Kenneth Kvanströmin YOUMAKEME on monimerkityksellinen, intensiivinen, vaihtelevista tunnelmista koostuva kollaasi. Esitys oli osa Ice Hot – Pohjoismaisen tanssin katselmusta, joka järjestettiin Helsingissä 12.-15.12.2012.
Toiston teemaa korostava Helsinki Dance Companyn YOUMAKEME kysyy, kuinka monta kertaa saman kappaleen voi kuunnella kyllästymättä. Kappaleet Feeling Good ja Gloomy Sunday soitetaan – ja lauletaan – moneen otteeseen värikkäissä, mielikuvituksekkaissa kohtauksissa, joiden välillä kappaleiden toistosta huolimatta tunnelmien skaala vaihtelee suuresti soljuen kauhukuvastosta komediaan.
Musiikin lisäksi toiston teema näkyy liikekielessä, joka joidenkin kohtausten sisällä jatkuu ja jatkuu samanlaisena. Hetkittäistä puutumista tapahtuu etenkin kohtauksissa, jotka toistuvat painostavan hiljaisuuden vallitessa.
Toiston lisäksi teos keskittyy ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyviin odotuksiin ja pelkoihin – siihen, kuinka itsensä voi nähdä toisten kautta. Tämä on asteittain, kohtaus kohtaukselta rakentuva teema, jonka puitteissa vuorovaikutussuhteita sekä niissä toteutettavia rooleja tarkastellaan monisärmäisen oivaltavasti.
Aina nuo roolit eivät ole salonkikelpoisia. Räävitöntä huumoria tarjoaa kohtaus, jossa aivan kuin japanilaisesta kauhuelokuvasta loikanneet mustatukkaiset koulutyttöhahmot (joista tosin osalla näyttäisi epäilyttävästi kasvavan parta) örisevät kappaleen Feeling Good samalla esitellen erilaisia luovia kiusaamisen muotoja.
Toiston aiheuttamia hetkittäisiä puutumisia lukuunottamatta esitys pitää katsojan tiukasti otteessaan jatkuvasti vaihtuvan, voimakkaan tunnelatauksensa ansiosta. Tanssijat ovat aivan upeita ja tanssitaitojensa lisäksi esittelevät myös laulu- ja näyttelijänosaamistaan.
William Ilesin valosuunnittelu on suorastaan nerokasta, ja Erika Turusen puvustus huikeaa.
YOUMAKEME:n kohtaukset ovat loppuun asti hiottuja, mutta niitä yhdistävä punainen lanka katkeilee. Lennokkaan teoksen vahvuuksia ovat sen abstraktit, voimakkaat mielikuvitusmaisemat, hurja tekninen osaaminen ja visuaalisuus. Siihen sisältyvät kaksi teemaa ja osa yksittäisistä kohtauksista tuntuvat kuitenkin lopulta jäävän toisistaan irrallisiksi. Ehkä toisto-teemasta olisi voinut tehdä oman, erillisen esityksensä?
Liisa Kontunen
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelija, jonka intohimon kohteina ovat tanssi ja kirjoittaminen.
