Paikallisliike-festivaalin ohjelmistosta näen ensimmäisenä kuopiolaissyntyisen tanssi- ja esitystaiteilija Sonja Jokiniemen Hmm-sooloteoksen. Esiintyjä yksinkertaisten esineiden kanssa näyttämöllä on kiehtova lähtökohta. Kuva on raikas: kasoissa erimittaisia punavihreitä puutankoja, sellofaanipöheikkö, pieni pahvilaatikko ja Jokiniemi itse.
Avaruusulinan mieleen tuova elektroäänimaailma ja lattiaan kalahtavat puutangot virittävät teoksen kimeälle taajuudelle. Jokiniemi liikuttelee puutankoja muodostaen samalla äänteitä, jotka löytävät uomansa toisteisiksi huudahduksiksi, huohotuksiksi ja voihkeeksi. Muutamiksi lauseenparsiksi paikoitellen punoutuva kieli on englantia. Välillä liveääni muokkautuu ja vääristetään sähköisesti. Keskustelut esineiden kanssa muodostuvat pieniksi kohtauksiksi.
Äänen ja äänteiden käyttäminen alkaa seurata toistuvalla tahdilla nopeutuvaa rytmiä, jossa uusi duetto välineen kanssa päätyy jälleen liikkeellisesti ja äänellisesti kiihtyvään lakipisteeseensä. Tasarytmisyys vie ajatukseni rituaaliin ja pakonomaiseen toistoon. Esiintyjäntyössä on korkeaa vireyttä, ja kiihtymys läsnäolon laadussa on selvä. Triangelin kilinä on kuin piste i:n päälle tässä puristeisiin esinekohtaamisiin äityvässä pienoismaailmassa.
Edetessään teos kietoutuu yhä enemmän omaan sisäiseen maailmaansa. Katsojana toivon, että minut kutsuttaisiin jakamaan tätä, otettaisiin vinksahtaneeseen leikkiin mukaan. Jään myös pohtimaan katseen suuntaamista. Kun kyseessä on myös esinemanipulaatio, mahdollisuutta luoda illuusiota elottomien materiaalien henkiin herättämisestä olisi esiintyjän katseen fokusoinnilla varaa terästää. Ymmärrän, että tekemistä on lähestytty toisesta vinkkelistä – ote on esitystaiteellisen eksperimentaalinen.
Liike esineiden kanssa, niitä vasten ja niitä käsitellen on milloin tunnustelevaa ja jutustelevaa, milloin piiskaavaa ja seksuaalista aktia jäljittelevää. Esineet ovat muodoltaan fallisia, kovia tankoja vastapuolenaan pehmeä, laajeneva ja supistuva sellofaanikasa. Sokerina pohjalla on vielä tuo pikkukapulalla soitettava kolmio, triangeli.
Miten tulkita tätä – viattoman leikin keikahtamisena primitiivisiä kehollisia reaktioita nostattavaan hurmokseen? Kuvina seksuaalisuuden ilmentymisestä? Uuh. Äh. Omaperäinen ja kutkuttava teosidea ei toteutuksessaan ihan imaise minua mukaansa. Hmm. Jos kuulen kutsun tutustua syvemmin tähän maailmaan, otan sen vastaan.
Jenni Sainio
Kirjoittaja on moniroolisesti työskentelevä esittävän taiteen ammattilainen: fyysisen teatterin ohjaaja, yleisötyöasiantuntija ja tanssikirjoittaja. Hän innostuu taiteessa anteliaasta, emotionaalisesti vilpittömästä vireestä ja vahvasta intensiteetistä – jotka uskoo tarkkasydämisenä tunnistavansa oli muoto, sisältö tai toteutustapa mikä tahansa.
Kuva: Timo Wright
***
Sonja Jokiniemen Hmm 13.6.2015 Paikallisliike-festivaalilla Kuopiossa
Konsepti, ohjaus, esitys: Sonja Jokiniemi
Äänisuunnittelu: Natalia Domínguez Rangel
Visuaalinen suunnittelu & dramaturgia: Miguel Angel Melgares
Valosuunnittelu: Katinka Marac
Pukusuunnittelu: Janneke Raaphorst
Valoteknikko: Otso Vartiainen
Tuotanto: Workspace Brussels, Zodiak – Uuden tanssin keskus, Itäinen tanssin aluekeskus, Suomen Benelux-instituutti, Frascati Theater (Amsterdam)
Resindenssituet: Koneen säätiö / Saaren kartano, Ehkä-tuotanto/Kutomo (Turku), Workspace Brussels, Dampfzentrale Bern, STUK Leuven
Kantaesitys: 1.4.2015 Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsinki
