Kristian Smedsin Mental Finland sai ensi-iltansa Belgian flaamikansallisteatterin Koninklijke Vlaamse Schouwburgin (KVS) lavalla 11.2.2009. Yksi teoksen tanssijoista on suomalainen, Brysselissä jo vuosia toiminut ja työskennellyt Milla Koistinen.
”Se on vaativa teos katsottavaksi ja se on varmasti hyvin emotionaalinen kokemus. Juuri sen takia ehkä minua ei ole kiinnostanut mitä yleisö sanoo. Se on jokaiselle henkilökohtainen matka ja silloin teosta on hankala arvottaa, vaikkakin keskustelu on aina tarpeellista taiteen äärellä.”
Henkilökohtainen matka suomalaisuuteen
Kristian Smedsin Mental Finland sai ensi-iltansa Belgian flaamikansallisteatterin Koninklijke Vlaamse Schouwburgin (KVS) lavalla 11.2.2009. Yksi teoksen tanssijoista on suomalainen, Brysselissä jo vuosia toiminut ja työskennellyt Milla Koistinen.
Smedsin teos jatkaa pienen kansan identiteetin pohtimista. Tällä kertaa asiaa pohditaan eurooppalaisuuden kontekstissa ja kaupungissa jota suomalaiset Smedsin mukaan eniten vihaavat: Brysselissä. Smeds itse kertoo uudesta teoksestaan Teatteri-lehdessä (2009/1) seuraavaa:
”Tilanne lavalla on se, että ollaan vuodessa 2069 ja EU on laajentunut valtavaksi imperiumiksi. Kansalliset tavat, kielet ja omituisuudet on kielletty, mutta raha, seksi ja tavarat virtaavat Euroopassa semmosena kauniina balettitanssina.”
OA: Mitä kuuluu Milla Koistinen?
Milla Koistinen: Kiitos, paljon kaikenlaista. Nyt ehkä eniten intensiivisen työjakson ja esitysten loppumisen jälkeistä tyhjyyttä ja haikeutta. Onneksi esityksiä on kuitenkin tulossa lisää, mutta yksi jakso tästä prosessista on lopussa ja se on hiukan surullista. En kuitenkaan ehtinyt kauan murehtia, sillä aloitin heti viikon mittaisen workshopin opetuksen ja kahden viikon päästä matkustan Japaniin tekemään töitä Hiroaki Umedan kanssa.
OA: Tanssit Smedsin Mental Finland -teoksessa. Minkälainen on työskentelyprosessi ollut?
MK: Prosessi oli valtavan intensiivinen ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Näyttelijät aloittivat jo lokakuussa Helsingissä ja me tanssijat joulukuussa Brysselissä. Yhdessä aloitimme työt tammikuussa ja ensi-ilta oli 11.2.2009. Viimeinen esitys oli eilen (22.2.) Me aloitimme Arin (Numminen) kanssa siltä pohjalta mitä Ari oli nähnyt näyttelijöiden harjoituksissa ja puhunut Kristianin (Smeds) kanssa. Kaikki oli kuitenkin aika avoinna alkuvaiheessa ja tuotimme paljon materiaalia. Kristian tuli katsomaan ennen joulua tanssijoiden harjoituksia ja se taisi olla puolin ja toisin aika jännittävää. Kristian istui kaksi ensimmäistä päivää pöydän alla sanomatta juuri sanakaan. Etenkin ulkomaalaisille tanssijoille se oli hämmentävää, vaikka sille myöhemmin naurettiinkin. Kahden päivän jälkeen Kristian avasi sitten sanaisen arkkunsa ja tuntui omaksuneen olennaisimmat asiat tanssista. Sitten aloitimme yhdessä pohdiskelun mihin suuntaan meidän pitäisi jatkaa.
Todellinen jännityksen paikka oli tammikuussa, kun koko työryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa harjoitustilaan. Näyttelijät näyttivät oman materiaalinsa, joka oli jo todella pitkällä ja kohtaukset olivat jo lähellä valmista. Me näytimme omat kuviomme ja ihmettelimme mitä tekemistä niillä oli näytelmän kanssa. Pikkuhiljaa asiat alkoivat asettua uomiinsa ja ennen kaikkea siksi, että Kristianilla on hyvin selkeä näkemys siitä mitä hän haluaa ja mihin ollaan menossa. Siinä mielessä prosessi oli helppo, vaikka tanssin rooli teoksessa olikin vaikea hahmotella.
OA: Minkälainen vastaanotto teoksella on ollut Brysselissä?
MK: Vastaanotto on ollut kaiketi aika kirjava, mutta täytyy sanoa, että olen pysytellyt aika ulkopuolella reaktioista. Jotenkin ei ole ollut voimia tai haluakaan seurata kaikkea keskustelua teoksesta. Minulle juttu toimii, olen siinä pelkällä ilolla mukana ja se riittää juuri nyt. Ehkä myöhemmin sitten paneudun reaktioihin ja yhdyn enemmän keskusteluun. Prosessi oli niin intensiivinen ja sosiaalinen rinki suuri eikä siinä jäänyt energiaa miettiä mitä teoksesta sanotaan. Se on vaativa teos katsottavaksi ja se on varmasti hyvin emotionaalinen kokemus. Juuri sen takia ehkä minua ei ole kiinnostanut mitä yleisö sanoo. Se on jokaiselle henkilökohtainen matka ja silloin teosta on hankala arvottaa, vaikkakin keskustelu on aina tarpeellista taiteen äärellä.
OA: Mikä teidän tanssijoiden rooli teoksessa on (tarkoitan siis, että tanssitteko te siinä)? Entä mikä rooli tanssilla oli ylipäänsä teoksessa?
MK: Tanssi on minun mielestäni hyvin visuaalinen elementti teoksessa ja se on erilaisessa roolissa eri kohtauksissa. Siltä kantilta tanssia onkin ollut mielenkiintoista rakentaa ja heittäytyä lavalla erilaisiin tunnelmiin, tyyleihin ja rooleihin.
OA: Minkälaista oli toimia tanssijana Smedsin ohjauksessa?
MK: Kristian on äärimmäisen tarkkasilmäinen ohjaaja ja hänen kanssaan on ollut ilo työskennellä. Hän ohjaa hyvin lempeästi ja kannustavasti ja silti hyvin vahvasti.
OA: Mikä sitten lopulta oli Smedsin osuus koreografiaan ja tanssiin? Sanoit, että hän omaksui olennaisimmat asiat tanssista ja ilmeisesti hän siis osallistui suoraan myös koreografin työhön.
MK: Kristian oli vahvasti osallisena myös koreografisten elementtien ohjaamisessa. Hän ei ehkä puuttunut varsinaisesti liikkeisiin, vaikka saattoi ohjata myös jotain suuntaa niillekin. Tanssit ovat osa kokonaisuutta enkä usko, että niiden ohjaaminen on täysin eri asia kuin muu ohjaaminen. Väline saattaa olla erilainen, tässä siis liike, mutta lopulta ollaan kuitenkin tekemässä jotain tiettyä asiaa, josta ohjaajalla on oma näkemyksensä. Näin minä ainakin ajattelisin ja tunnustelisin.
OA: Kerroit aiemmin vaikutuksen tehneistä ensimmäisistä harjoituksistanne Suomessa…
MK: Näyttelijöiden harjoitukset olivat Vallilan makasiineilla lokakuussa, jolloin seurasin heidän työskentelyään viikon ajan. Istuessani kylmässä hallissa olin äärimmäisen haltioitunut tunnelmasta ja työstä. Silloin oli vaikea vielä kuvitella mitä tanssi voisi tai tulisi olemaan ja se mietitytti minua kovasti. Tuo mietiskely jatkuu kyllä edelleenkin, vaikka teosta on jo esitetty. Työryhmän tapaaminen oli kiehtovaa ja olin oikein otettu siitä kuinka minut otettiin jo lokakuussa vastaan ja millaiseksi ryhmä muotoutui prosessin aikana. Meitä oli mukana todella monta ja monesta taustasta sekä kulttuurista lähtöisin olevaa ihmistä ja se oli tämän projektin ehdoton voima sekä rikkaus.
OA: Osaatko eritellä sen enempää mikä Smedsin ja näyttelijöiden työskentelyssä Vallilassa sinuun niin paljon vetosi?
MK: Ehkä se oli hienon ja erittäin ammattilaisen työryhmän tapa tehdä töitä, seurata kuinka he tuottivat materiaalia ja tilanteita, jotka tuntuivat todellisilta. En kokenut katsovani teatteria tai rakennettuja kohtauksia, vaan jotain todellista joka syntyi siinä hetkessä. Katsojana oli hyvin helppo uppoutua kohtauksiin ja elää ne näyttelijöiden mukana. Ja toki minusta oli jännittävää tavata sellaisia taiteentekijöitä, joiden kanssa en ihan ensimmäiseksi ajatellut tekeväni töitä. Olen äärimmäisen iloinen tavattuani kaikki ihmiset työryhmästä, teatterin teknikoita myöten ja uskoisin, että tämä on ollut alku monelle uudelle ystävyydelle useassa eri maassa.
OA: Teoksesta on Suomessa kirjoitettu muun muassa niin, että siinä on muutama suomalaisille hyvin tuttu suomalaisnäyttelijä ja ”brysseliläinen” tanssiryhmä. Tanssijat ilmeisesti tekevät jonkinlaista ”eurooppalaisten” roolia teoksessa. Olet kuitenkin itse suomalainen. Lisäksi teoksessa on ilmeisesti pelissä ”suomalaisuus”, ”eurooppalaisuus” ja tällaisilla itseidentifikaatioilla leikkiminen. Ehkä tämäkin on lievä ilmaus…
MK: Alkuperäinen idea vastavoimista, Suomi vs. Eurooppa muuttui matkan varrella. Tanssijoista kaksi ovat suomalaisia ja loput viisi Italiasta, Kolumbiasta, Ranskasta, Saksasta ja Brasiliasta. Loppujen lopuksi olemme osa teosta, kertoo se sitten Suomesta tai Euroopasta tai koko maailmasta. Mutta se täytyy sanoa, että viimeiset kuukaudet olivat parasta lääkettä koti-ikävään. Tunnistan teoksessa paljon elementtejä suomalaisuudesta, niin hyvässä kuin pahassa, mutta se on silti myös hyvin yleismaailmallinen kokonaisuus. Sanoisin että teos kertoo enemmän ihmisistä kuin Suomesta tai Euroopasta.
OA: Missä kaikkialla lisäesityksiä Mental Finlandille on tiedossa? Oletko ajatellut sitä suhtautuuko suomalainen yleisö mahdollisesti teokseen jotenkin toisin kuin esimerkiksi yleisö Brysselissä?
MK: Lisäesityksiä on näillä näkymin varmasti ainakin Helsingissä syys-lokakuussa ja sen jälkeen Vilnassa sekä Linzissä. Muualtakin on osoitettu kiinnostusta, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon. Uskoisin yleisön reaktioiden olevan erilaista kaikissa kaupungeissa. Brysselissäkin esitysten välillä oli paljon eroja riippuen myös siitä kuinka paljon katsomossa oli suomalaisia. Mutta turha ehkä nyt ajatella sitä miten yleisö reagoi, sen näkee sitten. Kuten sanoin jo aikaisemmin en ole juurikaan kiinnittänyt huomiota ympärillä käytyyn keskusteluun. On ollut kiinnostavampaa keskittyä lavan tapahtumiin ja siihen kuinka teos rakentuu.
OA: Miten voi sinun suomalainen itseidentiteettisi kaiken tämän keskellä? Oletko joutunut törmäämään ”suomalaisuuteesi” ja ”eurooppalaisuuteesi” uudella tavalla?
MK: Brysselissä asuminen on vaikuttanut paljon siihen kuinka omaan kansalaisuuteen suhtautuu. Se on paljon enemmän esillä ja siihen tulee usein törmättyä. Sanoisin olevani nykyään ylpeästi suomalainen. Se on minulle tärkeä asia ja kaipaan usein kotia.
Olli Ahlroos 
Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
