Happoiset reidet ja uupunut mieli hymyilee väsyneen teennäisesti. Halua ja yritystä on, mutta energiavarastot kaipaavat täyttäjää kuin syntynyt maitoa. Myöhäinen viikon loma alkaa huomenna.
Muutama syysmiete:
Teatterikorkeakoulun uusi tanssiryhmä TADaC on aloittanut toimintansa tänä syksynä. On kunnia olla mukana tanssijana ryhmässä, joka on ollut suunnitteilla jo kymmeniä vuosia. Ryhmän ohjelma on tiivis, työläs ja runsas. Koreografeja on useita eikä aikaa tunnetusti ole liikaa. Ohjelmiston monipuolisuus tuo suuria haasteita: kuinka omaksua eri koreografien laadut, liikkeet, toiveet jne. silti säilyttäen persoonallisen ilmaisun; entä kykeneekö tarjoamaan osaamistaan niin, että se hyödyttäisi syntyvää teosta ja ryhmän toimivuutta. Listaa voisi jatkaa pitkään. Kevään esityskausi kannustaa yrittämään.
Opintojen syksyn suurta herkkua ovat olleet TADaC:n lisäksi Ervi Sirénin ja Katri Soinin aamutunnit sekä Marjo Kuuselan koreografian peruskurssi. Ervin opit ovat kestäneet koko opiskelujeni ajan ja tulevat kestämään sekä jatkumaan koko tanssielämäni! Sirénismi on tanssin viljava aittameri. Katrin erittäin haastavien tuntien ohessa lukuisat hiljaiset kysymykset ovat kimpoilleet otsalohkossani siitä ihmetyksestä, että miten joku niin pieni olento voi tanssiessaan näyttää valtavan isolta ja kiinnostavalta. Marjon kurssilla tajusin jälleen, että oma tanssiymmärrykseni on vielä leikkikouluasteella tulevan emeritusprofessorin rinnalla.
On kiinnostavaa nähdä, minkä kurssin tanssitaiteen laitos ottaa, kun uudet professorit aloittavat työnsä tulevina vuosina. Se, miten professorien vaihtuminen tulee näkymään suomalaisessa tanssissa, jää nähtäväksi. Se on varmaa, että Sirénin ja Kuuselan kädenjäljet säilyvät – pitkään.
Suuni hymyilee jo. Mieli melkein unilla. Huominen pelastaja on lähtenyt pilttuustaan.
Merkintöjä-palstalla Panu Varstala ja Veli Lehtovaara kirjoittavat elämästään ja ajatuksistaan Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoina.
