Tanssikuvakilpailu päättyy pian

Vuoden Tanssikuva 2011 -kilpailun osallistumisaika päättyy 31.10. Nyt on siis vielä viikko aikaa osallistua! Voittajakuva palkitaan 1500 euron ja toiseksi tullut kuva 500 euron palkinnolla. Voittaja julkistetaan joulukuussa 2011.


Nyt on aika toimia!

Vuoden Tanssikuva 2011 -kilpailun osallistumisaika päättyy 31.10. Nyt on siis vielä viikko aikaa osallistua! Voittajakuva palkitaan 1500 euron ja toiseksi tullut kuva 500 euron palkinnolla. Voittaja julkistetaan joulukuussa 2011.

Kilpailun parhaimmistosta järjestetään näyttely, joka on ensi keväänä esillä Helsingin Kulttuurikeskus Stoassa. Muista näyttelypaikoista käydään vielä neuvotteluja.

Kilpailun tuomaristossa ovat mukana muun muassa valokuvaaja, valokuvataiteilija Stefan Bremer ja koreografi, tanssitaiteen akateemikko Marjo Kuusela.

Kilpailun tavoitteena on tarkastella, miten tanssia valokuvataan tänä päivänä. Kilpailun avulla halutaan myös herättää kiinnostusta laajemmin tanssia kohtaan sekä innostaa katsojia ajattelemaan, mitä he katsovat tanssissa ja tanssikuvassa. Vuoden Tanssikuvaksi etsitään visuaalisesti korkealaatuista tanssiaiheista valokuvaa, joka ilmentää vahvasti tanssin emotionaalista ja liikkeellistä jännitettä. Kuvan käsittelemää tanssin alaa ei ole rajattu.

Kilpailu on avoin kaikille suomalaisille tai Suomessa toimiville kuvaajille, ja siihen voi osallistua tanssikuvilla, jotka on otettu 1.1.2008 jälkeen.

Kilpailuun osallistuvat kuvat ja ilmoittautumislomake tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen tanssikuva@liikekieli.com ennen 31.10.2011 klo 24.00 Suomen aikaa. Kuvat vastaanottaa kilpailun sihteeri Veera Lamberg.

Vuoden Tanssikuva -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Kilpailu on tulevaisuudessa tarkoitus järjestää joka kolmas vuosi.

Kilpailun säännöt ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta www.liikekieli.com/tanssikuva.

Lisätietoja:

Tiia Lappalainen

tiia.lappalainen@liikekieli.com