Ice Hot esitteli kuumia tanssinimiä kylmässä suomalaisessa talvessa. Niin norjalaisen Carte Blanchen kuin ruotsalaisen Skånes Dansteaterin esityksiin tarvottiin paksussa lumessa. Varsinkin eteläeurooppalaisille vieraille riitti elämyksellisyyttä myös teatterisalien ulkopuolella.
Corps de Walk kävelyttää zombeja
Carte Blanchen Corps de Walk vyöryttää liikettä hengästyttävään tahtiin. Katsoja tuntuu heränneen kuin keskelle painajaistaan, josta kaikesta huolimatta ei halua pois. Rytmi koukuttaa – siitä kiitos sekä Ori Lichtikin voimakkaalle äänisuunnittelulle että tanssijoiden erittäin selkeästi artikuloimille rytmisille nyansseille.
Tanssijat on puettu ruskeisiin kokovartalotrikoisiin ja he tuijottavat yleisöä zombie-piilolinssiensä läpi kuin kauhuelokuvasta karanneet kävelevät ruumiit. Irvokkaasti nämä haudoista nousseet hahmot tuntuvat rakastavan huomiota ja poseeraamista. Teoksen tunnelmat vaihtelevat tummasta painajaismaisuudesta seksistiseen venkoiluun. Juuri tämä brutaali ristiriita pitää kiinnostavalla tavalla otteessaan, vaikka teos tuntuukin loppua kohden hieman toistavan itseään. Myös Torkel Skjærven valosuunnittelulla on tärkeä rooli voimakkaan tunnelman luomisessa.
Sharon Eyalin ja Gai Beharin yhdessä työstämä koreografia leikittelee klassisille balettiteoksille ominaisilla kuvioilla: ryhmä liikkuu niin riveissä, jonoissa kuin vinoneliöissä. Osa teoksen tilallisista elementeistä jää kuitenkin ahtaiksi, sillä Helsingin kaupunginteatterin Studio Elsa on harmiksi vähän liian pieni näyttämö näin isolle ryhmälle. Esityksestä käy kuitenkin selväksi, ettei näille vastaansanomattoman taitaville tanssijoille mikään ole mahdotonta. Teoksen liikekieli vaatii erinomaista tarkkuutta ja haastaa ihmiskehon mahdollisuuksia. Tanssijoiden pelottavan julkea läsnäolo kruunaa kokonaisuuden.
On Invisible Pause kumpuaa ihmisten välisestä kommunikaatiosta
Skånes Dansteater tanssii Christopher Arounin teoksen On Invisible Pause pehmeästi ja väkevästi. Teos käsittelee kaiken taiteen ikiaikaista teemaa, ihmissuhteita, näyttäen niihin kätkeytyvät ristiriitaiset tunteet: toisaalta halun olla lähellä, toisaalta tarpeen itsenäiseen omaan tilaan. Toisaalta kaipuun yhteisöllisyyteen, toisaalta polttavan halun irrottautua siitä.
Minulle tässä teoksessa sen mahdollisia tulkintoja tärkeämmäksi jäi kuitenkin voimakas nyt-hetken kokemus. Äänimaailman elektronisen monotonisuuden ansiosta aika tuntui lakkaavan olemasta, oli vain tämä tapahtuma jossakin tuntemattomassa, nimettömässä ulottuvuudessa. Kelmeät valot veivät osaltaan johonkin pysähtyneeseen, mutta hyvällä tavalla odottavaan mielentilaan.
Energinen liike loi hienon kontrastin muille teoksen pysähtyneisyyttä korostaville elementeille. Vaikuttavaa oli myös teoksen tilallisuus. Tanssijat loivat tilan tuntua olemalla läsnä näyttämöllä myös toistensa soolojen ja duettojen aikana. Asioita tapahtui paljon myös päällekkäin, mikä tuki ajattomuuden ja jollakin tavalla myös tilallisuuden vaikutelmia. Samoista syistä pidin myös suuresta seinärakennelmasta näyttämöllä, mutten kokenut tarpeelliseksi valolavastetta, jota tanssijat liikuttelivat työntämällä.
Ihailtavalla varmuudella tanssittu liike itsessään vei mennessään. Tämä oli mielestäni yksi niitä teoksia, joiden syvällisempää tarkoitusta ei pohdi. Voimakas audiovisuaalinen kokemus sinänsä riittää tekemään koetusta hetkestä merkityksellisen ja jotakin sanatonta alitajuntaa ravistelevan. Tai rauhoittavan.
Veera Lamberg
Kirjoittaja on tanssija ja Liikekieli.comin päätoimittaja.
¤¤¤
Ice Hot – Nordic Dance Platform 12.-15.12.2012, Helsinki
