Olisin toivonut, että olisimme ehtineet kehitellä teosta ja materiaalia vielä pidemmälle, mutta aikaa ei ollut valitettavasti tarpeeksi. Toisaalta harjoitusajasta jäi taas tarve jatkaa työtä ja tajusin jälleen kuinka alkutaipaleella olemme vielä.
Japanin terveiset
Viime kesän yhteistyö Hiroaki Umedan kanssa sai toivottua jatkoa Yokohamassa, Japanissa. Alunperinkin kaksinkertainen onnenpotku, mielenkiintoisen projektin jatkumo ja matka Japaniin tuntui kaukaiselta ajatukselta vielä Pyhäjärven sunnuntaibingossa, mutta maaliskuun alussa saavuimme Yokohamaan. Alkuperäisestä joukostamme Sofia Karlsson ei valitettavasti päässyt mukaan ja hänen tilallaan teoksessa 1. Centrifugal tanssi japanilainen Natsuko Kuroda. Yhdessä Satu Rekolan kanssa me pidimme pohjoismaalaista menoa yllä ja opettelimme japania sekä japanilaisia tapoja parhaamme mukaan. Kumartelun kanssa olimme hyvin hämmentyneitä, se kun tuntui tarttuvan aivan itsestään, mutta kumarruksen asteluku oli hyvin vaikea osuttaa kohdalleen. Nyökimme jäykin polvin sekä niskoin ja huvitimme kai kovastikin paikallisia. Ensimmäinen ajatus kansallisuudestamme suuntautui tietenkin Amerikkaan. Vanha herrasmies hymyili minulle iloisesti ruokakaupassa ja tokaisi kohdallani: ”Obama”. Onneksi presidentti on vaihtunut, sillä en tiedä olisinko viitsinyt olla oikaisematta väärinkäsitystä, mikäli mies olisi tokaissut ”Bush”. Ehkä silloin olisin kumarrellut ja sanonut: ”Halonen, Moomin”.
Harjoitusperiodi oli valitettavan lyhyt, vajaat kaksi viikkoa ja esityksiä oli kolme. Ilta rakentui Hiroakin Montevideoaki-videosta, ryhmäteoksesta ja Hiroakin uusimmasta soolosta Haptic. Ryhmäteoksessa keskityimme tällä kertaa keskipakoisvoimaan ja suoraan sanottuna se oli helpommin sanottu kuin tehty. Hiroakin ajatuksena oli keskittyä tiukasti yhteen teemaan ja liikkeellistää se yksinkertaisilla esimerkeillä. Aloitimme harjoittelun jälleen kerran perusasennon hakemisesta, joka sekin on jo hyvin erilainen kuin on totuttu. Hiroakin tekniikkaan kuuluu, ei niinkään suoran pystyasennon löytäminen vaan hienoinen notkoselkä ja rintakehän kaari, joka mahdollistaa rentouden löytämisen lantioon, käsiin ja jalkoihin. Viime kesänä en suoraan sanoen ymmärtänyt asentoa ollenkaan, mutta nyt oli tapahtunut jotain ja asento tuntui helpolta ja oli yhtäkkiä varsin järkeenkäypä. Aloimme etsiä keskipakoisvoimaa eri kehonosien liikkeissä, kokeilimme, keskustelimme ja improvisoimme.
Lopullinen versio pistettiin kasaan päivää ennen ensi-iltaa ja olimme kaikki jokseenkin hermostuneita. Myös tuotantoryhmä taisi jännittää miten saamme teoksen kasaan ja sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan. Lippujakaan ei oltu myyty etukäteen ylettömästi, mutta lopulta kaikki esitykset olivat täynnä ja vastaanotto oli positiivinen. Olisin toivonut, että olisimme ehtineet kehitellä teosta ja materiaalia vielä pidemmälle, mutta aikaa ei ollut valitettavasti tarpeeksi. Toisaalta harjoitusajasta jäi taas tarve jatkaa työtä ja tajusin jälleen kuinka alkutaipaleella olemme vielä. Hiroakin soolo Haptic oli edellisiä töitä vieläkin tarkempi, visuaalisempi ja teknisesti aivan huikea. Nyt olisinkin valmis ottamaan kahden vuoden täydellisen omistautumisen tekniikalle ja katsoa kuinka pitkälle itse voisin kehittyä. Tällaista ajatusta en ole aiemmin kohdannut yhdenkään koreografin tai tekniikan kohdalla. Nimenomaan siis sitä tunnetta, että tekniikka olisi opeteltava tekniikkana. Hiroakin liikemateriaali tuntuu huikealta haasteelta ja haluaisin nähdä olisiko minusta siihen.
Nykyään omaleimaisen tekniikan tai liikesanaston luomista ei tapahdu enää kovin usein. Ainakaan minä en ole liikkeellisesti löytänyt aikoihin mitään vahvaa tekniikkaa, jonka voisi nimetä yhden ihmisen mukaan. Nykytanssi tuntuu toisinaan hyvin yleismaailmalliselta ja liikemateriaali on hyvin samantyylistä. Toki useilla koreografeilla on jokin tavaramerkki ja tyyli, mutta itse liikemateriaali voisi olla kenen tahansa kynästä, tai tässä tapauksessa kehosta lähtöisin. Eikä siinä ole mitään vikaa, mutta nostan todellakin hattua Hiroakille. Hänellä on hyvin selkeä ajatus omasta materiaalistaan ja siitä mihin suuntaan hän aikoo sitä kehittää. Kaikkein hämmästyttävintä Yokohamassa oli se, että Hiroaki ei harjoitellut sooloaan ennen esityksiä. Tarkennan hieman, hän ei harjoitellut liikemateriaalia, vaan rakensi valoja sekä äänimaailmaa. Ainoastaan kenraalissa hän kävi liikemateriaalin läpi markkeeraten. Itse esitys oli teknisesti huikea ja näytti siltä, että hän olisi harjoitellut sitä tuntikaupalla ennen esityksiä. Näin varmaan olikin soolon harjoitusvaiheessa, mutta edellisistä esityksistä oli aikaa ennen Yokohaman keikkoja. Mitäpä tähän voi muuta todeta kuin, että vain lahjattomat treenaavat ja jäykät venyttelevät.
Oli miten oli, meidän treenauksemme jatkuu ja 1. Centrifugal nähdään Täydenkuun tansseilla heinäkuussa. Sitä ennen toivottavasti jatkamme absurdeja harjoituksia skypen välityksellä. Eläköön teknologia, hurraa Hiroaki!
Milla Koistinen
Kirjoittaja on tanssija ja Liikekieli.comin vakituinen kirjoittaja. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta keväällä 2004. Tällä hetkellä hän työskentelee Belgiassa useiden eri nykytanssikoreografien tuotannoissa.
