Reunan takana, osa 8

Jouka Valkama – Tulipa outo olo. Ei nimittäin millään meinaa muistaa mitä viikon aikana tapahtui. Se vain hurahti ohi valtaisalla vauhdilla.

Tarkoitukseni on kirjoittaa viikoittain lyhyt kirjoitus Reuna-teokseni edistymisestä. Se saa kantaesityksensä Kansallisoopperan suurella näyttämöllä 27.10.2006. Samassa illassa nähdään Jorma Uotisen uusi teos ja Susanna Leinosen ”Suo tihkua vihreä tammi”. Pyrin kertomaan mitä kaikkea tapahtuu viimeisen 11 viikon aikana ennen teoksen valmistumista ja mitä ajatuksia ja tuntemuksia päässäni liikkuu.

Tapahtui viikolla 40

Tulipa outo olo. Ei nimittäin millään meinaa muistaa mitä viikon aikana tapahtui. Se vain hurahti ohi valtaisalla vauhdilla.

Reunaan liittyvä videoprojekti eteni siten, että metsästin kuvauspaikkoja ja järjestelin kuvauslupia niihin. Lisäksi selvittelin mistä saan kuvauksiin tarvittavaa kalustoa vuokralle. Kuvauskaluston vuokrat vaan ovat melkoisia. Laitteesta, jonka myyntihinta on 2500 euroa, pyydetään 120 euron päivävuokraa. No, onneksi tuota kalustoa ei tarvita paljon ja nuo hinnatkin ovat neuvoteltavissa.

Noita kuvauspaikkoja saikin etsiskellä ihan tosissaan. En vielä paljasta missä kuvataan, mutta vinkkinä voin kertoa, että tuli tutkailtua Helsingin ilmakuvia oikein urakalla. Lisäksi pientä epävarmuutta aiheutti kamerani, joka on parhaillaan huollossa. Soittelinkin sen perään ja minulle luvattiin, että se on ensi viikolla haettavissa.


Yksityiskohta tulevalta kuvauspaikalta

Perjantaina testailin jo kuvaukseen liittyviä asioita. Levitin sinisen kankaan balettisalin lattialle ja ripustin kameran uhkarohkealla viritelmällä tikkaille. Lopputulos oli kuitenkin lupaava. Tiedän nyt miten voin tietyt asiat ensi viikolla toteuttaa. Näillä näkymin lopullinen kuvaus saadaan tehtyä ensi lauantaina. Toivottavasti ei sada kaatamalla. Alkaa vaan näiden kaikkien hommien kanssa vähän päivästä tunnit loppumaan, joten täytynee yrittää delegoida tiettyjä hommia eteenpäin.

Puvutkin etenivät. Osaa niistä vähän kevennettiin ja modernisoitiin. Nuo muutokset veivät pukuja juuri oikeaan suuntaan. Lisäksi Erika sai suunniteltua viimeisenkin puvun, joten sillä rintamalla näyttää hyvältä. Uskonkin, että puvuista tule varsin eheä ja teosta tukeva kokonaisuus.

Mikkiä ehdin pikaisesti tapaamaan ja kerroin muutamasta valoajatuksestani, lisäksi hän istuskeli kiltisti parissa näyttämöharjoituksessa, vaikka näytettävää ei vielä juurikaan ollut. Olisin halunnut käyttää näyttämöharjoituksia valmiiden kohtausten tarkasteluun, mutta aikataulun takia se ei ollut mahdollista, vaan kaikki aika piti käyttää uusien kohtausten rakenteluun.

Teoksen osalta sain nyt pitkään vaivanneen ja moneen kertaan muutellun ryhmäkohtauksen jonkinlaiselle lupaavalle alulle. Lisäksi teoksen alussa oleva duetto alkaa näyttää jo hienolta, vaikka siitä vielä pieni pätkä puuttuukin. Viikon aikana se eteni kuitenkin ihan reippain askelin. Varsinkin alkuviikosta olimme Jaakon kanssa varsin luovia ja saimme duettoon hauskoja ideoita.

Yksi kokonaan uusi kohtaus päästiin myös aloittamaan ja siitä tulikin jo melkein valmis. Takaraivossa kuitenkin jyskyttää yhä tietoisuus siitä, että on vielä useita kohtauksia, joita ei ole edes aloitettu ja viikot alkavat käydä todella vähiin. Toivonkin, että tämänhetkisistä ideoistani löytyy riittävästi mielenkiintoa, sillä isoihin kokeiluihin tai muutoksiin ei oikein olisi enää aikaa.

Liikemateriaaliakin pitäisi vielä luoda lisää, mutta jotenkin sen suhteen on nyt vähän saamaton kausi. En ole kuitenkaan kauhean huolissani, sillä kyllähän liikkeitä syntyy sitten kun on pakko. Ehkä nyt on ihan hyvä rauhassa tarkastella mitä on jo tullut tehtyä ja päättää siltä pohjalta mitä vielä tarvitaan.

Reunan osajaotkin ovat nyt viimein selvillä. Edellisen viikon lauantaina pidettiin palaveri, jossa kaikki illan koreografit olivat läsnä. Kokouksessa sitten setvittiinkin kunkin teoksen osajaot lopulliseen kuosiin. Minun teokseni osalta päädyttiin seuraavaan listaan:

Milla Eloranta / Milla Eloranta
Francis Guardia / Anna Sariola
Johanna Nuutinen / Aino Ettala
Camilla Rajalin / Sari Jokela
Marjaterttu Willman-Matosic / Kaarina Leppänen
Jaakko Eerola / Jaakko Eerola
Frans Valkama / Frans Valkama
Asla Jääskeläinen / Antti Keinänen
Jouka Valkama / Eemu Äikiö

Niin kuin näkyy, luvassa on kaksi loistavaa osajakoa. Päädyin osajakoihin, koska halusin työskennellä 14 tanssijan kanssa, mutta tehdä teokseni vain yhdeksälle, joten jonkinlainen jako oli siis välttämätön. Seuraavaksi pitäisi päättää miten näytökset tullaan jakamaan kahden osajaon kesken. Molemmille tulee neljä näytöstä, mutta päivät ovat vielä auki.

Viikon aikana saatiin myös lavastuksen ehdottomasti hienoin elementti. Kun näin sen ensimmäistä kertaa, olin mykistynyt. En aio kuitenkaan sen enempää paljastaa mistä on kysymys, jotta ei mene yllätys pilalle. Kaiken kaikkiaan lavastus on nyt viimeisiä silauksia vaille valmis ja siitä on tulossa hieno.

Uotinen–Valkama–Leinonen -illasta tehtiin myös radiomainos, joka pyörii NRJ-kanavalla. Siinä soi taustalla Reunan musiikki. Ei siis muuta kuin radiot auki.

Tuon myytäväksi tarkoitettavan Reuna-paidan kohtalo on vielä vähän auki. Ooppera ei halua niitä tilata valmiiksi (eikä ehkä kannattaisikaan), kun ei ole mitään tietoa niiden kysynnästä. Tässä nyt sitten tuumitaan, miten tuon paidan saisi myyntiin jonkinlaisella tilaussysteemillä. Katsotaan siis miten käy. Niin, ja Reunan keskustelusivuilla, www.joukavalkama.com/keskustelu, voi käydä kommentoimassa kaikkea teokseen ja sen valmistumiseen liittyvää.

Viikko päättyi kivaan yllätykseen, kun kuvittelin meneväni katsomaan esiintymistilaa tulevalle keikalle, minulle olikin järjestetty yllätyssyntymäpäiväjuhlat. Oli hauskaa tulla huijatuksi, ja sain mukavasti etäisyyttä arkihommista.

Sitten vielä päivitys vatsani tilasta. Se voi jo paljon paremmin. Kävin lääkärillä ja kaikki näyttäisi menevän hyvään suuntaan. Vatsaa särkee oikeastaan vain silloin kun olen pitkiä aikoja syömättä ja vatsa pääsee liian tyhjäksi. Pitää vain muistaa välipalat, niin kyllä se siitä.

Reuna nähdään ensimmäistä kertaa kolmen viikon kulutta, sitä odotellessa.

Jouka Valkama on Kansallisbaletissa toimiva tanssija ja koreografi.