Hiljaisuus täyttyi äänistä, väreistä ja kuvista

Kun astun sisälle, saan käyttäytymisohjeet. On oltava hiljaa ja kengät on riisuttava jalasta. Ennen esityksen alkua saamme vapaasti tutustua alakerran tiloihin. Kynttilänvaloa, varjojen leikkiä.

Oppaamme kilistää kelloa: on siirryttävä eteenpäin. Hän kertoo ystävällisesti, että tarjolla on teetä ja glögiä. Jos äänettömyys ahdistaa, yhdessä huoneista saa puhua. Siirryn katsomoon. Lyhty valaisee näyttämöä. Näyttämön reunassa istuva hahmo saa kulhot soimaan. Tiibet, luostarit, munkkien keltaiset kaavut ja meditaatio – siitäkö tässä on kysymys?

Hämärää. Niskahiusten tuntumassa räsähtää. Sävähdän. Haistan rikin katkun, joku lähtee selkäni takaa liikkeelle. Punaista, vihreää, mitä vielä? Syvällä tuntuvaa laulua, rummutusta ja liikettä. Ikkunan edessä on verho ja verhon takana kaksi hahmoa. Esiintyjien liike aaltoilee hengityksen tahdissa. Ajattelen joogaa ja pilatesta, siirryn luostarista myyttien maailmaan.

On myönnettävä: hiljaisuus sopii mielentilaani hyvin, paremmin kuin hälinä. Käsiohjelma on lukematta, eikä mikään ohjaa ajatuksiani. Saan matkata omia reittejäni.

Kuva: Juho Niva.

Tanssiteatteri Kramppi ei kaihda kokeiluja – hyvä niin. Näkyjä on kaunis, hiottu ja hallittu kokonaisuus; sen musiikki, liike ja asujen värit ovat harmoniassa. Kotona käsiohjelmaa silmäillessäni pelkään: liiankin hiottu. Jättääkö se tilaa sattumalle, horjahdukselle? Voiko katsojaa/kokijaa ohjailla liikaa?

Ja äkkiä hiljaisuuden rikkoo toistuva huuto: ”Mummi, vastaa jo!” Osa esitystä? Ei, sittenkin se tarpeellinen särö: isoäidin kännykkä on jäänyt päälle… Ehkä juuri tuo pieni roso, joka rikkoi sileän pinnan, inhimillisti täydellistä.

Loitsunomainen loppulaulu kokosi esityksen katsojaa liki: ”Rakkaani/sulje silmäsi/jotta näkisit/ja kuulisit. Kun suljet silmäsi/olen vierelläsi/vaikka nyt minun mentävä on.”

Ajattelin rakkaitani. Sitten tulivat kyyneleet.

 

Maija-Liisa Westman

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja, teatteri- ja tanssikriitikko ja kritiikin tutkija.

°°°°

Tanssiteatteri Kramppi: Näkyjä

Ensi-ilta Jyväskylässä Schaumanin linnassa 21.11.2014

Ohjaus: Minna Myllymäki, Laura Suonperä.

Koreografia: Työryhmä, kokoava koreografi Laura Suonperä.

Musiikin sävellys, sanoitus, sovitus ja harjoitus: Minna Myllymäki (Pablo Delahay ym.).

Esiintyjät: Anni Kinnunen, Kaisa Perälä, Laura Suonperä, Suvi Runonen-Väinämö, Gila Heimonen, Riitta Koski-Helfenstein, Pablo Delahay, Sirpa Taulu-Puustinen, Maia Fandi, Margarita Goda-Savolainen, Heli Kangaspunta, Minna Myllymäki.

Kuva: Juho Niva.

Jyväskyläläisen Tanssiteatteri Krampin kotisivut löytyvät osoitteesta www.kramppi.fi.