Muisto ja muisti ovat kummallisia asioita. Vai ovatko ne asioita? Onko muisto pikemminkin häivähdys tajunnan uurteista; jotakin omaa ja silti, toisinaan, yhteistä.
Virva Talosen teos Vuosirenkaat kutsuu kaivelemaan oman mielen sopukoita. Löysin sinappileivän, jota murustelin neljän lapsen ja koiran seikkaillessa pitkin kallioita ja poukamia. Viisikon eväskori oli runsas; minä sain nauttia leipääni kuvitteellisten vaarojen kera.
Maistui hyvältä, vei nälän, ja kuljetti kauas kotipihasta.
Taiteen ilo ja vapaus syntyy siitä, että jokainen voi siivilöidä tajuntansa hetteiköstä hauraita fragmentteja. Palata kadonneisiin hetkiin. Sekin on mahdollista, että pistää menneisyyden ovet säppiin. Saa valita, melkein aina.
Talosen teoksen lähtökohta on kiintoisa: Vuosirenkaat tuo näyttämölle viisi eri-ikäistä tanssijaa. Jokaisella on oma käyttövoimansa, oma menneisyytensä ja nykyisyys tanssitaiteilijana – ja ihmisenä. Yhteistäkin on: halu koskettaa liikkeen, puheenkin kielellä inhimillisen olemisen ydintä.
Teos leikittelee rytmillä ja liikesarjojen paikoittaisella toistolla. Se linkittää tanssijoiden puhevirran saumattomasti osaksi kokonaisuutta, niin että teos ei jää kahden eri ilmaisutavan väliseksi irralliseksi taisteluksi. Vuosirenkaat on tanssiteos ja -esitys, jossa puhe ei ole pelkkiä sanoja. Ilmaan heitetyissä muistoissa lihallistuu työryhmän keskinäinen luottamus, ja luottamuksen maagiseen taikapiiriin on katsojan turvallista liukua.
Pidin siitä, ettei muistelu omakohtaisuudestaan huolimatta livennyt egostrippailuksi. Talosen ja työryhmän tyylitaju ei pettänyt: tarinat olivat kuin pulahdus viileään veteen. Veri kiertää, keho ja mieli virkistyvät, ja tietoisuus penkillä odottavasta pyyhkeestä lämmittää.
Vimmainen loppukohtaus on kuin elämänmittaisen vaelluksen grande finale. Äänimaailmaltaan, samoin liikeilmaisultaan se muodosti täydellisen vastakohdan alun vähäeleisyydelle ja hiljaisuudelle. Jokainen tanssija käytti ajan ja paikan omalla tavallaan, otti kiinni rytmistä ja halkoi tilaa. Hengästyttävää.
Suuntasiko muisto sinappileivästä omaa katsettani? En usko. Marjo Kuuselan ilmaisun rikkaus ja intensiteetti huimaavat. Liikkeestä syntyi runo, vai kiteytyikö se aforismiksi?
Maija-Liisa Westman
Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja, teatteri- ja tanssikriitikko ja kritiikin tutkija.
°°°°
Vuosirenkaat
Koreografia, ohjaus: Virva Talonen.
Tanssi: Marjo Kuusela, Arja Raatikainen, Riikka Räsänen, Heidi Masalin, Unna Kitti.
Valo- ja tilasuunnittelu: Nanni Vapaavuori.
Äänisuunnittelu: Jaakko Kujala.
Mentorointi: Jani-Petteri Olkkonen, Harri Kuorelahti.
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Katve [blind spot]
Esitys Pannuhallissa 29.4.2014.
