Kuuma peruna -vastausten suuri määrä ylitti julkaisujärjestelmämme kapasiteetin, joten joudumme julkaisemaan loput vastaukset erillisenä artikkelina.
-Toimitus
Lue myös osa 1.
Mikä olisi tehokkain keino luoda laajempaa kiinnostusta tanssia kohtaan ja saada lisää yleisöä katsomoihin?
En osaa sanoa, mikä olisi tehokkainta. Joitakin näkemyksiä minulla kuitenkin on niin tanssista kirjoittavan toimittajan kuin tavallisen katsojan näkökulmasta (kommentteja kavereilta, joita kuskaan esityksiin).
Tanssin ja tanssijoiden saaminen ihmisiä ja potentiaalisia katsojiaan lähemmäs voisi olla aika helppo toteuttaa vierailuilla peruskouluihin, osana esimerkiksi ammatinvalinnanohjausta tms. Siis muullakin tapaa kuin esiintymällä kouluissa, mikä sekin on mainio juttu. Tanssijat, koreografit ym. tanssin parissa työskentelevät ihmiset voisivat kertoa työstään mahdollisimman konkreettisesti, näyttää materiaalia teoksistaan ja treeneistään.
Olen ymmärtänyt että monissa kouluissa olisi kysyntää tämänkaltaisille visiiteille, eri alojen ihmisiä kaivataan kouluihin esittäytymään – eri ikäisille oppilaille tietenkin eri lähtökohdista. Tanssijat ja tanssintekijät voisivat ottaa yhteyttä kouluihin ja ehdottaa vierailuja.
Paljon nykyistä enemmän tanssi saisi näkyä televisiossa, siellä tanssi on aikalailla marginaalissa – ilmiöt ja ajankohtaiset kysymykset loistavat poissaolollaan. Pitäisi siis saada tv:lle tekevät toimittajat innostumaan tanssiaiheista! Ja tanssintekijöiden itsensä siis miettiä keinoja, kuinka saada aiheita sähköisiin välineisiin. TV:n voimaa ilmiöiden ja ihmisten esittelijänä ei voi vähätellä.
Hurjan hyvä yritys uusien yleisöjen saamiseksi oli esimerkiksi Kiasmassa kolmatta kertaa järjestetty Rotation-festivaali, jossa esiteltiin tanssi- ja musiikkivideoiden parhaimmistoa. Videoiden äärelle löytäää varmasti ainakin osittain eri porukkaa, kuin nykytanssiesityksiin yleensä. Sitä kautta joku saa ehkä kipinän tulla seuraamaan tanssia livenä. Ja festivaalin workshopissa tanssijat, koreografit ja muiden taiteenalojen edustajat pääsevät paneutumaan tanssivideoiden tekoon. Näin taidemuoto pääsee toivottavasti ainakin joidenkin tekijöiden käsissä hakemaan uusia ulottuvuuksia ja kanavia.
Moni ”tavallinen katsoja” on sanonut haaveilevansa tanssifestivaalista, jossa olisi monenlaista tanssia sikin ja sokin, että pääsisi kerralla näkemään vähän kaikkea. Olisi ehkä hyvä todellakin rakentaa eri tahojen kanssa vaikka kerran vuodessa uusia yleisöjä metsästävä festariohjelmisto (ilmainen sisäänpääsy olisi piste i:n päälle, onkohan täyttä utopiaa?), jossa olisi esillä eri lajeja katutanssista nykykansantanssiin, nykyyn ja balettiin. Ja kokeilevaa seassa. Voisivat ihmiset sitten sillisalaatista löytää omat suosikkinsa, joita lähteä seuraamaan.
Useinhan tuntuu menevän niin, että kun ns. tavallinen katsoja (eli ei tanssiesitysten suurkuluttaja) kerran näkee vaikkapa Jenni Kivelän teoksen ja ihastuu hänen tyyliinsä (ystäväni), seuraavan kerran tanssin äärelle halutessaan tai ehtiessään hän valitsee tietenkin Kivelän biisin. Koska se on ns. ”varma nakki”. Tai jos tykästyy vaikkapa Katri Soinin joraukseen (toinen kaverini), menee katsomaan aina biisiä, jossa Soini tanssii. Näinhän se menee kaikissa taidemuodoissa, fanien uskollisuus on mahtava juttu! On huomattavasti helpompi mennä kastomaan sellaista, josta tietää pitävänsä. Ja jotta tietää pitävänsä, tätyy tietenkin päästä näkemään mahdollisimman monipuolisesti… Ja näin kaikki löytävät omat faninsa!
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: Kun yritetään metsästää tanssille uutta yleisöä, ei saisi koskaan unohtaa katsojaa, kuka tahansa hän onkin. Teoksia tehdessä tulisi pohtia, mitä katsoja saa esityksestä. Ymmärtääkö hän sitä? Menevätkö viestit perille? Tuntuuko missään? Jos tuntuu, niin missä?
Anni Valtonen
Kirjoittaja toimii Helsingin Sanomien tanssitoimittajana ja -kriitikkona.
Mistä lisää yleisöä tanssille?
Nuorista tietenkin! Ja miehistä! Tässä on vaikea projekti, sillä täytyy murtaa paljon raja-aitoja ja ennakkoluuloja.
Mitkä ovat ne keinot ja välineet, joilla laajaa yleisökoulutusta ja tanssin ”avaamista” suurelle yleisölle aletaan tehokkaasti toteuttaa?
Koulutus projekteina peruskouluun ja lukioihin.
Mikä olisi tehokkain keino luoda laajempaa kiinnostusta tanssia kohtaan ja saada lisää yleisöä katsomoihin?
Tanssi on taidemuotona hyvin vaikea. Sen tulkitsemista ei opeteta koulussa. Siksi minusta olisi hyvä viedä tanssin teemapäivä yms. kouluihin ja opettaa aktiivisesti tanssin liikekieltä ja sen tulkintaa nuorille. Samoin pitäisi opettaa, mitä on hyvä tanssi, vaikka taiteen kokeminen onkin niin voimakkaan subjektiivista. Kuvataidetta ja musiikkia opetetaan jo kaikille, ainakin alkeita. Tanssia ei opeteta kuin harrastajille.
Lisäksi pitäisi olla etenkin miehiä puhuttelevia tanssiryhmiä esillä. Alkuperäiskansojen miesten tanssia jne. voimakkaita rituaalitansseja.
Tanssin ymmärtäminen pitää nähdä projektina. Se aloitetaan ”kansaan menevistä” ja voimakkaasti alkukantaisiin tunteisiin vetoavista esim.
afrikkalaistansseista ja vähän vähältä viedään kohti kultivoidumpaa, enemmän ymmärrystä vaativaan moderniin länsimaiseen tanssiin ja jopa klassisseen balettiin.
Hanna-Leena Hemming
Kansanedustaja (Kok)
Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen
Viikonlopun iltapäivälehdessä kerrottiin, kuinka hyvät arvostelut saanut elokuva keräsi minimaalisen vähän katsojia. Sitä vastoin kriitikoiden moittimat elokuvat saivat hurjan hyvät katsojaluvut. Onko niin, että kokeilevat ja taiteelliset esitykset missä tahansa taiteen alalla saavat pienen katsojakunnan ja tämä on vain hyväksyttävä, vai voisimmeko/haluaisimmeko tehdä tilanteelle jotain?
Tanssiesityksen jälkeen yleisöltä kuulee usein lausahduksen: ”en ymmärtänyt siitä yhtään mitään”. Tanssintekijän vastine lausahdukselle on: ”ei tarvitse ymmärtää, vaan nauttia niistä tunteista joita esitys herätti”. Tämä ei useinkaan tätä yleisössä istunutta henkilöä paljon lämmitä, koska ihmisellä on pyrkimys ymmärtää kohtaamiaan asioita ja ilmiöitä. Taiteesta haetaan elämyksiä, mutta elämysten saavuttaminen vaatii tarttumapintaa esityksessä nähdyn ja koetun ja oman kokemusmaailman välillä.
Voidaan tietenkin myös kysyä onko tanssi taidelajina vaikeasti ymmärrettävää? Väittäisimme, että päinvastoin. Tanssilla on nonverbaalisuuden ja kehollisuuden ansiosta rajattomat mahdollisuudet viestiä ihmisten välillä, kunhan niitä tarttumapintoja esityksen maailman ja katsojan välillä löytyy.
Tämänkertaista kuumaa perunaa voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Me tarkastelemme asiaa katsojan näkökulmasta ja pohdimme, miten näitä edellä mainittuja tarttumapintoja voitaisiin löytää. Yleisökasvatuksen pitäisi olla mielestämme nykyistä merkityksellisemmässä asemassa taiteen kentällä. Kasvatus tulisi aloittaa jo varhaislapsuudessa. Yksinkertaisesti sanottuna yleisölle tulisi tarjota sellaista tanssia, johon hänellä on jokin tarttumapinta. Tanssin tulee olla ikätasolle sopivaa: lapsille kertovia tanssiesityksiä tositarkoituksella, nuorille aiheita nuorten elämästä ja tekemisen meininki Music-TV:n kaltaista jne. Taitava koreografi ujuttaa mukaan myös uutta tanssia ja laajentaa siten katsojan kokemusmaailmaa. Saattaa kuulostaa laskelmoidulta. Perimmäinen ajatuksemme kuitenkin on, että tanssilla on paljon annettavaa erilaisille ihmisille, jos vain haluamme nähdä ja huomioida katsojien erilaiset lähtökohdat.
Tanssiesityksiä ja tanssin demonstraatioita työpajoineen tulisi viedä myös kouluihin ja oppilaitoksiin (etenkin opettajainkoulutuslaitokseen tuleville kasvattajille). Yleisökeskustelut, joita on nykyisin useiden esitysten jälkeen, ovat myös oivallinen tapa tuoda tanssitaidetta lähemmäksi katsojaa. Tätä kautta katsojan silmä kehittyy ja kokemusmaailma laajenee. Vuosien/lukuisten tanssiesitysten katsomiskokemusten jälkeen jopa kokeilevia ja itselle vieraita tanssiesityksiä haluaa tulla katsomaan ja kokemaan ilman selittelyjä. Tieto ja kokemus auttavat.
Kajaanissa, jossa tanssiesitykset ovat olleet vuosien ajan lähes poikkeuksetta loppuunmyytyjä, resepti on ollut edellä mainittujen lisäksi seuraava:
Näyttämöllä on oma lapsi, lapsenlapsi, kummilapsi tai luokkakaveri (Kajaanin tanssikoulun näytökset).
Näyttämöllä on oman kylän tyttöjä ja/tai poikia, hyviä kavereita tai jopa oma tanssinopettaja (Roudan esitykset).
Tietysti yleisöä tulee silloinkin, kun näyttämöllä on uraa tehnyt kuuluisa tanssitaitelija, josta on ollut juttuja lehdissä. Valitettavasti tämän hetken tanssin kentän kuumat nimet eivät välttämättä sano mitään kajaanilaiselle tanssiyleisölle. Täällä ollaan tosin jo niin pitkällä, että näissä tilanteissa tanssi-ihmisten suositusten perusteella yleisöä tulee paikalle. Edistyneille tanssioppilaille tanssiesitysten seuraaminen on tullut jo tavaksi, toki pitkällisen ohjaamisen ja kasvattamisen myötä.
Minna Palokangas-Sirviö
KM, tanssipedagogi
(Kajaanin Tanssi)
Teija Ravelin
Tanssitaiteen maisteri, Routa-ryhmän jäsen
Lähestyn kysymystä yleisöpohjan laajantamisesta neljän markkinoinnin peruskäsitteen kautta. Mitä tahansa tuotetta tai palvelua markkinoitaessa tulee miettiä mikä on itse tuote, miten se hinnoitellaan, miten tuotteeen saatavuus tai jakelu järjestetään, ja miten tuotetta kannattaa mainostaa.
Itse tuotteen pitää olla tietynlainen ennen kuin sitä on järkeä markkinoida suurelle yleisölle. Niinpä osaa tanssiesityksistä ei ehkä kannatakaan suunnata kuin alan vannoutuneille puristeille. Jos laajempaa yleisöä halutaan, niin voi olla, että myös itse tuotteen, tanssiesityksen, on muututtava siinä ohessa. Onko tämä hyvä vai huono asia, se jää lukijan päätettäväksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hyvä tuote houkuttelee aina, sillä se on rahansa arvoinen. Tanssiesitysten pitää siten näyttäytyä houkuttelevampana yhä suuremmalle joukolle.
Lähden siitä, että itse ydintuotteen on oltava kunnossa. Jos halutaan enemmän katsojia, ei riitä, että esitys on taiteellisesti kunnianhimoinen ja taidokas, sen on myös oltava suuremmalla yleisölle helpommin lähestyttävä. En tarkoita, että taiteilijan täytyy myydä sielunsa, jotta katsojamäärät kasvaisivat, mutta kannattaa pohtia minkälaiselle yleisölle taidettaan haluaa tarjota.
Kysynnän ja tarjonnan laki määrää oikean hinnan, näin puhutaan kansantaloustieteen luennolla. Mutta jotkut tuotteet ovat herkempiä hinnan vaihteluille kuin toiset. Elektroniikkatuotteiden yhden prosentin hinnanlasku nostaa kysyntää yli prosentin. Mikä on tanssiesityksen hintajousto? Epäilen sen olevan negatiivinen, eli toisin sanoen lipun hintoja laskemalla ei houkutella lisää yleisöä, koska kymmenen prosentin hinnan alennus kasvattaisi kysyntää alle kymmenellä prosentilla. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä ja tiedätte tanssiesityksen todellisen hintajouston. Uskon, että hinta ei ole ratkaiseva tekijä, jonka takia ihmiset jättäisivät menemättä tanssiesitykseen; kyllä syyt löytyvät muulta.
Myös esityspaikalla on merkitystä sen suhteen miten houkuttelevana tanssiesitystä pidetään. Tanssin talosta on turistu jo pitkään, ja ainakin minä haluaisin jo nauttia esityksistä lavalla, joka on varattu vain tanssille. Esityspaikalla voi olla hyvinkin suuri vaikutus tapahtuman houkuttelevuuteen. Pääkaupunkiseudulla elokuvissa käynnin suosio kasvoi räjähdysmäisesti osin sen takia, että uusia ja paremmin varusteltuja saleja tuli äkisti lisää.
Väitän, että osa Kansallisoopperan katsojista tulee katsomaan esityksiä ensisijaisesti statussyistä. Mummo Muoniosta matkustaa ystäviensä kanssa bussilla nähdäkseen oopperatalon, nauttiakseen lämpiön ilmapiiristä ja kohenneesta omanarvontunnostaan ja näkee ohessa tanssi- tai oopperaesityksen. Lyhyesti, esityspaikat on laitettava parempaan kuntoon. Stoa on puitteiltaan riittävä, mutta sijaitsee syrjässä. Zodiak taas ei vastaa käsitystäni nykyaikaisesta esitystilasta.
Miten on mainostamisen laita? Tanssi kaipaa yhä lisää näkyvyyttä ja ennen kaikkea televisiossa, aivan kuten Tuomas Lahti totesi. Mitä muita medioita voi käyttää? Uskon, että oikein kohdistettua tekstiviesti-, sähköposti- ja suoramainontaa on mahdollista käyttää entistä enemmän ja tehokkaammin. Eräs hyväksi todettu idea on antaa alennusta henkilölle, joka tuo uuden ystävänsä palvelun piiriin. Tämä toki edellyttää, että rekisteri asiakkaista on jo olemassa.
Itse alaa nykyisin etäämmältä seuraavana en ole tietoinen kaikista niistä keinoista, joita on jo kokeiltu uuden yleisön houkuttelemiseksi. Edellä oleva tarkastelu on monilta osin varsin kaukana arjen työstä tanssiesityksen tuottamisessa. Käytännön keinoista sanon vielä seuraavaa. Yliopisto-opiskelijat on se ryhmä, jonka jokainen markkinointi-ihminen haluaa saavuttaa. Niihin myös tanssitaiteilijoiden kannattaa panostaa, sillä uskon, että yleisöpohjaa voi kasvattaa helpoimmin juuri heidän joukostaan. Moniko tanssiteatteri on tarjonnut ylioppilaskunnille tai niiden ainejärjestöille ja harrasteryhmille erikoishintaisia esityksiä?
Matias Mattsson
KTK, tanssija
Ensimmäinen ja tinkimätön vaatimus: Tekemällä teoksia, jotka kiinnostavat ihmisiä.
Suomessa tehdään tuotannollisesti laadukkaita esityksiä, mutta taiteellisesti korkeaan laatuun kuuluu kiinnostavuus ja keskustelun herättäminen. Hyvin harvat tanssiteokset ovat koskettaneet minua viime vuosina. Yksikään ei ole ravistellut. Se saattaa johtua paatuneisuudestani tekijänä, mutta vasta Felix Ruckertin Secret Service herätti minussa uudelleen uskon tanssitaiteen merkitykseen yksinkertaisen, mutta taiteellisesti monikerroksisen kokemuksen herättäjänä.
Katsojana kaipaan itseni haastamista. Kaipaan tilanteita, joissa joudun uudelleenarvioimaan elämääni ihmisenä. Tinkimättömyys ei tarkoita välttämättä rajuutta, mutta se vaatii peiliin katsomista joka aamu.
Toinen joustavampi ajatus: teoksen koko prosessin tulee muuntautua tavoittamaan ihmisiä, jotka voisivat saada siltä jotain mitä tarvitsevat.
Oman teokseni ´SoulSports´ yhteydessä olen pyrkinyt avaamaan ryhmämme taiteellista työskentelyä esitysklubien, ravintolakonserttien ja mm. koulutyöpajojen muodossa, koska pyrin herättelemään etenkin nuoria ja nuoria aikuisia teokseni kokijoiksi.
Taiteellinen työskentely kurottaa laajemmalle kuin yksittäiset teokset. Hyvällä markkinoinnilla voidaan saavuttaa hetkellisiä taloudellisia maaleja, mutta pitkäkestoista ja inhimillistä muutosta niillä ei saavuteta ilman jatkuvaa tiivistä yhteyttä taiteelliseen prosessiin. Bruce Springsteen on edelleen Sonyn myyntilistojen kärjessä 94 miljoonalla levyllään ohi tähdenlentojen.
Taiteellisesta työskentelystä tulee nähdä erilaisia ihmisiä kiinnostavat asiat. Jotkut surffaavat netissä ja on loistavaa, että myös heitä tanssi tavoittaa yhä paremmin (ja ks. myös www.soulsports.org).
Teokseni ensi-ilta on lokakuussa joten vielä en tiedä kuinka onnistuneesti klubien yleisö löytää kokemaan teatteritilassa tapahtuvaa versiota teoksesta. Toisenlaisen teoksen yhteydessä keinot täytyy miettiä kyseisen teoksen taiteellisista lähtökohdista käsin. Hittibiisille ei ole kaavaa, mutta lähelle ihmistä kannattaa pyrkiä.
Viimeinen toivomus: Ottakaa riskejä ja antakaa armo. Riskeihin kuuluvat myös virheet, muuten ne eivät ole riskejä.
Sami Henrik Haapala
tanssija-koreografi
* Ohjelmistoon tulisi saada myös koko kansalle vartavasten luotuja esityksiä
* Liikunnallisuuden ja samalla terveellisyyden korostaminen kulttuuristen arvojen ohella informaatiossa
* Palvelujen vienti aivan kansan pariin ja suuntaaminen myös nuorille; koululaisille, nuorisolle, keski-ikäisille ja ikä-ihmisille suunnattuja ohjelmia ja palveluja
* Kohtuuhintaisia ja jopa maksuttomia tapahtumia kampanjoinnissa
Tuomo Hänninen
Kansanedustaja (Kesk)
Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen
”Kun teos on tarpeeksi hyvä, se kyllä myy itse itsensä” alkaa olla utopiaa nykypäivänä kaikilla taiteen aloilla. Katsojia löytyy niille teoksille, jotka ovat helposti saavutettavissa tai ennestään tunnettuja sekä niille, joista tiedotetaan (joita markkinoidaan!) mahdollisimman kattavasti. Yksinkertaistaen voi todeta, että joko tarvitaan lisää näkyvyyttä ja kuuluvuutta tanssille tai sitten lisää aktiivisia ihmisiä yleisöön, jotka jaksavat itse etsiä mielenkiintoisia teoksia ja lähteä liikkeelle.
Ensimmäinen lähtökohta on minunkin mielestäni taiteisiin osallistumisen lisääminen kasvatuksessa, kouluissa ja päiväkodeissa. Kun tanssi tulee tutuksi sekä katsomisen että tekemisen kautta, vähintäänkin kynnys osallistua pienenee. Voi myös käydä niin, että ihminen ryhtyy kerrassaan kuluttamaan kulttuuria eli käyttämään kulttuuripalveluja eli käymään tanssiesityksissä. Sen lisäksi, että itse harrastaessaan hän voi kaikin tavoin paremmin, hän säästää yhteiskunnalta niin lääkäri- kuin mielenterveyskulujakin.
Lapsille ja nuorille suunnattuun tanssiin ja sen vähäisyyteen liittyy mielestäni tanssilajien erilainen arvostus, johon joko ilmimuodossa tai sitten tiedostamattomana monesti törmää. Hyvä lapsille suunnattu tanssiteos, joka kiertää päiväkodeissa, on ihan oikeasti yhtä arvokas kuin hyvä aikuisille suunnattu tanssiteos jota esitetään Alminsalissa. Minusta tuntuu, että halukkuus tehdä yleisötyötä, lapsille suunnattuja teoksia ja pitää workshoppeja kouluissa on ainakin jonkin verran yhteydessä siihen, että tanssin ammattilaisten tai muun toimijakentän keskuudessa ”lastenjutut” eivät kuitenkaan ole ihan niin hienoja kuin ”aikuisten jutut”. Voisin lisätä, että toivon kovasti olevani väärässä tässä asiassa.
Edellinen vähän vielä laajemmin: vaikka tanssiteoksen tekeminen onkin aina taiteellisena prosessina työryhmän ja erityisesti koreografin oman luovuuden tulos, jossa ei haluta eikä pidäkään tehdä kompromisseja, voisi olla hyvä avartaa ajatusta yleisöstä. ”Tanssiyleisö” on melko jähmettynyt käsite, siihen kuuluu tällä hetkellä paljon keski-ikäisiä tai vanhempia naisia muiden tanssin ammattilaisten lisäksi. Ehkä uusien yleisöjen löytämistä pidättelee tällainen jähmettynyt kuva kohteesta? Monelle potentiaaliselle yleisön edustajalle saattaa mustaan laatikkoon sulkeutuminen olla juuri se asia, miksi tanssia ei koskaan tule katsottua, vaikka sitä vastaan ei periaatteessa ole mitään. Siis kannatan taiteellisia elämyksiä pankkeihin (joissa nykyään ihmisillä on jonottaessaan aikaa katsoa pidempikin kokonaisuus), palvelukeskuksiin ja elokuvateattereihin.
Mielestäni tuottajuuden lisääntyminen on erittäin tervetullut kehitys tanssin kentällä. Kun on nähnyt sellaisen vaivan, että tanssiteos on esitysvalmis, on hirvittävän harmillista että sillä ei ole katsojia. Vähäisen panostuksen markkinointiin ymmärtää, kun ajattelee millainen motivaatio koreografilla on viimeisten, kiihkeiden harjoitusviikkojen aikana huolehtia puvustuksen, lavastuksen ja tanssin lisäksi myös julisteiden levityksestä ja soittokierroksesta alueen lehtiin. Tästä syystä toivon runsaasti lisää taloudellisia resursseja tanssille ja työryhmälle ymmärrystä laittaa pieni osa niistä markkinointiin ja tuottajaan; nämä osuudet eivät ole tanssilta pois, jos ne vaikkapa tuplaavat katsojamäärän.
Tanssin aluekeskukset ovat mielestäni ilman muuta yksi tärkeä taho etsittäessä uusia yleisöjä tanssille. Ne tiedottavat ja markkinoivat, ne yhdistävät tanssin tekijöitä ideoimaan uutta. Ne voivat koordinoinnilla saada monesta pienestä keikasta (vanhustentalo, päiväkoti, teatteri, sairaala tms.) jotka yksinään jäisivät toteutumatta, muodostumaan isomman ja mielekkäämmän kokonaisuuden joka voi tuoda toimeentulon kuukaudeksi jollekin tanssiryhmälle. Yksi tärkeä tehtävä aluekeskuksilla monipuolisuuden vaaliminen, sillä yleisökin on, voisi olla, moninainen.
Vilja Ruokolainen
tuottaja
Tanssin aluekeskus Kuopio
