 Olli Ahlroos, Salamanca – Työskentelykulttuurien eroja, hiljaista ammattitaitoa ja putoilevia pahvipilviä Alpo Aaltokoski Companyn festivaaliarjessa. |
Alpo Aaltokoski Company FIACyl-festivaalilla
Jotta eurooppalaisen taidejournalistiikan ja -kritiikin ehdottoman kerman lennättäminen Salamancan kaltaiseen kaupunkiin olisi mielekästä, jotteivät nämä taiteen tapahtumaa vaalivat vapaat henget, pikkuporvarillisia instituutioita kumartelemattomat vapaamuurarit ja ristiretkeläiset joutuisi turhaan kärsimään lentoyhtiöiden halvoista väkijuomista, kolmioleivistä ja vihoviimeisistä välilaskuista, on Salamancaan täytynyt luonnollisesti lennättää varsinaisia taiteen kätilöitä ja siunattuja välikappaleita – taiteilijoita teoksineen.
Suomesta Salamancaan taidetta synnyttämään on tänä vuonna kutsuttu teoksillaan porvarillista pikkutietoisuutta kehon piilotetulla mutta äärettömästi suuremmalla tietoisuudella ruoskiva taiteilijaprofessori, koreografi Alpo Aaltokoski.
Aikaa tuhlaamatta, Salamancan historiallisen keskustan kattoja asuttavien haikaroiden päivystäessä hämärtyvää iltaa, suuntaan suorinta tietä Teatro Liceolle, jossa hetkeä aiemmin saamani tiedon mukaan Alpo Aaltokoski Companyn tanssijat harjoittelevat seuraavan illan esitystä varten.
Saavun Teatrolle, näyttämölle, jossa esitetään suurin osa Festival Internacional de las Artes de Castilla y Leonin nykytanssiteoksista. Aaltokosken Trio-teoksen tanssijat Joona Halonen, Pekka Hiltunen ja Eero Vesterinen kävelevät jo teoksen loppupuoliskoa läpi. Teatteri on hyvin perinteisen oloinen, hyvässä kunnossa, kodikas ja viihtyisä. Kaikki vaikuttaa sujuvan ongelmitta. Lava näyttää ehkä hiukan pieneltä mutta muuten loistavalta. Hiivin Nomadin tuottajan Merri Haanpään seuraan katsomoon seuraamaan harjoituksia.
Katsomossa tapaan myös äänisuunnittelija Mikko Hynnistä festivaaleille tuuraamaan hälytetyn Aake Oksalan. Oksala ja valosuunnittelija Matti Jykylä ovat tietenkin törmänneet teatterin jokaiseen pienimpäänkin haasteeseen, mutta kuulemma mitään suurempia ongelmia ei ole ollut. Seuraavan illan esitystä ajatellen kaikki siis vaikuttaa ainakin ulkopuolisen silmään lupaavalta.
Heti harjoitusten päätyttyä samaa vakuuttelevat niin Haanpää kuin Aaltokoskikin. Illallisella myös tanssijat vaikuttavat tyytyväisiltä ja hyväntuulisilta, jos ehkä hieman väsyneiltä. Erityisesti pieni matkaväsymys näyttää painavan Vesteristä, joka lennätettiin festivaaleille Kyprokselta aiemmin samana päivänä.
Aaltokoski kertoo tämänvuotisen, järjestyksessään neljännen Salamancan festivaalin olleen myös neljäs kerta kun hänet on tänne kutsuttu. Vasta nyt aikataulut loksahtivat kohdalleen. ”Erityisesti Deepiä ovat tänne pyydelleet”, Aaltokoski kertoo. ”Sen rinnalla esitettävän toisen teoksen kanssa on sitten ollut tähän asti aikataulujen kanssa ongelmia”.
Vaikka aikataulujen varmistumisen jälkeen kaikki on toiminut ilman suuria ongelmia, on aikataulujen lopullinen muotoutuminen kestänyt freelance-tanssijoista koostuvan ryhmän kannalta harmillisen kauan. Freelance-tanssijoita kun on vaikea pitää buukattuina ilman tarkkoja esitysaikoja. Tilanne on Aaltokosken ryhmän ja monen muun vastaavankaltaisen suomalaisryhmän näkökulmasta todella vaikea. Festivaalin keston mittainen, kahden viikon haarukka on kiireisille tanssijoille jo melkein mahdottoman väljä merkintä kalenterissa. Tänä vuonna Trion kokoonpanolla aikataulut vihdoin loksahtivat kohdalleen, vaikka Vesterinen pitikin lopulta lennättää viime tingassa paikalle.
Näytöspäivänä tapaan ryhmän lounaalla Salamancan kuvankauniilla Plaza Mayorilla. Jykylä ja Otsala puolestaan jatkavat edelleen työskentelyä teatterilla valojen ja äänen kanssa. Kello kahden aikaan Aaltokoski saa teatterilta viestin, että kaiken pitäisi olla valmista. Jykylä ja Otsala saapuvat pian itse paikalle ja kertovat asian oikean tilan. Teatterin näyttämöhenkilökunta on Jykylän mukaan lähtenyt kesken kaiken jokapäiväiselle, kello kahdesta neljään kestävälle lounastauolleen, vaikka valojen viimeistely oli nimenomaan sovittu tehtävän valmiiksi ennen lounaalle lähtöä. Pahimmillaan päivän läpimeno uhkaa viivästyä tunnilla.
Tieto otetaan lounaspöydässä kuitenkin tyynesti vastaan ja kuitataan esimerkkinä työskentelykulttuurien välisestä erosta, jota ei hyödytä analysoida tai ihmetellä, vaikka Jykylää tilanne silminnähden ottaakin pannuun. Arkista puurtamista. Ei mitään glamouria, vaikka puitteet ovatkin komeat. Aikatauluja, tupakkataukoja ja ainoastaan hiljaista, työntäyteistä tyytyväisyyttä omasta ammattitaidosta. Tilanne on ilmeisen tuttu ympäri maailmaa kiertäneelle ja esiintyneelle Aaltokoskelle.
Lounaan, levon ja valojen viimeistelyn jälkeen Trion läpimeno menee taas mallikkaasti. Muutama ajoitus hiotaan viimeiseen asti ja kaikki on valmista. Taitelijaprofessori vaikuttaa erityisen luottavaiselta ja tyytyväiseltä tanssijoihinsa. Haanpään mukaan erityinen tyytyväisyyden aihe Aaltokoskelle on ollut ryhmän ”konkareiden” Halosen ja Vesterisen rinnalla nuori ja häikäilemättömän lahjakas Pekka Hiltunen. Turun konservatoriossa opiskellut Hiltunen suoritti alun perin Triossa työharjoittelunsa.
Yhtäkkiä, Trion jo poistuttua lavalta, Aaltokosken soolon läpiveto keskeytyy alkuunsa. Aaltokoski saa juuri väistetyksi Trion lavastukseen kuuluvan lavalle pudonneen pahvipilven. Jykylä saa kuitenkin lavasteet nopeasti kuntoon esitystä varten. Läpimeno voi jatkua. Esityksen alkuun on enää tovi…
…(esityksen ajan ajatukset vellovat hetkittäin kummallisissa asioissa. Kehoissa ja kasveissa. Eläimissä. Kasvinlehdessä… eihän lehti kasva vain aurinkoa kohti. Se kasvaa myös peittääkseen varjoonsa muita kasveja. Jos kasvi antaisi ”kaikkien kukkien kukkia”, ei olisi mitään kukkia, ei kasveja… ”Jos liike voisi tappaa”)…
Esityksen ja asian mukaisten juhlien jälkeen ryhmästä jää Salamancaan jäljelle Aaltokoski itse ja tanssija Joona Halonen. Heillä on vielä vedettävänään kolmipäiväinen workshop. Osallistujia on ympäri Espanjaa. Enimmäkseen tanssijoita mutta jokunen muukin teatterin ammattilainen on joukkoon kuulemma eksynyt.
Viimeinen illallinen Aaltokosken ja Halosen kanssa sujuu festivaalin tähänastista ohjelmistoa puidessa. Erityisesti juuri päättynyt Benjamin Verdonckin teos on painunut syvälle kaikkien mieleen. Ohjelmistossa on Aaltokosken mukaan ollut ”hyvä juju”. Myös kuvankaunis Salamancan vanha ja monumentaalinen keskusta saa kiitosta jälleen pimenevässä illassa. ”Hyvä kulissi festareille”, Aaltokoski tokaisee. 
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut Liikekieli.comiin keväästä 2007 lähtien.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
