”Koen
Pirjo Yli-Maunulan puhe viimevuotisen Tanssin mainetekopalkinnon vastaanottotilaisuudessa 13.5.2008.
Haluan kiittää Suomen Tanssitaiteilijain Liittoa Tanssin Mainetekopalkinnosta ja todeta, että se tuntuu erityisen hyvältä siitä syystä, että tunnustus tulee oman taiteenalan kentältä.
Olen työskennellyt pian 30 vuotta tanssitaiteilijan ammatissa. Sinä aikana tanssin rahoitus ja rakenteet ovat kehittyneet merkittävällä tavalla. Kuitenkin yksityisen taiteilijan näkökulmasta kehitys on tuskastuttavan hidasta. Eloonjäämiskamppailu näyttää jatkuvan loputtomiin.
Minulla on meneillään urani ehkä aktiivisin vuosi: työskentelen viidessä uudessa produktiossa ja niiden lisäksi esitän viittä repertoaariteosta kiertäen esiintymässä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Keikkakalenteriini on varattu yli 70 esitystä tälle vuodelle. Tästä huolimatta en saa raavittua kasaan järkevää kuukausiansiota. Olen kaiken aikaa ylityöllistetty ja alipalkattu. Kun jokaisesta projektista saa keskimäärin yhden kuukauden palkan ja silti tekee kolmen kuukauden työn, voi huonommallakin matikkapäällä laskea mikä on tulos.
Kaikesta huolimatta koen olevani erittäin etuoikeutettu ja onnellinen voidessani toimia unelma-ammatissani. Tässä kovenevien arvojen maailmassa voin edistää inhimillisiä arvoja, toteuttaa intohimoani ja työskennellä työyhteisöissä, joissa työkavereista tulee hyviä ystäviä, ja ennen kaikkea olla näyttämöllä, missä oman haavoittuvuuden näyttäminen on etu eikä haitta.
Näkökulmani tanssitaiteen kenttään on vaihdellut. Olen toiminut paitsi tanssitaiteilijana, myös hallintoihmisenä, luottamustehtävissä ja nykyisin yhä enemmän myös tuottajana. Usko että kaikkien näiden tahojen, hallinnon, rahoittajien, tuotantoportaan ja taiteilijoiden yhteiset ponnistukset tekevät maailmasta edes hiven paremman paikan elää.