Brittiläisen DV8 Physical Theatren taiteellinen johtaja Lloyd Newson kysyi reilulta viideltäkymmeneltä mieheltä heidän ajatuksiaan rakkaudesta ja seksistä. Yksi haastatelluista oli nimeltään John, ja tämän Johnin tarinan Newson päätti kertoa. Se tarina on yhtäaikaisesti karu ja kaunis. Loppujen lopuksi se on tarina kenestä tahansa meistä: halusta ja tarpeesta olla rakastettu ja hyväksytty. John on JOHN, mutta myös mattimeikäläinen, englanniksi John Doe.
DV8-ryhmä on äärimmäisen taitava yhdistämään sanan ja liikkeen ilman, että toinen alistaisi tai alistuisi toiselle. Johnin kohdalla myös lavastus tulee yhtä tärkeäksi kuin liike ja puhe. Pyörivälle katsomolle luodut huoneet ja käytävät taipuvat ahdistavasta lapsuudenkodista vankilaksi, kunnan vuokrakämpästä, kaduksi, ja loppujen lopuksi homomiesten saunaksi. Kaikki elementit tukevat tarinankerrontaa.
Tavallaan JOHN-esitys rakentuu kahdesta tarinasta. Teokselle nimensä antaneen miehen rajuista lapsuudenkokemuksista ja niitä seuranneista – toisenlaisista, mutta yhtä rajuista – elämänvaiheista aina viisivuotiseen vankilatuomioon saakka. Sen jälkeen tarinaan tulee mukaan homosaunojen miesten tarinoita. Tarinoita, joihin Johninkin tarina lopulta liittyy. Näistä saunoista hän etsii ja kenties myös löytää paikkansa. Tarinasta toiseen siirryttäessä tapahtuu pieni notkahdus, sillä katsojan voi olla hieman vaikea siirtyä iholle tulleen Johnin tarinasta seuraamaan useampien ihmisten kokemuksia, jotka keskittyvät vain fyysiseen kanssakäymiseen. Lopulta tarina kuitenkin palaa Johniin ja pitää sen ihon alla vielä pitkään esityksen jälkeen.
DV8 edustaa nykytanssipainotteista fyysistä teatteria, toisinaan ryhmää näkeekin kutsuttavan tanssiryhmäksi. JOHNissa liikkeen osuutta kasvatetaan kuin vaivihkaa tarinan edetessä eteenpäin. Alussa Johnin lapsuudenkokemuksista kerrotaan puheen keinoin, esiintyjien ilmaisu on lähinnä tarinaa kuvittavien still-asentojen tekemistä, vaikuttava ja fyysinen keino toki sekin. Sitä mukaa, kun John varttuu ja alkoi olla ikänsä puolesta aktiivinen toimija, myös liikkeeseen perustuva tanssi-ilmaisu saa yhä enemmän tilaa. Samalla tarinaan tulee lisäsävyjä, sillä tanssi tuo mukaansa sellaista, mitä sanat eivät voi ilmaista. Esimerkiksi kohtaus, jossa Johnia esittävä Hannes Langolf kertoo naisystävänsä, niin läheisen että puheessa hänestä tuli vaimo, menettämisestä, ja samalla tanssii siideripullojen keskellä välillä niihin tukeutuen, välillä niitä hyljeksien. Puhe, kuten koko esityksessä, on suoria otteita haastatteluista ja siten hyvin toteavia, lakonisiakin. Liike ja tanssi ovat ne, jotka piirtävät päälle tuskan, ja meille vain sanoin ilmaistun naisen kamppailun ja ristiriidat.
JOHN on jo kiertänyt laajasti Euroopassa ja 9.12 se sai myös ensi-iltansa elokuvaversiona osana National Theatren live -ohjelmistoa.
Eeva-Mari Haikala
Kirjoittaja on kuvataiteilija ja freelance-kirjoittaja, jonka kiinnostus on kuvataiteen, teatterin ja esitystaiteen kautta kääntynyt yhä enemmän tanssia ja liikettä kohti.
°°°°
JOHN
DV8 Physical Theatre
National Theatre Lontoo 8.12.2014
Ensi-ilta 5.8 elokuuta Itävallassa ImPulsTanz –festivaalilla. National Theatressa 30.10.2014-13.1.2015.
Ohjaus: Lloyd Newson / Koreografia: Newson yhdessä työryhmän kanssa
Esiintyjät: Taylor Benjamin, Lee Boggess, Gabriel Castillo, Ian Garside, Ermira Goro, Garth Johnson, Hannes Langolf, Vivien Wood, Andi Xhuma.
Lavastus: Anna Fleischle
°°°°
