Täydenkuun tanssit 2011: Haastattelussa Kosei Sakamoto

Japanilainen koreografi Kosei Sakamoto piti Täydenkuun tansseilla koetanssin, jossa etsi tanssijoita keväällä Helsingissä Zodiakissa ensi-iltansa saavaan teokseen. Kysyin koreografilta ensivaikutelmia suomalaisesta tanssista ja sen tekijöistä sekä siitä, mikä hänelle on tanssissa tärkeintä.

Japanilaiskoreografi Muumien paratiisimaassa

 

Koreografi Kosei Sakamoton kurssi Täydenkuun tansseilla oli samalla koetanssi Zodiakin kanssa yhteistyössä tuotettavaan teokseen, jonka ensi-ilta on huhtikuussa. Teos tulee vierailemaan ensi vuoden Täydenkuun tansseilla ja sitä esitetään myös Japanissa.

Sakamoto on valittu koreografiksi suomalais-japanilaiseen residenssivaihto- ja yhteistuotanto-ohjelmaan, joka toi hänet Suomeen ensimmäistä kertaa. Hän oli hyvin vaikuttunut luonnonkauniista maisemista, ja inspiroitui suomalaisista tanssijoista. ”Täkäläiset tanssijat ovat todella muuntautumiskykyisiä ja pystyvät nopeasti löytämään erilaisia liikelaatuja. Japanissa tarvitsen aina paljon enemmän aikaa saadakseni tanssijat ymmärtämään, mitä haen”, hän kertoo.

Sakamoto on myös hyvin ihmeissään siitä, miten monen koreografin kanssa suomalainen tanssija tekee töitä uransa aikana. ”Japanissa ei ole paljon nykytanssiryhmiä, ja valtaosa teoksista on sooloja. Useat tanssijat saattavat tehdä töitä vain yhdelle koreografille”, hän selittää. ”Meillä Japanissa ei vielä oikein osata tehdä yhteistyötä edes eri tanssin organisaatioiden kesken. Jokainen tekee yksin omaa juttuaan”, hän selventää eroja suomalaisen ja japanilaisen nykytanssikentän välillä.

Sakamotolle tanssissa tärkeintä on kontakti itseen ja muihin. ”Kontakti tuottaa älykästä tanssia, kun tanssijan täytyy olla niin tietoinen omasta kehostaan sekä muista tilassa olijoista. Ja kun tuntee toisen kehon kontaktin kautta, oppii myös omasta kehostaan”, toteaa Sakamoto.  Hän on kotimaansa kontakti-improvisaatiotapaamisen sekä kiotolaisen Monochrome Circus –tanssiryhmän johtaja. Hän on myös vastannut viidentoista vuoden ajan Kioton kansainvälisen tanssifestivaalin ohjelmistosuunnittelusta.

Sakamoton kurssilla ei kuitenkaan käytetty juurikaan kontakti-improvisaatiota sen perinteisessä mielessä, vaan ennemminkin syvennyttiin kontaktiin lattian ja ympäröivän tilan kanssa. Monet japanilaiskoreografin harjoitukset tuntuivat suomalaistanssijoista myös kovin tutuilta ja turvallisilta. Se saikin pohtimaan, kuinka paljon enemmän suomalaisessa tanssissa on kenties totuttu käyttämään erilaisia improvisaatiomenetelmiä verrattuna Japaniin. Sakamoto totesikin kurssin lopuksi, ettei hänellä teknisesti ole oikeastaan mitään annettavaa näin hyvin koulutetuille tanssijoille.

Sakamoto kertoo etsivänsä tanssijoita, jotka ovat persoonallisia ja luovia, sekä kykeneviä tuottamaan mahdollisimman omaperäistä liikesanastoa.  Tärkeää on tietenkin myös lahjakkuus toisen materiaalin omaksumiseen. ”Tanssijalla on valtava vastuu. Siksi haluan myös, että hänellä on jonkinlainen näkemys yhteiskunnasta voidakseen peilata kokemuksiamme”, sanoo Sakamoto, joka on itse opiskellut myös estetiikkaa, antropologiaa ja teatterikasvatusta. Hän painottaa puheessaan usein, miten hän kokee työskentelyn olevan aina vastavuoroista niin kursseilla kuin koreografiaa työstettäessäkin.

Täydenkuun tansseilla nähtiin kaksi Sakamoton pienoisteosta: sooloteos Monster sekä duetto Kizahashi – Edge.  ”Sooloteoksen lähtökohtana oli pääasiassa tanssijan keho.  Tanssija, jolle alun perin teosta harjoitutin, tuntui liian täydelliseltä, liian kauniilta. Halusin saada hänen kehostaan irti jotakin muuta, jotakin erilaista”, hän kuvaa.  Teos olikin rujo sommitelma ääriasentoja ja kehon jännitteisyyttä.

Edge on taas hyvin henkilökohtainen teos. Olin ihmissuhteessani ” reunalla” ja halusin ammentaa niistä vaikeuksista”, koreografi jatkaa. Koko duetto tapahtui keskelle näyttämöä asetetun pöydän alla ja päällä. Se oli hyvin aggressiivisesti latautunut, eikä vähiten siksi, että pöytä oli täynnä veitsiä, jotka dueton edetessä lentelivät pitkin lattiaa.

”Olen vähän pessimistinen luonne.  Zodiakissa ensi-iltansa saava teos tulee myös olemaan sävyltään tumma. Se käsittelee minulle japanilaisena ajankohtaisia aiheita kuten ydinvoimaa ja siitä aiheutuvia katastrofeja”, paljastaa Sakamoto.

Lopuksi hän kuitenkin innostuu kertomaan unestaan, jossa hän tuntee olevansa paratiisissa. ”Luulin, että olin löytänyt sen paikan jo aikaisemmin, mutta nyt tajuan, että se on täällä Suomessa”, hymyilee koreografi, joka ihailee myös Tove Janssonin töitä. ”Mutta ehdottomasti tänne täytyy tulla takaisin talvella, jotta oppii ymmärtämään suomalaista sielua!” Siihen ei voi muuta kuin nyökkäillä.

 

Veera Lamberg