Vuoden Tanssikuva 2011

Tanssin verkkolehti Liikekieli.com on käynnistänyt Vuoden Tanssikuva 2011 -kilpailun, jonka tavoitteena on tarkastella, miten tanssia valokuvataan tänä päivänä. Kilpailun avulla halutaan myös herättää kiinnostusta laajemmin tanssia kohtaan sekä innostaa katsojia ajattelemaan, mitä he katsovat tanssissa ja tanssikuvassa.

Vuoden Tanssikuvaa etsitään jälleen

Tanssin verkkolehti Liikekieli.com on käynnistänyt Vuoden Tanssikuva 2011 -kilpailun, jonka tavoitteena on tarkastella, miten tanssia valokuvataan tänä päivänä. Kilpailun avulla halutaan myös herättää kiinnostusta laajemmin tanssia kohtaan sekä innostaa katsojia ajattelemaan, mitä he katsovat tanssissa ja tanssikuvassa.

– Tanssikuvaus on hieno ja merkittävä taidemuoto paitsi omana taiteenlajinaan myös tanssitaiteen näkyvyyden kannalta. Miten muuten katsoja saa ennakkokäsityksen tanssiteoksesta, joka visuaalisuudessaan aina pakenee sanoja? Valokuva on arvokas myös siksi, että se jää todistamaan teoksen olemassaoloa esitysten jälkeen, Liikekieli.comin päätoimittaja ja Tanssin Liikekieli ry:n hallituksen puheenjohtaja Veera Lamberg kertoo.

Vuoden Tanssikuva 2011 -kilpailussa etsitään visuaalisesti korkealaatuista tanssiaiheista valokuvaa, joka ilmentää vahvasti tanssin emotionaalista ja liikkeellistä jännitettä. Kuvan käsittelemää tanssin alaa ei ole rajattu.

Kilpailun tuomaristoon ovat lupautuneet muun muassa valokuvaaja, valokuvataiteilija Stefan Bremer ja koreografi, tanssitaiteen akateemikko Marjo Kuusela.

Kilpailuaika on 1.9.–31.10.2011. Voittaja julkistetaan joulukuussa 2011, ja voittokuva palkitaan 1 500 eurolla. Kilpailun parhaimmistosta tullaan järjestämään myös näyttely.

Kilpailu on avoin kaikille suomalaisille tai Suomessa toimiville kuvaajille, ja siihen voi osallistua tanssikuvilla, jotka on otettu 1.1.2008 jälkeen.

Kilpailuun osallistuvat kuvat ja ilmoittautumislomake tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen tanssikuva(ät)liikekieli.com ennen 31.10.2011 klo 24.00 Suomen aikaa. Kuvat vastaanottaa kilpailun sihteeri Veera Lamberg.

Vuoden Tanssikuva -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Kilpailu on tulevaisuudessa tarkoitus järjestää kolmas vuosi.

Kilpailun säännöt ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta www.liikekieli.com/tanssikuva.

Lisätietoja:

Tiia Lappalainen, tiedottaja

tiia.lappalainen(ät)liikekieli.com

+358 40 7332036

Tekniset lisätiedot ja kilpailutöiden toimitukseen liittyvät kyselyt:

Aleksi Ceder,tekninen vastaava

aleksi.ceder(ät)liikekieli.com

+358 400 604452