Milla Koistinen: Tuulee niin että tuntuu
Tero Saarisen Kazessa on taikuutta ja sadunomaista lumoa. Se näyttää maailman sellaisena kuin sen näkee unissaan ja jossa toivoisi pysyvän hereilläänkin ollessaan. Se kietoo usvaiseen syliinsä yhtä aikaa hellästi ja voimakkaasti.
Kuva: Pierre Mariey
Kaze
Koreografia: Tero Saarinen
Musiikki: Yas-Kaz
Valosuunnittelu ja lavastus: Mikki Kunttu
Äänisuunnittelu: Jukka Kavén
Pukusuunnittelu: Rachel Quarmby
Tanssijat: Satu Halttunen, Henrikki Heikkilä, Sini Länsivuori, Tero Saarinen, Anu Sistonen, Heikki Vienola
Muusikot
Yas-Kaz Unit:
Yas-Kaz, musiikin sävellys ja johto, perkussiot
Daour Ndiaye, sabar
Boubacar Gaye, djembe, bougarabou
Oumar Gaye, djun djun, sambang, kenkeni
Samba Diabaye, sabar
Cheikh Diabaye, sabar
Yasuhisa Shirao, soprano saksofoni
Yoshinobu Homma, sähkökitara
Ääniteknikko: Hiroshi Sudo
Esitykset Suomen Kansallisoopperassa 29. ja 30.3.2005
Tuulee niin että tuntuu
Lempeästi, viekoittelevasti, vihaisesti, ankarasti ja leikkisästi tuulee Kazessa. Tero Saarisen koreografia, Yas-Kazin musiikki ja Mikki Kuntun valot sekä loistavat esiintyjät muodostavat yhdessä suuren puhurin, joka koostuu erilaisista tuulenpalasista. Jokaisella on oma osansa ja paikkansa ja suuressa joukossa on voimaa. On hyvä istua ja antaa tuulen hyväillä ja riepotella kasvoja sekä kehoa. Välillä teos ravistelee niin, että tuolista meinaa tempautua irti ja lennähtää pyörteen syövereihin. Sukeltakoon Kazen maailmaan kuka rohkenee, ainakin tekijät itse ovat täysillä teoksen pyörteissä.
Kaze alkaa Yas-Kaz Unitin hurjalla rummutuksella. Soittajista välittyy villiä energiaa, joka lävistää koko tilan. Soittajat loihtivat esiin rikkaan äänimaailman, jolla teos tempaa mukaansa. Koreografia muodostuu sooloista, duetoista ja ryhmäkohtauksista, jotka limittyvät toisiinsa saumattomasti.
Saarisella on kyky saada suuri kokonaisuus toimimaan ilman, että se tuntuisi liian suureelliselta. Tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit ovat harmonisessa vuoropuhelussa keskenään. Ne ottavat ja antavat tilaa, tukevat ja haastavat toisiaan. Esiintyjät kulkevat tilaan ja tilasta pois äänettä. He lipuvat näyttämölle huomaamatta ja taikovat esiin pyörteitä ja suvantoja, suuria ja pieniä tuulenpuuskia.
Kokonaisuudessaan Kaze on hillityn tyylikäs, jopa niin tyylikäs, että siihen olisi toivonut välillä hieman säröä. Vaikka teos räiskyy ja ryöppyää, kokonaisuudessaan se pysyy silti uskollisesti muodossa. Tämä luo hieman tasaisuuden ja pidättyneisyyden tuntua, vaikka lavalla tapahtuu paljon ja liikekieli sekä musiikki sisältävätkin paljon rosoisuutta.
Ihailtavaa teoksessa on tekijöiden heittäytyminen, antautuminen ja nauttiminen. Se luo Kazen hengen ja jättää katsojallekin vahvan olon moneksi päiväksi. Kaikki tanssijat ja muusikot ovat loistavia. Erityisesti tanssijoista haluan kiittää Satu Halttusta, jonka intohimoista heittäytymistä ja täysinäistä tekemistä ei voi kuin seurata hämmentyneenä hymyillen. Hän nauttii silminnähden esiintymisestä ja valloittaa koko tilan. Hänessä ei ole mitään ylimääräistä vaan kaikki on luonnollista, ja tuosta luonnollisuudesta syntyy hehkuvaa energiaa.
Kazesta löytää useita tulkintoja; ihmisten välisiä suhteita, kulttuurillisia viittauksia, historiaa, nykypäivää ja tulevaa. Se riittää myös musiikillisena, liikkeellisenä ja visuaalisena hurmoksena. Sen voi antaa suodattua aistien lävitse ja vain tulvia sisään. Kazessa on taikuutta ja sadunomaista lumoa. Se näyttää maailman sellaisena kuin sen näkee unissaan ja jossa toivoisi pysyvän hereilläänkin ollessaan. Se kietoo usvaiseen syliinsä yhtä aikaa hellästi ja voimakkaasti.
Tuntuu, että suuresta teoksesta jää paljon näkemättä ja siksi sen näkisi mielellään useampaankin kertaan. Teos ei siis suinkaan ole yksinkertainen, mutta ei myöskään vaikeaselkoinen. Sitä ei ole tarkoitettu kertakulutukseen ja sille todellakin toivoo pitkää ikää. Jostain syystä olisin halunnut nähdä Kazen intiimimmässä tilassa, hiukan lähempää. Vaikka teos vaatiikin ison tilan ja etäisyyttä, Kansallisooppera on ehkä hieman kolkko.
On hienoa, että Suomessakin nähdään toisinaan suuren näyttämön juttuja ja saadaan tanssille julkisuutta sekä yleisöä kansainvälisesti tunnustettujen nimien myötä. Ehkä nyt taas muutama uusi katsoja löytää tiensä muihinkin tanssikatsomoihin. Ja ennen kaikkea hienoa on, että saamme nauttia tällaisista teoksista myös kotimaassa eikä loistavia ryhmiä menetetä ulkomaille pelkästään kustannusseikkojen takia.
Milla Koistinen
Kirjoittaja on Helsingissä asuva tanssija, joka on valmistunut Teatterikorkeakoulusta keväällä 2004.
