Eeri Mäki-Tähkänen – Ajatuksia vakavan leikillisyyden käsitteen hyödyntämisestä tanssipedagogiikan opinnoissa ja tanssikasvatuksessa.
Toimin tanssipedagogiikan ja draamakasvatuksen yliopistonopettajana Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Työni kautta olen löytänyt toimivan synergian draaman ja tanssin välille ja tämän kirjoituksen myötä haluan tarkastella draamakasvatuksesta tuttua vakavan leikillisyyden periaatetta tanssikasvatuksen näkökulmasta. Vakavan leikillisyyden myötä käsitteet esteettinen kahdentuminen, keskeneräisyyden estetiikka sekä draamasopimus ovat muotoutuneet oman taiteellispedagogisen toimintani kulmakiviksi.
Tanssipedagogiikassa on kysymys tanssikasvatuksesta, joka näyttäytyy pedagogis-esteettisenä prosessina, joka luo mahdollisuuden tutkivalle kohtaamiselle. Näin ollen prosessi voi muistuttaa hermeneuttisesti etenevää tutkimusta, jolla on alati pyrkimys uudistumaan ja kehittymään. Prosessissa syntyy etenemisliike, jossa on huippukohtansa, ne hetket, jolloin jokaisen läsnäolijan omat valmiudet sekä kokonaisrakenne etenee ja kehittyy. Etenemisliike jatkuu aina viimeiseen kohtaamiseen, jossa sijansa lienee jälleen yhdelle peripetialle, mutta hermeneuttinen matka jatkuu vielä tämän jälkeenkin. Tässä yhteydessä draamakasvatuksen käsite vakava leikillisyys on paikallaan. Näin tanssipedagogiikan prosessissa toimiminen olisi juuri tuossa vakavan leikin viitekehyksessä toimimista.
Draamakasvatuksessa vakavan leikillisyyden olemus näyttäytyy toimintana kahdessa eri maailmassa; fiktiivisessä ja todellisessa. Prosessiin osallistujat ovat sopineet ”ikään kuin” toiminnasta, jolla on leikin luonne. He ovat tietoisia tästä toden ja fiktion rajalla olemisesta eli esteettisestä kahdentumisesta. Tehdessämme draamaa tai katsoessamme sitä siirrymme metaforisesti fiktiiviseen maailmaan, jossa toimimme rooleissa tai katsojina uskomme rooleihin. Vastaavasti olemme tietoisia todellisen maailman läsnäolosta, joka voi olla luokkahuone tai teatteritila. Esteettisessä kahdentumisessa on kyse transformaatiosta joka on yhteydessä aikaan, paikkaan ja itseen. Toimijoina ja katsojina olemme tietoisia tästä ajan, paikan ja itsen transformaatiosta.
Esteettisen kahdentumisen idean kautta pystyn selkeyttämään ymmärrystäni tanssipedagogiikasta. Todellisuuden ja fiktion suhde korostuu etenkin silloin, kun työskentelen tanssiteatterin viitekehyksessä, jolloin roolinotto on näkyvämpää, mutta voin puhua esteettisestä kahdentumisesta myös silloin kun tanssijalla ei ole varsinaista roolia. Kun tanssija tanssii, on hän yhtälailla tietoinen tanssistaan kuin myös ympäröivästä todellisuudesta; liikuntasalista tai esiintymistilasta. Vastaavasti jokainen tanssi suhteutuu aikaan. Toimimme yhtäaikaisesti reaaliajassa sekä draamallisessa ajassa. Tanssille antautuminen on näin ollen verrannollinen draaman maailmoihin sukeltamiselle.
Hyppy draaman maailmaan on tapahduttava vapaaehtoisesti. Jokaisen prosessin alussa on sovittava niistä yhteisistä periaatteista, jolla toimimme. Teemme draamasopimuksen, jolloin päätämme missä viitekehyksessä toimimme, mitä työtapoja käytämme, millaisin muodoin rakennamme ja rajaamme toimintaamme, miten kommunikoimme ja kenelle suuntaamme toimintamme. Vapaaehtoisen tekemisen kautta syntyy näin mahdollisuuksien tila, jossa oppimisella ja tutkimisella on lupa todentua.
Draaman tai tanssin maailmaan sukeltaminen vaatii rohkeutta, joka puolestaan edellyttää luottamusta. Luottamus on ensisijaisesti itseluottamuksen rakentamista. Tällöin pelot suhteessa itseen, muuhun ryhmään ja ohjaajaan nousevat esille. Jokaisen ensimmäinen voitto onkin itsen voittaminen; luvan antaminen itselle olla läsnä sellaisena kuin on. Huumori on usein avainasemassa ilmapiirin vapautumisessa. Monet helpot pelit ja leikit voivat tässä yhteydessä toimia lämmittäjinä. On tärkeää korostaa, että ”mokaaminen” on luvallista ja jopa toivottua. Vasta ”mokaamisen” pelon väistyttyä on itseluottamukselle luotu kasvualusta. Ilman epäonnistumisia ei voi olla todellista onnistumistakaan. Virheet ovat siis iloinen asia. Improvisaatiotehtävien kautta voimme turvallisesti kokeilla erilaisia ratkaisuja ja ajattelutapoja. Kokeilemalla ja tutkimalla voimme etsiä toimivia ratkaisuja olipa näkökulmamme sitten pedagoginen, esteettinen tai pedagogis-esteettinen.
Tässä yhteydessä draamakasvatuksen käsite keskeneräisyyden estetiikka on tanssipedagogiikan näkökulmasta tärkeä. Keskeneräisyyden estetiikalla tarkoitan prosessista kumpuavaa vielä hiomatonta, mutta oivaltavaa esteettistä toimintaa. Keskeneräisyyden estetiikan kautta ymmärrän mainiosti myös tanssikasvatuksen tavan olla prosessissa. Tämän käsitteen oivaltaminen ja hyväksyminen tanssikasvatuksen oleelliseksi osaksi on mielestäni äärimmäisen tärkeää. Tuolloin annamme luvan itsellemme kokeilla ja tutkia, epäonnistuakin, mutta ennen kaikkea tehdä toimivia ja jalostettavissa olevia liikkeellisiä löytöjä. On lupa olla; tänään tässä ja nyt!
Tanssipedagogiikassa draamasopimuksen käsite näyttäytyy alkukeskustelun kautta. Jokaisen opetuskokonaisuuden alussa kokoonnumme opiskelijoiden kanssa yhteen ja pohdimme tulevaa toimintaamme. Kerron opettajana omasta visiostani suhteessa tulevaan työskentelyyn, mutta vastaavasti käymme pienryhmäkeskustelun kautta läpi jokaisen toiveet ja odotukset. Prosessin alussa on tärkeää sopia myös vapaaehtoisuudesta. Jokaisella on lupa olla sellaisenaan, mutta lupa olla kätkee sisäänsä myös intention kohti yhteistä päämäärää, jota alkukeskustelun kautta kirkastamme. Lupa olla kätkee sisäänsä myös luvan joustavuuteen. Jos toimintamme edellyttää suunnan muutoksia, ovat ne mahdollisia ja tervetulleita, sillä tarve suunnanmuutokseen syntyy dialogisuuden kautta. Teemme sopimuksen tanssista.
Jokainen prosessi saa olla ja on tekijänsä näköinen, tällöin prosessin sosiaalinen luonne korostuu. Koska prosessissa toimiminen edellyttää sääntöjä ja muotoa, rakentuu sille tämän elementin kautta myös oma estetiikkansa. Tässä yhteydessä ohjaajan rooli on tärkeä ja kysymys onko draamaopettaja myös taiteilija saa vastauksen; on, sillä opettajalla on mahdollisuus vaikuttaa ratkaisevasti prosessin kulkuun ja jalostumiseen ts. sen muotoon, osallistujien näyttelijän työn sekä dramaturgisiin ratkaisuihin. Esteettisen kokemuksen kautta voidaan tavoittaa myös syvällisempi kokeminen; tekemisen vakavuus, joka ei avaudu pelkin sanoin. Tämän tasoisen syvyyden saavuttaminen edellyttää jokaiselta osallistujalta syvää sitoutumista toimintaan.
Mielestäni tässä vakavan leikillisyyden periaatteessa on tanssipedagogiikan opinnoille, ja tanssikasvatukselle ylipäänsä, paljon annettavaa. Jos luemme edellisen kappaleen asettamalla jokaisen draamakasvatus sanan tilalle tanssikasvatus, draamaopettajan tilalle tanssinopettaja ymmärrämme tekstiä edelleen ja sen tärkeä sanoma on läsnä. Keskeistä tässä vakavan leikillisyyden käsitteessä on mielestäni myös se, että se suo luvan tilan ottamiselle ja sen rajaamiselle. On lupa olla tänään tässä ja nyt, joka tarkoittaa myös lupaa yksityisyyteen, mutta samalla ymmärrystä siitä, että sisäiseen tilaan emme tule jäämään vaan pyrkimys on tulla ulos ja kohdata toinen.
Lähde: Heikkinen, H. (2004): Vakava leikillisyys – draamakasvatusta opettajille. Dark Oy, Vantaa.
Eeri Mäki-Tähkänen on valmistunut luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta 1995 ja tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitokselta 1999. Mäki-Tähkänen on toiminut tanssipedagogiikan ja draamakasvatuksen yliopistonopettajana Jyväskylän Yliopiston avoimessa yliopistossa. Lisäksi hän on toiminut Jyväskylän yliopistossa tanssipedagogiikan tuntiopettajana Liikuntakasvatuksen laitoksella ja draamakasvatuksen tuntiopettajana OKL:ssa sekä työskennellyt freelancer-koreografina.
Tanssipedagogiikan opinnot (27 op / 15 ov) Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa
Tanssipedagogiikan opinnot sopivat kaikille, jotka ovat kiinnostuneet tanssin pedagogistaiteellisesta näkökulmasta. Opiskelu soveltuu mainiosti eri asteiden opettajille ja kouluttajille sekä harrastusryhmien vetäjille. Tanssipedagogiikan 12 ov kelpaavat osasuoritukseksi Liikuntakasvatuksen laitoksen tarjoamiin Tanssipedagogiikan erikoistumisopintoihin (35 op / 20 ov). Nämä Avoimeen yliopistoon tehdyt opintosuoritukset luetaan hyväksi sellaisenaan opiskelijan siirtyessä yliopiston varsinaiseksi opiskelijaksi. Tanssipedagogiikan opinnot jakautuvat kahdelle vuodelle ja opetus toteutetaan aina viikonloppuisin. Opetus perustuu pitkälti käytäntöön ja tekemällä oppimiseen. Kaikki lähijaksot järjestetään L-rakennuksen rytmiikan salissa.
Haku opintoihin 26.8.2005 mennessä. Lisätietoja: www.avoin.jyu.fi
