”Valo- ja äänisuunnittelun laitokselle päästyäni tajusin, että mielenkiintoisin työsara on nykytanssissa, joten siitä oli innostuttava. Vasta kun tajusin, ettei tässä etsitä oikeita vastauksia, aloin todella pitää ja kiinnostua tanssista.”
Nimi ja ikä:
Mia Kivinen, 33
Mitkä ovat valaistuksen päätehtävät tai -tavoitteet ja miten ne muuttuvat teoksesta toiseen?
Valon – kuten muidenkin esityksen osa-alueiden – ensisijainen tehtävä on tuoda esille esityksen sanomaa, on se sitten poliittista paatosta, abstraktia yksilön maailmantuskaa tai hilipatihippaista yleisön viihdytystä. ”Perinteiset” tehtävät, kuten näkyvyys, näyttävyys tai tilan luonti ovat tälle tehtävälle alisteisia.
Miten määrittelet valodramaturgian ja miten se töissäsi ilmenee?
Valodramaturgia on valossa (kirkkaudessa, värissä, suunnassa, laadussa jne.) esityksen aikana tapahtuva muutos ja sen rytmi. Määrä ei korvaa laatua: täysin samoina pysyvät valot ja toisaalta huima muutos, vilkunta ja välkyntä ovat molemmat valodramaturgiaa.
Omassa työssäni pyrin perustelemaan jokaisen muutoksen – tai sen puutteen – esityksen kokonaisidealla ja pitämään valosuunnitelman edes jollain tasolla yhtenäisenä.
Odotatko valosuunnitteluprosessin perusajatuksen tulevan ensisijaisesti koreografilta/ohjaajalta/lavastajalta?
Ei, odotan sen tulevan esitykseltä itseltään. Keskustelut muun taiteellisen työryhmän kanssa ovat oleellinen apuväline perusajatuksen löytämiseen.
Miten ja millä konkreettisilla välineillä hahmotat kaksi- ja kolmiulotteista tilaa suunnitteluvaiheessa?
Näen asiat selkeästi päässäni, mutta teen yksinkertaisia piirroksia muistiinpanoiksi ja hahmottaakseni tarvittavan tekniikan. Joskus muokkaan harjoituksista ottamiani kuvia kuvankäsittelyohjelmalla ja teen niistä ”sarjakuvan”, jolla voin tarkastella esityksen kokonaisvalodramaturgiaa.
Pitääkö valon olla kaunista?
Ei. Kauneus – rumuus on vain yksi valon ulottuvuuksista. Riippuu esityksen sisällöstä, millaista valo on. Ankea ja rumakin valo on usein perusteltua. Toki jos valittavana on kaksi muuten yhtä hyvää valoideaa, käytän sitä, joka on kauniimpi.
Miten aloitat suunnittelutyön?
Ensimmäinen taiteellinen päätös on se, lähteekö tuotantoon mukaan vai ei, sen jälkeen on esityksen armoilla. Ensimmäisessä palaverissa – ihanteellisesti noin vuosi ennen ensi-iltaa – keskustellaan lähtökohdista ja ideasta. Sen jälkeen tutustun mahdolliseen virikemateriaaliin, joka saattaa sisältää tekstejä, kuvia, elokuvia tai mitä muuta vaan ja etsin taustatietoa aiheesta oma-aloitteisesti.
Siinä vaiheessa kun esiintyjät alkavat harjoitella on yleensä jo jonkinlainen hämärä hahmotelma valojen perusluonteesta valmiina. Harjoituksissa kirjoitan ylös kaiken mieleen tulevan – olen henkisesti hukassa ilman proggisvihkoa. En kuitenkaan välttämättä enää palaa muistiinpanoihin, toistuvasti esiintyvät ideat jäävät muutenkin mieleen ja vahvimmat päätyvät esitykseen. Yleensä jossain vaiheessa harjoitusperiodia iskee epätoivo, josta laskennallisesti noin viikon päästä valosuunnitelma kirkastuu päässäni valmiiksi asti.
Varande och färd, kor. Karl Knif, kuva Riikka Sundqvist
Kuinka läheistä yhteistyötä teet taiteellisen työryhmän muiden jäsenien kanssa?
Mahdollisimman läheistä. Toisena tilasta vastaavana suunnittelijana lavastaja on läheisin käytännön työkumppani. Ääni on tärkeä impulssinantaja myös valolle ja sen rytmitykselle. Kaikki osa-alueet vaikuttavat parhaassa tapauksessa toisiinsa ja on tärkeää puhua ideoista mahdollisimman paljon mahdollisimman aikaisin – muuten päädytään tilanteeseen, jossa kukin lätkäisee oman työnsä peliin viikkoa ennen ensi-iltaa ja sitten toivotaan parasta.
Mistä muista taidemuodoista haet innoitusta?
Kuvataiteesta enimmäkseen – eri taiteilijoiden tyylit antavat myös välineitä keskustella esityksen visuaalisesta ilmeestä muiden työryhmän jäsenten kanssa.
Ovatko valo/ääni/lavastus/koreografia tasa-arvoisia? Pitäisikö niiden olla?
Lähtökohtaisesti kyllä, mutta ei välttämättä esityskohtaisesti – eikä tarvitsekaan. Riippuu esityksestä. ”Tärkeä” ja ”näkyvä” ovat eri asioita: esityksen valo saattaa olla oleellisen tärkeä, vaikka/koska se olisi vain yksi hehkulamppu, ja hiljaisuuden valinta äänimaailmaksi voi olla koko esityksen perusta.
Mikä on sinua itseäsi tällä hetkellä eniten kiinnostava taiteellinen lähtökohta tai kysymys?
Esityksen kokonaiskaari vs. kohtausten valaisu yksi kerrallaan. Miten tulkita, ei kuvittaa? Kuinka valolla voi sanoa jotain? Tiedostamattomista perinteistä irti pääsy. Valo aktiivisena toimijana.
Mikä valosuunnittelussa ärsyttää kun olet katsomassa muiden esityksiä?
Yleensä ei mikään – Suomessa on varsin hyviä valosuunnittelijoita. Joskus näkee valoja, jotka on tehty, ei suunniteltu, ilman mitään tulkintaa tai joissa haisee muun työryhmän – ja mahdollisesti valosuunnittelijankin – täydellinen välinpitämättömyys valoihin. Suurin riski törmätä tällaisiin valoihin on perinteisessä puhedraamassa, teattereissa, joissa valosuunnittelijoita ei arvosteta. Siinä olisi teatterinjohtajalle aihetta miettiä, kumpi on syy ja kumpi seuraus.
Miten innostuit tanssista?
Tahallani. Valo- ja äänisuunnittelun laitokselle päästyäni tajusin, että mielenkiintoisin työsara on nykytanssissa, joten siitä oli innostuttava. Pakotin itseni katsomaan muutaman nykytanssiesityksen ja pää kuumana yritin ymmärtää ja tulkita näkemääni. Vasta kun tajusin, ettei tässä etsitä oikeita vastauksia, aloin todella pitää ja kiinnostua tanssista. Nyt se on jo elinehto, vaikken vieläkään ymmärrä kaikkea näkemääni.
Ketä ihailet ja miksi?
Jean Rosenthalia, 30-luvulla työnsä aloittanutta pioneerivalosuunnittelijaa. Hän laittoi alulle valosuunnittelijan nykyisen ammattikuvan tulkitsijana, ei kuvittajana. Toisaalta olen hänelle postuumisti myös aika äkäinen, sillä hän sitkeästi painotti valosuunnittelun alisteista asemaa muihin esityksen osatekijöihin nähden. Ja sehän on mielipide syvältä helvetistä.
