Porilaisia nykytanssin ystäviä hemmoteltiin toukokuussa poikkeuksellisella tavalla, kun suomalais-ruotsalainen kokoonpano Tromäki Dance Company toteutti yhdessä Maria
Yleisö kyydittiin kohteesta toiseen kaupunkijunalla. Kussakin kohteessa nähtiin eri ryhmän tai tanssijan esittämä teos, joka oli saanut inspiraationsa paikan historiasta.
Tanssivaellus kaupunkijunalla
Toriparlamentti – Porin taidemuseo – Porin taidekoulu – Luontotalo Arkki 26.5.2012
Tuotanto ja tanssi: Tromäki Dance Company, Maria Kause ja Tanssiteatteri Tiina ja Heimo
Yhteistyössä: Porin kaupunki ja Satakunnan taidetoimikunta
Porin torille kerääntynyt yleisö pälyili epävarmana ympärilleen, kun jostakin lihapiirakkavaunun ja kukkakojun takaa paikalle pelmahti ryhmä knallihattuisia tanssijoita. Kaiuttimista kajahtelivat swing-musiikin jazzahtavat rytmit ja 1930-luvua henkivä big band -tunnelma. Torin sydämessä sijaitseva kuvanveistäjä Pertti Mäkisen teos Toriparlamentti symboloi suomalaista torikulttuuria – tori on kaupunkilaisten kohtaamispaikka, jossa vaihdetaan kuulumiset ja hämmästellään nykymaailman menoa. Kolmen ikämiehen kohtaamista kuvaava veistos on sekin jo itsessään kohtaamispaikka.
Veistos taipui luontevasti osaksi esitystä ja päinvastoin; tanssijoiden liikekieli kulki käsi kädessä veistoksen hahmojen muotojen ja ilmeiden kanssa. Tanssijoiden rempseä elehdintä toi mieleen mykkäelokuvat ja vanhanajan markkinahumun. Odottamatta musiikki katkesi, knallihatut ja pikkutakit riisuttiin, tanssijat ja yleisö hakivat hetken aikaa paikkaansa, kunnes menneiden vuosikymmenten Suomi-filmimaisema vaihtui 2000-lukuun. Toriparlamentin tarina jatkui myös tässä päivässä, jolloin taustalla soivatkin listahitit ja kohtaamispaikan valloitti uusi sukupolvi. Tromäki Dance Company teki sen, minkä lupasi ja tulkitsi onnistuneesti tanssin keinoin Porin torilla nököttävän patsaan merkitystä kaupunkilaisille. Teoksen päätteeksi tanssijat johdattivat yleisön kaupunkijunan kyytiin ja jäivät vilkuttamaan torin reunaan hyvästiksi.
Täyteen sullottu kaupunkijuna rymisteli pitkin mukulakivikatuja kohti seuraavaa kohdettaan, Porin taidemuseota. Autenttisen tunnelman luomiseksi porilainen murrekirjailija Elina Wallin viihdytti yleisöä tarinoilla kaupungin historiasta. Porin taidemuseolla yleisö siirtyi uusrenessanssia edustavan rakennuksen halliin, joka toimi Tanssiteatteri Tiina ja Heimon teoksen estradina. Museon Street Art -näyttelyn graffitit loivat teokselle vaikuttavat puitteet. Tiina Santavuon luotsaaman ryhmän teos fuusioi street- ja nykytanssia. Se oli 16 tanssijan riemastuttava parodia hiphop-kulttuurista kärjistäen erinomaisella tavalla suurenkin yleisön tunnistamat hiphop-kulttuurille tyypilliset eleet, liikkeet ja fraasit hyväntuuliseksi kokonaisuudeksi ja peilasi samalla niitä kaksijakoisia tuntoja, joita hiphop ja katutaide ihmisissä saattavat herättää.
Kaupunkijunan seuraava pysäkki oli Porin taidekoulu, jonka suojeltu historiallinen ja hämyinen miljöö oli ihanteellinen esityspaikka kiihkeälle ja salaperäiselle flamencolle. Taidekoulun juhlasalin lamput hohkasivat punaista valoaan valkoisille kipsipatsaille. Salin keskellä oli maalausteline ja sen takana turhankin kliseisiin taidemaalarin tunnusmerkkeihin sonnustautunut tanssija Maria Kause. Baskeri ja tanssijan kaulalla teatraalisesti hulmuava huivi söivät uskottavuutta muutoin kauniilta koreografialta. Kausen varovainen piiritys maalaustelineen ympärillä yltyi lopulta raivoisaksi sykkeeksi, joka ilmensi taiteilijan luomistyön voimaa. Kausen jokainen liike oli kuin tarkkaan harkittu siveltimen veto kankaalla. Teoksen päätyttyä sekä tanssija että yleisö olivat hengästyneitä.
Tanssivaelluksen ehdoton helmi oli säästetty viimeiselle etapille, luonnonhistoriallisen museon, Luontotalo Arkin pihaan. Tromäki Dance Companyn tanssijat tarkastelivat teoksessaan kaupungin ja luonnon, kiireen ja levon sekä pintaliidon ja maanläheisen elämäntavan kontrasteja. Teoksessa oli kaksi osiota, jotka tarjoilivat yleisölle erilaisia vastakohtia.
Ensimmäinen osa tanssittiin asvaltilla. Liikkeet olivat teräviä ja tanssijoiden vaatteet kiljuivat neonväreissä. Kellon viisarit tikittivät äänekkäästi taustalla. Toisessa osassa tanssijat kuoriutuivat värikkäistä vaatekerroistaan ja siirtyivät nurmikolle. Kovat, tömähtelevät askeleet vaihtuivat pehmeisiin hypähdyksiin. Musiikki ja tanssi soljuivat eteenpäin unenomaisena rauhoittavana virtana. Erityisesti Silja Koivumäen ja Anna Trobäckin saumaton yhteistyö sujui kuin hengitys. Toivottavasti kaksikon Suomen vierailuista ja innovatiivisista lähestymistavoista nykytanssiin saadaan nauttia jatkossakin.
Sanna Lehtinen
Kirjoittaja on porilainen kulttuuritoimittaja ja Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelija.