Streams (Yli-Maunula/Petit) 2009

William Petit’n ja Pirjo Yli-Maunulan Streams on ylenpalttinen kokemus. Yleisö ja esiintyjät muodostavat seurueen, joka jakaa kokonaisen yön. Kahdeksan tunnin aikana illallinen ehtii vaihtua aamiaiseksi, ja yön aikana syntynyt yhteys ulottuu aamun valoon asti. Kaikkea on paljon: tanssia on paljon, musiikkia on paljon, ruokapöytä notkuu herkuista eikä punaviini lopu juomalla.


 

Ruusu on ruusu on nyrkki naamaan

Suuri ystävyys vaatii suurenmoisen alun. “Mä näin Williamin ensimmäisen kerran Prahassa”, aloittaa Pirjo Yli-Maunula Streamsin. Yli-Maunula ja William Petit kertovat oman, romanttisen muistonsa ensitapaamisestaan yleisölle, joka on juuri toivotettu tervetulleeksi illallisella ja punaviinillä. Tarinat virittävät yleisön kohtaamaan esiintyjät ja toisensa. Esittelyt on tehty, ja suhteet alkavat rakentua samalla kun Petit ja Yli-Maunula kertovat ja luovat omaa suhdettaan katsojien seurassa.

Streams käynnistyy näennäisenä kahden tanssijan, kahden ystävän suhteen kuvauksena. Tarina ensitapaamisesta on kuitenkin vain lähtökohta, josta teos alkaa purkautua. Teos on Yli-Maunulan ja Petit’n lisäksi muusikko Rosine Fefermanin ja valosuunnittelija Thierry Lacroix’n vuoropuhelu. Kaikkien impulssit vievät improvisaatiolle perustuvaa teosta eteenpäin liikkeestä toiseen, tunteesta toiseen. Streams pyrkiikin hylkäämään hierarkiat ja ennaltamääritetyt roolit. Teos tavoittelee demokratiaa paitsi esiintyjien, myös esiintyjien ja yleisön välillä. Streams haluaa näyttää suhteet – rakkaus, ystävyys, tanssija, muusikko, yleisö – ja niissä olevat valta-asetelmat dynaamisina, nestemäisinä, jotka liukenevat toisiinsa. Vaikka Streamsissä on kirjoitettuja kohtauksia ja valmis rakenne, teksti muuttuu, tilanteet muuttuvat, tunnetilat elävät ja roolit vaihtuvat esityksestä toiseen. Streams rakentuu hetki hetkeltä tilassa, jonka energia ei ole kenenkään saneltavissa, mutta kaikkien aistittavissa.

Yleisölle Streams on ylenpalttinen kokemus. Yleisö ja esiintyjät muodostavat seurueen, joka jakaa kokonaisen yön. Kahdeksan tunnin aikana illallinen ehtii vaihtua aamiaiseksi, ja yön aikana syntynyt yhteys ulottuu aamun valoon asti. Kaikkea on paljon: tanssia on paljon, musiikkia on paljon, ruokapöytä notkuu herkuista eikä punaviini lopu juomalla.

Ylenpalttisuus jatkuu temaattisella tasolla kun Streams vyöryttää esille ihmissuhteiden koko kirjon. Rakastuminen on suloista kohtuuttomuutta, jossa koskaan ei voi saada toisesta kylliksi. Kohtuuttomuus ja dekadenssi saavat muodon esityksen sadoissa ruusuissa, jotka ovat Streamsin voimakkain ja latautunein symboli. Jokapäiväisessä elämässä ruusu on perinteinen, jopa lattea rakkauden merkki, mutta esityksen aikana se kokee muodonmuutoksen koriste-esineestä käsinkosketeltavaksi tunteeksi. Ruusu on suudelma; ruusu on ruoska; ruusu on nyrkki naamaan. Sen jäljet nähdään Yli-Maunulan käsivarressa, mutta tunnetaan omassa nahassa.

Kun ruusut kokevat oman muodonmuutoksensa, myös Streamsin hahmot käyvät läpi transformaatioita. Toisessa näytöksessä hahmot ovat muuttuneet. On siirrytty viettien tasolle, kurotetaan pintaa syvemmälle. Petit’n puhdasta impulsiivisuutta edustava eläinhahmo kohtaa Yli-Maunulan raivokkaan naisen ja äskeinen intohimo näyttäytyy lapsenomaisena kiukutteluna, mustasukkaisuutena, huvittuneisuutena, pikkumaisuutena.

Streamsissä on helppo nähdä parisuhteen dynamiikka, matka rakastumisesta illuusioiden hajoamiseen, mutta teos nousee myös pelkän ihmissuhteen kuvauksen yläpuolelle. Samalla tavalla kuin ensimmäisen näytöksen dekadenssi voidaan nähdä kommentina aikamme kohtuuttomuudelle ja tuhlaavaisuudelle, toinen näytös tutkii valtaa ja sen käyttöä. Teoksen esittämä rakkauden kiihko muistuttaa vallankumouksen hurmosta. Rakastunut pari fantasoi tulevaisuudesta, yhteisestä elämästään ja kumoustaistelijat niin ikään omasta unelmastaan, uudesta yhteiskunnasta. Mutta mitä sitten, kun valta on saatu ja entinen hallinto kumottu? Tuleeko vallankumouksellisista diktaattoreita?

Streamsin valtaa himoitsevat ja vaalivat hahmot tuovat mieleen Shakespearen hullut hallitsijat, irvokkaat kuninkaat ja kuningattaret. On osuvaa, että Streamsin ensi-ilta nähtiin toisen kuningasparin, Barack ja Michelle Obaman valtaanastujaisviikolla. Molemmat performanssit käynnistyvät tarinalla elämää suuremmasta alusta, ainutlaatuisesta tapahtumasta, joka avaa ruusuisen – kuinkas muuten – tulevaisuuden eteemme. Todelliset voimat toimivat kuitenkin pinnan alla, kulissien takana, ilman rituaaleja, kasvottomasti. Kaunis ulkokuori voi kätkeä rumat motiivit, ja sinne Streams kurkottaa.

Streamsin ruusut jäävät ruhjottuina ja revittyinä näyttämön lattialle, terälehdet tekevät rakkaudelle kauniit rauniot ja teoksen poliittinen kommentti näyttäisi olevan särkyneelle sydämelle tyypillisen kyyninen: ihmiset vaihtuvat, mutta tarina on aina sama.

Toisaalta Streams uskoo muutokseen ja demokratiaan, vastuulliseen valtaan. Petit ja Yli-Maunula ovat pitkään tutkineet interaktiivisuutta töissään – Petit Nomade Cabaret‘ssa ja Yli-Maunula Kehossa ja kuoressa vain pari esimerkkiä mainitakseni. Aikaisemmissa töissä yleisö on viety teoksen osaksi kirjaimellisesti kädestä pitäen, kosketuksen kautta, mutta nyt tapa osallistaa yleisö on hienovaraisempi.

Väliajat, savukkeella käyminen, ruokailu, juominen ovat kaikki osa Streamsiä, kaikki tilanteita, joissa yleisö voi avautua ja saada yhteyden esiintyjiin ja myös toisiinsa. Esiintyjät pyytävät yleisöä jakamaan illan kanssaan, ottamaan ja antamaan. Interaktio on Streamsissa syvällisempää kuin esimerkiksi Petit’n Cabaret-tuotannoissa, joissa katsoja temmataan juoksemaan tai tanssimaan lavalle, ja Streams vaatii siksi paljon katsojaltaan. Streams astuu eri tavalla henkilökohtaiselle alueelle, vaivihkaa. Aivan kuten joskus huomaa yhtäkkiä olevansa ystävystynyt jonkun kanssa, siirtyneensä pelkästä tuttavuudesta pidemmälle.

Vaatimus ei ole helppo ja siksi Streams on hyvin herkkä teos. Voi olla, että yleisö ei ole valmis hyväksymään demokratian ehdotusta vaan haluaa pitää kiinni perinteisestä esiintyjä-katsoja -asetelmasta, mikä aiheuttaa jännitteitä. Tai yleisö voi käyttää valtaansa tuhoavalla tavalla, kapinoida esitystä vastaan. Parhaassa tapauksessa Streamsin ehdotus on kaikille selvä. Vastuu suuresta alusta on kaikilla: millainen tarina ensitapaamisesta syntyy tällä kertaa?

Streamsin kanta-esitys nähtiin Oulussa 23.1.2009. Suomalais-ranskalainen teos nähdään ensi kertaa Ranskassa La Courneuvessa (Pariisi) 6.3.2009. Tuotanto Rialto Fabrik Nomade ja Flow Productions.

Janne-Pekka Manninen

Kirjoittaja on oululainen toimittaja.