Suomalaisen tanssin kansainväliset vaikutteet olivat käsittelyssä 27. – 28.4. Teatterikorkeakoululla ja Teatterimuseossa järjestetyssä kaksipäiväisessä ”Weimarista Valtoihin – kansainvälisyys suomalaisessa tanssitaiteessa” -seminaarissa. Itse osallistuin seminaarin toiseen päivään, jossa keskityttiin pääasiassa 1970-90 -luvun suomalaiseen tanssiin vaikuttaneisiin kansainvälisiin tekniikoihin ja taiteilijoihin.
Aamupäivän aikana Marjo Kuusela kertoi oman työnsä ja Raatikon kansainvälisistä vaikutteista 1970-luvulla ja Aino Kukkonen valotti 1980-luvulla pääasiallisesti Zodiak Presentsin perustajien kautta suomeen tulleita niin länsimaisia kuin aasialaisiakin vaikutteita. Iltapäivän aikana keskityttiin Carolyn Carlsonin työhön Suomessa Jyri Pulkkisen vetämän paneelikeskustelun kautta, johon osallistuivat Jorma Uotinen, Tero Saarinen, Leena Gustavson ja Jyrki Karttunen.
Tiivistetysti seminaarin perusteella omat tanssijamme ovat tuoneet ulkomailta tänne muun muassa Graham-, Horton- ja Alexander-tekniikoiden vaikutteet, toisaalta ulkomaiset tanssijat ja koreografit ovat täällä vieraillessaan vaikuttaneet tällä hetkellä kansainvälisesti tunnetuimpiin kotimaisiin koreografeihimme. Kansainvälisyys on vahvasti osa suomalaista tanssia, minkä merkityksen toivoisi välittyvän suuremmalle yleisölle, päättäjille ja tukijoille. Usein kuitenkin vaikuttaa siltä, että täällä asiat noteerataan suuremmin vasta kun on tultu ulkomailta takaisin. Tämä pistääkin miettimään, onko suomalaisen tanssin vahvaa kansainvälisyyttä tuotu kotimaassa vielä tarpeeksi esille.
Kiinnostavaa tätä on mielestäni pohtia esimerkiksi suhteessa Guggenheimin nostamaan keskusteluun kuvataiteen puolella ja tarpeeseen luoda Helsingin taidemuseolle uusi konsepti, joka pohjaa kansainväliseen kuratointiin. Checkpoint Helsinkiä esittelevä aloite alkaa sanoilla: ”Helsingin päättäjien taholla on tuotu esiin kuvataiteen merkitys kaupungin kansainvälisenä vetovoimatekijänä.” Yhtä hyvin lause voisi sisältää kuvataiteen sijasta sanan tanssitaide. Mietityttääkin, mistä mahtaa johtua, ettei Tanssin talo -hanke ole noussut vastaavaan julkiseen keskusteluun Guggenheimin vanavedessä.
Tietysti kyseessä on eri instituutio ja eri taidemuoto, mutta toisaalta ottaen huomioon miten paljon nykytaide perustuu taiteidenvälisyyteen, olisi mielekästä, että eri taidemuodot myös nähtäisiin yhtä vahvoina kansainvälisinä vetovoimatekijöinä. Toisin sanoen kotimaisen tanssitaiteemme kansainvälisyys, verkostot ja vaikutteet voitaisiin nostaa vielä vahvemmin esiin ja suuremman yleisön tietoisuuteen, jotta mielikuva tanssitaiteesta kehittyisi kansainvälistä tunnettuutta luovaksi. Tällä hetkellä luodaan henkistä tanssin taloa tanssitoimijoiden keskuudessa ja kehitetään strategiaa. Tärkeää kuitenkin olisi luoda tuota henkistä taloa myös tanssitoimijoiden ulkopuolella, jotta yleisö, tukijat ja päättäjät saataisiin laajemmin näkemään talon tarve ja merkitys niin Helsingille kuin koko Suomellekin, tanssijoille, harrastajille ja yleisölle.
Uskoisin, että laajempi tietoisuus tanssitoimijoidemme tunnettuudesta ja arvostuksesta ulkomailla auttaisi luomaan henkistä tanssin taloa tanssitaiteen ulkopuolisten keskuudessa, joille tanssi voi olla vielä vieraskin taidemuoto. Yleisemmin voisi puhua eräänlaisesta brändin rakennuksesta tanssitaiteelle kansainvälisenä ja edustavana taidemuotona. Tähän työhön tietysti tarvitaan resursseja, visiota ja selvityksiä. Kiinnostavaa olisikin tutkia, miten suomalaisten yksittäisten tanssijoiden, tanssiryhmien ja koreografien vierailut ulkomailla ja vastaavasti ulkomaisten tanssijoiden ja ryhmien vierailut täällä vaikuttavat tanssin kehitykseen kansainvälisellä tasolla. Miten täällä kansainvälisistä vaikutteista muovautuneet tekniikat ja tyylit tanssijoidemme ja koreografiemme vieraillessa muualla taas siirtyvät ulkomaisille toimijoille ja vaikuttavat mielikuvaan suomalaisesta tanssista, taiteesta ja kulttuurista?
Olisi hienoa osoittaa päättäjille ja suuremmalle yleisölle tanssitoimijoidemme kansainvälisten suhteiden arvo ja sitä kautta myös Tanssin talon arvo tarpeellisena lisänä suomalaiselle kulttuurille. Ehkä tämä kuulostaa hieman idealistiselta ja täytyy myöntää, etten tiedä mikä tällä hetkellä on päättäjien suhtautuminen Tanssin taloon. Toisaalta, mitään asiasta ei ole lähiaikoina ollut julkisuudessa, vaikka hyvin taloa olisi voinut nostaa esiin Guggenheimiin ja Helsingin taidemuseoon liittyneissä keskusteluissa. Melkein harmi, ettei tanssitaiteen puolella ole yhtä tunnettua kansainvälistä instituutiota, joka haluaisi tulla Suomeen. Ehkä sitten täällä muutkin kuin tanssitaiteilijat, vakiintunut yleisö ja harrastajat kiinnostuisivat asiasta ja alkaisivat sitä kommentoimaan.
Saara Moisio
Kirjoittaja on juuri filosofian maisteriksi teatteritieteestä ja Art Theory, Criticism and Management -maisteriohjelmasta valmistunut Helsingin kansainvälisen balettikilpailun koordinaattori ja Tanssin Liikekieli ry:n hallituksen jäsen.
