Jo 1970-luvulla työnsä aloittanut koreografi Susanne Linke lukeutuu merkittävimpiin saksalaisen tanssiteatterin kehittäjiin aiemman opettajansa Pina Bauschin ohella. Linken uusimman tanssiteoksen nimi Kaikou tarkoittaa japaniksi sielunvaellusta. Esityksen nimi ei ole liioiteltu, sillä Linke on onnistunut käsittelemään hienosti elämän kiertokulkua, primitiivisiä viettejä sekä raakaa biologista todellisuutta.
Susanne Linken Kaikou Tanz im August -festivaalilla Berliinissä
Hiljaisen primitiivinen tunnelma huokuu katsomoon, kun miestanssija liikkuu tyhjällä hämärällä näyttämöllä hitaan notkeasti suuren kissaeläimen tavoin. Jossain vaiheessa näyttämölle saapuu myös toinen tanssija, ja arkaainen jännite kahden olennon välillä alkaa kasvaa vähitellen.
Jo 1970-luvulla työnsä aloittanut koreografi Susanne Linke lukeutuu merkittävimpiin saksalaisen tanssiteatterin kehittäjiin aiemman opettajansa Pina Bauschin ohella. Linken uusimman tanssiteoksen nimi Kaikou tarkoittaa japaniksi sielunvaellusta. Esityksen nimi ei ole liioiteltu, sillä Linke on onnistunut käsittelemään hienosti elämän kiertokulkua, primitiivisiä viettejä sekä raakaa biologista todellisuutta, jossa yhden kuolema merkitsee toisen elämää. Esitys on koreografioitu kolmelle miestanssijalle ja yhdelle naiselle.
Koreografian liikekieli ja myös miestanssijoiden puvustus tuovat mieleen muistumia japanilaisista taistelulajeista. Tanssijat liikehtivät useimmiten lattian tuntumassa notkeiden eläinten tavoin, mutta nousevat taistelukohtauksissa ylös osoittaakseen voimansa. Koreografian liikekieli on hyvin vangitsevaa ja arkaaisuudessaan yksinkertaista.
Musiikki muistuttaa rauhallisemmissa kohtauksissa lähinnä kolkkoa äänimattoa, joka on omiaan vahvistamaan primitiivistä tunnelmaa. Wolfgang Bley-Borkowskin musiikin lisäksi esitykseen on valikoitu adagietto Mahlerin 5. sinfoniasta. Mahlerin musiikki sopii yllättävän hyvin koreografiaan ja esityksen konseptiin, vaikka valinta ei vaikuttaisikaan ensi silmäyksellä täysin itsestäänselvältä.
Susanne Linke tanssii myös itse Kaikoussa. Nuorten miestanssijoiden ja 67-vuotiaan tanssin grand damen välille muodostuu voimakas jännite. Linke on pääsääntöisesti ylempänä lattiatason läheisyydessä liikkuviin miestanssijoihin nähden. Hänen liikekielestään puuttui eläimellisyys, jonka tilalla oli pikemmin itsevarma ja vahva liikekieli.
Naisen ja miehen suhde ei kuitenkaan täysin avautunut esityksessä. Linken tanssi oli hienoa katsottavaa, mutta voimakkaan naishahmon merkitys näyttämön primitiivisessä maailmassa jäi kuitenkin avoimeksi. Tietenkin voi kysyä, tarvitseeko tanssiteoksen ylipäätään olla temaattisesti johdonmukainen, vai ohittavatko vahva liikekieli ja vangitseva tunnelma temaattiset kysymykset.
Hämärällä näyttämöllä hitaasti liikkunut laservalo herätti kaksinaisia tunteita. Valo suuntautui näyttämön katosta suoraan alas ja näyttämöllä liikehtivät tanssijat pyrkivät väistämään valoa. Yhtäältä vaaralliseen valokeilaan joutuminen alleviivasi osuvasti uhan tematiikkaa. Toisaalta näyttämön vertikaalisesti viiltänyt valo rikkoi arkaaista tunnelmaa.
Kaiken kaikkiaan esitys piti otteessaan loppuun asti. Kaikou onnistui hienolla tavalla tiivistämään elämän kiertokulun, valtavan elinvoiman ja kuoleman uhan reilun tunnin mittaiseen tanssiesitykseen.
Essi Syren
Kirjoittaja on Berliinissä asuva teatterialan sekatyöläinen, jonka kiinnostuksen
kohteet ulottuvat kaikenlaisista esitystaiteen muodoista kuvataiteeseen ja
kirjallisuuteen. Teatteritiedettä ja teoreettista filosofiaa opiskellut Syrén
työskentelee tällä hetkellä teatterituottamisen ja näytelmäkirjallisuuden parissa.
