Kansalllisbaletin helmikuun ensi-ilta oli kolmen teoksen ilta: Bella Figura, jossa baletti näytti osaamistaan nykybaletin ja –tanssin osalta. Bella Figura sisäli kolmen mestarikoreografin George Balanchinen, William Forsythen ja Jiri Kyliánin kolme lyhyttä teosta: Neljä Luonnekuvaa (The Four Temperaments), In The Middle Somewhat Eleveted ja Bella Figura.
Teostrio oli hyvä läpileikkaus modernin tai pikemmin uuden baletin kehityksestä, sillä Balanchinen teos edusti koreografin aivan alkutaipaleen teoksia vuodelta 1946. Kyliánin ja Forsythen teokset ovat lähempää vuosilta 1995 ja 1987, mutta edustavat kahta varsin erilaista tyylisuuntausta, joihin uusi baletti on sitten viime vuosisadan puolen välin kehittynyt.
Illan vahvimmaksi osaksi nousi keskimmäinen teos. Forsythen aikanaan Pariisin oopperan baletille tekemä In The Middle tarjosi tanssijoiden virtuositeettia eniten. Teos hyödyntää klassista tekniikkaa, mutta rikkoo tanssijoiden linjoja sekä liikkeitä off-balancella sekä rikkonaisella liikkeellä. Tässä yhdeksän tanssijan teoksessa jokainen tanssija on yksin ryhmässä ja parina. Sooloja ja duettoja on päällekäin, tanssijat liikkuvat vertikaalisesti näyttämön sivusta sivuun miltei sivunäyttämölle saakka ja katsoja joutuu valitsemaan, ketä tai mitä katsoa. Kuitenkin kokonaisuuden jännite säilyy. Tanssijoiden soolot ovat kilpailua toisen solistin kanssa.
Kaksi tanssijaa erottuivat erityisesti: he olivat Xiaoyu He ja Eun-Ji Ha. He näytti jälleen laajan teknisen sekä musikaalisen taitonsa nopeilla korkeilla hypyillään ja selkeällä hyvin sisäistetyllä muotokielellä. Ha puolestaan hallitsi tilaa laajoilla puhtailla linjauksillaan, jotka hän varsinkin duetoissa rikkoi hetkessä vääntyneiksi asennoiksi. Koko ryhmän tapa hengittää teosta oli yhtenäinen ja siten loi hypnoottisen vaikutelman.
Koreografia toimi yhteen, monotoninen Thom Willemsin konemusiikki sekä soolojen, ryhmän että duettojen liike kävivät vuoropuhelua läpi koko teoksen.
Illan aloittanut Balancine käsitteli ihmistä vanhan uskomuksen mukaan. Siinä ihminen koostuu neljästä eri elementistä: mustasta sapesta, verestä, limasta ja sapesta. Näitä puolestaan määrittää neljä luonnetemperamenttia: melankolinen, sangviininen ja koleerinen sekä flegmaattinen. Teos aukeni katsojalle varoen. Balancinen muotokieli on tässä varhaisvaiheen koreografiassa vasta muotoutumassa. Teoksen ankaruus avautui niukkana ylöspanona. Tanssijat tanssivat voimakkaan sinistä taustaa vastaan musta-valkeissa harjoitusasuissa. Liikekieli ja tanssijoiden tapa tuottaa liikettä olivat etusijalla.
Illan päättänyt nimikkoteos Bella Figura käsitteli ihmistä tanssijan takana. Yleisön saapuessa tanssijat olivat näyttämöllä lämmittelemässä omana itsenään. Kylián kertoo halunneensa tutkia bella figuraa, kaunista kuvaa tai hahmoa, jonka tanssija pukee ylleen noustessaan näyttämölle yleisön eteen. Yleisön äänet heidän asettuessaan istumaan katsomoon muodostivat alun äänimaiseman missä tanssijat toimivat.
Johan Pakkanen ja Mai Komori. Kuvaaja Sakari Viika.
Teos käyttää oivaltaen hyväkseen tilan rajausta verhoilla sekä käyttäen niitä jopa pukuina. Keskeisin sisältö teoksesta aukesi ylistyslauluna rikotulle kauneudelle ihmisvartalolla ja liikkeellä. Musiikkina ollut kooste barokkimusiikkia loi matemaattisen pohjan, jolla tanssijat hetkittäin leijuivat flowssa ja toisinaan rikkoivat baletin muotokielen balettitradition näkökulmasta kummallisilla, mutta rikkailla asennoilla. Teoksen lopun hiljaisuuteen ja tuleen päättynyt kahden tanssijan duetto oli pysäyttävä.
Kokonaisuutena ilta oli mielenkiintoinen, mutta myös hämmentävä ja kova sekä tanssijoille, että katsojille. Uuden baletin armottomuus ei tule vain ankarasta esillepanosta pelkistettyine pukuineen ja kovine valoratkaisuneineen vaan pikemmin muodosta irti reväistyistä liikkeistä ja rikotuista linjoista.
Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström
FM, tanssija-koreografi, tanssintutkija
