Hanna Pajala-Assefa – Viime aikoina Suomen nykytanssin kentällä ykköspuheenaiheena on ollut vienti. Haluaisin kuitenkin nostaa esiin muutamia kysymyksiä niistä keinoista, millä tanssin vientiä parhaiten edistetään. Onko oikein, että joku Suomessa päättää mitä vaikkapa ranskalainen tuottaja haluaa nähdä ja mistä hän pitää?
Vientiä! Mihin ollaan menossa?
Viime aikoina Suomen nykytanssin kentällä ykköspuheenaiheena on ollut vienti. On tehty vientistrategioita, koulutettu tiettyjä ryhmiä kansainvälisen viennin osaamisessa ja markkinoitu suomalaista tanssia ulkomailla mm. Düsseldorfin tanssimessuilla. Vienti ja markkinointi tanssin ja yleensä taiteen kentällä on hyvä ja tärkeä asia ja sen parissa meillä on varmaan paljon sekä voitettavaa että opittavaa.
Haluaisin kuitenkin tässä nostaa esiin muutamia kysymyksiä ja herättää keskustelua niistä keinoista, millä tanssia ja sen vientiä parhaiten edistetään sekä huomioida joitain nykytilanteessa piileviä vaaroja.
Työskennellessäni tanssin kentällä sekä taiteilijana että tuottajana olen päässyt katsomaan tilannetta molemmista näkökulmista. Tunnen henkilökohtaisesti taiteilijaan kohdistuvat paineet ja kentän tukalan työllisyys- ja taloustilanteen, mutta ymmärrän myös tuotantopuolen vaikeudet Suomen markkinoiden ja yleisöpohjan ollessa pienet. Tanssin markkinointi ulkomaille ja vierailuesitykset esim. festivaaleilla onkin yksi keino tuoda pientä helpotusta ryhmien tilanteeseen taloudellisesti ja vuorovaikutus muualle maailmaan on myös taiteellisesti tärkeää. Harvalla ryhmällä tai taiteilijalla on kuitenkaan resursseja tehdä laajamittaista kansainvälistä markkinointia ja siksi alkuun pääseminen onkin vaikeaa.
Marraskuussa Helsingissä järjestetty IETM-kokous oli hyvä mahdollisuus tavata ulkomaisia tuottajia ja taiteilijoita sekä keskustella ja vertailla kokemuksia ja tilanteita kansainvälisesti. Henkilökohtaisesti koin hyvin virkistävänä keskustella taiteen tuottamisen muodoista ja tekemisen tavoista oman kentän ulkopuolisten ihmisten kanssa.
IETM-konferenssi oli myös hyvä tilaisuus esitellä ja markkinoida kotimaista tanssia ulkomaisille tuottajille ja organisaattoreille. IETM:n yhteydessä järjestetty, Tanssin Tiedotuskeskuksen organisoima mobile.dance presentoikin ohjelmistossaan useita kotimaisia tekijöitä ja ryhmiä, tehden siten tärkeää kansainvälistä markkinointia. Ymmärrän, että kyseisen tyyppisissä tapahtumissa ohjelman laatiminen on vaikeaa ja jotain karsintaa täytyy tehdä ja myönnän että ohjelmisto oli melko laaja. Kuitenkin ohjelmaa katsoessa minulle heräsi kysymys: Ketä palvelemaan ja keiden intressejä huomioon ottaen ohjelmisto oli tehty?
Kun Tanssin Tiedotuskeskus tiedotti tulevasta IETM-kokouksesta ja keräsi tietoa tuona aika olevista esityksistä, oli heidän taloudellinen panostuksensa esityksiin 0 €. Mobile.dance-ohjelmaan tulevien teosten kaikki kulut oli ryhmien itsensä katettava, jotain markkinointiapua olisi ehkä odotettavissa. Tiedotuskeskus painotti ainutlaatuista mahdollisuutta tavoittaa useita kansainvälisiä tuottajia ja promoottoreita kokouksen yhteydessä. Eri ryhmät etenivät omatoimisesti järjestäen rahaa, esitystiloja ja koordinoiden ohjelmaansa IETM-platformia ajatellen. (Siitä, millä tavoin tiekkari tiedotuksessaan ja valinnoissaan otti huomioon muualla kuin Helsingissä toimivia ryhmiä en tiedä.) Tiedotuskeskus ei tässä vaiheessa antanut mitään viitteitä siitä, että olisi ottamassa taloudellista saati taiteellista vastuuta mobile.dance-ohjelmistosta. Kuitenkin, melko myöhäisessä vaiheessa syksyllä, Tiedotuskeskus päätti suorittaa taiteellista karsintaa ja jättää mobile.dance-ohjelmiston ulkopuolelle mm. MAD Tanssimaistereiden MadFest-kokonaisuuden sekä Tanssiryhmä Täpinän ja Gruppen Fyran teokset.
Perusteluna torjunnalle MADin kohdalla oli taiteellisen tason puute ja organisaation kyvyttömyys ulkomaisen kiertuetoiminnan järjestämiseen (vaikka hetkeä aikaisemmin MAD oli kyllä kelvannut maksulliseen vientikoulutukseen). Lyhyesti sanottuna: Emme halua teitä ohjelmistoon, koska teoksenne eivät ole taiteellisesti ulkomaisten vieraidemme vaivan arvoisia. Huomionarvoista tässä on se, että MADin ohjelmassa oli kaksi kantaesitystä sekä teoksia joita tiedotuskeskuksessa ei ollut kukaan edes nähnyt. He päättivät kategorisesti niputtaa kaikki MAD-ryhmään kuuluvat neljä koreografia (allekirjoittanut mukaanlukien) ja heidän tekeleensä taiteellisesti epäkiinnostaviksi. MADfestin mukanaoloa ohjelmassa oltaisiin voitu harkita, jos mukaan olisi otettu joku Tiedotuskeskuksen ehdottama ryhmän ulkopuolinen teos/tekijä. Taloudellinen satsaus, jonka MAD päätti ottaa kantaakseen MadFestiä järjestäessään oli ryhmälle mittava ja ohjelmiston ja tiedotuksen ulkopuolelle jäänti vaikutti oleellisesti esitysten katsojamääriin ja lipputuloihin.
Niinpä kysynkin: Onko tämä Tanssin Tiedotuskeskuksen toimintaperiaatteiden mukaista? Onko oikein, että joku Suomessa päättää mitä vaikkapa ranskalainen tuottaja haluaa nähdä ja mistä hän pitää? Tanssin Tiedotuskeskus on julkista tukea nauttiva tanssialan organisaatio ja suomalaisen tanssin edunvalvoja, joka omilla nettisivuillaan kertoo perustehtävänsä olevan seuraava: “Tanssin Tiedotuskeskuksen tehtävänä on tuottaa ja välittää tietoa suomalaisesta tanssista ja edistää tanssin kentän kansainvälistä yhteistyötä. Yhdessä muiden alan järjestöjen kanssa Tiedotuskeskus pyrkii tukemaan tanssin taiteellista kehitystä ja yhteiskunnallista asemaa Suomessa.”
Näyttää siltä, että ottamalla tanssin tuottajan ja taiteellisen tason määrittelijän roolin Tanssin Tiedotuskeskuksen toiminta johtaa väistämättä siihen, että se ryhtyy toimimaan oman perustehtävänsä vastaisesti. Sen sijaan, että keskus toimisi suomalaisen tanssin edunvalvojana, tanssia tukevana ogranisaationa ja laajasti tanssista tiedottavana tahona, näyttää nyt pikemminkin siltä, että se valikoituu muutaman koreografin keskitetyksi tuotantoyksiköksi. Tämä on valitettavaa, koska suomalainen tanssi tarvitsee laaja-alaista ja yleishyödyllistä voimakasta vaikuttajaa ja organisaatiota tuekseen. Koreografien omat tuottajat ja taustaorganisaatiot voivat sen sijaan rauhassa olla avoimen puolueellisia ja edistää omien tuotantojensa markkinointia.
Taiteilijana minussa herää myös pelko siitä, mihin tämä kehitys pahimmillaan voi johtaa. Tässä skenaariossa tuottajat ja Tiedotuskeskus määrittelevät taiteellisesti kiinnostavat tekijät ja valikoivat ulkomaan markkinoinnin “arvoiset” teokset. Samaan aikaan eri ministeriöiden tuet ja valtion rahoitus painottuvat yhä enemmän viennin tukemiseen ulkomailta virtaavien rahavirtojen toivossa. Julkisuudessa ja lehdistössä nostetaan niitä taiteilijoita, jotka saavat ulkomaista tunnustusta ja huomiota, sillä onhan aina merkittävämpää saada tunnustusta ulkomailta. Myös tulevien produktioiden taloudelliset tuet ja apurahat kohdentuvat niille tekijöille, joilla on ulkomaan viennin tuomaa nostetta. Näin kansainvälisestä viennistä tulee avain uusien teosten tekemiseen ja työskentelymahdollisuuksiin. Niinpä taiteilijat pyrkivät tekemään sellaisia teoksia, joilla olisi vientiä ulkomailla. Siitä ketä ja mitä viedään, päättää taas Tanssin Tiedotuskeskus ja heillä on oma valmis mielipiteensä siitä mikä ulkomaisia “ostajia” kiinnostaa. Kappas, heistä onkin tullut sisältötuottajia.
Oman taiteellisen ja tuotannollisen kokemukseni pohjalta suomalainen tanssi on muutakin kuin ‘kauniisti tanssittua sulavaa liikettä ja visuaalisesti vakuuttavia huikeita näkyjä’. Meillä on laaja-alainen, taiteellisia kokeilujakin rohkeasti tekevä ammattikenttä, jonka laadukkaalle ja kiinnostavalle työlle olisi varmasti monenlaista katsojaa ja ottajaa, myös ulkomailla. Tanssin tuotannollisten rakenteiden ja tuottajien osaamisen kehittäminen on tärkeää taiteenlajin vahvistamisen sekä taiteellisen tason kehityksen kannalta. Kaiken tämän tuottamisen ja markkinoinnin keskellä täytyy kuitenkin muistaa säilyttää taiteellinen vapaus ja mahdollisuus myös riskinottoon teoksissa. Paula Tuovisen rohkean Revenge-teoksen innoittamana haluan tuoda oman mielipiteeni (ehkä hieman loukattunakin) taiteilijana julki ja siten herättää keskustelua alan taiteellisista arvoista.
Helsingissä 1.12.2006
Hanna Pajala-Assefa
Koreografi ja tanssin tuottaja
