestoisissa yhteisötaideprojekteissa mm. dementoituneiden vanhusten ja erityisnuorisotyön piirissä olevien nuorten kanssa.

Vuonna 2008  Anniina Aunola luki Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjan Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnasta, joka oli kirjaherätys teokselle. Konkreettisemmaksi teos muuttui, kun Anniina Aunola teki opinnäytetyön kriittisestä pedagogiikasta 2010. Koulumaailmassa taideaineiden ja tietoaineiden välissä on kuilu, ja Aunola on kiinnostunut kuinka kuilua saisi kavennettua.

70 -luvun politisoituneen aikakauden jälkeen opetussuunnitelmissa ei ole enää sanoja solidaarisuus tai kansalaisaktiivisuus, sen sijaan opsissa on mainittu muun muassa kilpailukyky ja yrittäjyys. Demokratiakasvatusta ei ole tällä hetkellä kouluissa. Teoksen yhtenä ajatuksena onkin ollut demokratiakasvatuksen tuominen erilaisten yhteisöjen arkeen.

Lähes jokainen teoksen harjoitus on ollut esitys. Esityksen poliittisuus on riippuvainen sen yleisöstä. Illan aikana oma tausta, valinnat, arvot ja sattumat liikuttavat niin esiintyjiä kuin yleisöä. Mukana yleisössä on ollut muun muassa koululaisia ja poliitiikkoja. Samassa huoneessa olevien kesken on helppo kokea empatiaa ja kokea yhteyttä. Tarkoitus olikin viedä teosta Kuopion ympärille eri yhteisöihin, mutta johtuen rahoituksesta, teos nähtiin nyt Paikallisliike-tapahtumassa Sotkulla.

Kuvassa Sannamaria Kuula esityksessä Destiny. Kuva Tatu Metsäpelto.

 

Suomessa ihmiset ajattelevat itsensä usein keskiluokkaan kuuluviksi. Keskiluokkainen ajattelu sulkee silmät käynnissä olevalta kehitykseltä, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

”Oman luokkataustan tuominen on nyky-Suomessa usemmitein tabu. Ajatellaan ,että koko kansa on meillä yhtä suurta keskiluokkaa.” (Lainaus Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjasta Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnasta)

Työryhmä on kerännyt prosessin aikana lehtileikkeitä ja huomannut luokkayhteiskunnan olevan selvästi aihe, joka näkyy lehdissä useammin kuin ehkä aikaisempina vuosina. Niistä myös saadaan raflaavia otsikoita, kuten: ”Köyhyys näkyy lasten terveydessä”.

Tarkoitus oli myös tuoda osaksi teosta vanhoja koreografioita sekä antaa tanssin ammattilaisille piipahdusmahdollisuus.  Kuinka pääsisi kertakäyttökulttuurista eteenpäin ja kuinka voisi tuoda jatkoelämää teoksille? Teos voi luoda puitteet, jonka sisällä paikalliset tekijät voivat tulla näkyväksi.

Minulla oli ilo olla mukana teoksessa yhdessä kohtauksessa, jossa yleisö äänesti steppi-numeron ja nykytanssi-improvisaation välillä. Oli hienoa saada konkreettinen Kuopio Tanssii ja Soi -kokemus muusikoiden kanssa improvisoidessa Paikallisliikkeessä. Tuli sekä fyysisesti että psyykkisesti olo, että nyt ollaan oikeasti asioiden äärellä. Toivottavasti tämä teos pääse kiertämään ja kohtaamaan erilaisia yleisöjä!

Anniina Aunola, Reetta Hyvärinen & Tatu Metsäpelto:
 Poliittiset iltamat
 14. ja 15.6. klo 21.30 Sotku

Esiintyjät: Anniina Aunola, Reetta Hyvärinen, Tatu Metsäpelto, Sannamaria Kuula ja Petteri Soininen

Tekniikka: Veli-Pekka Kuronen

Sari Palmgren

Kirjoittaja on koreografi ja tanssija.