Koreografi Johanna Nuutinen luo tanssitaidetta visuaalisten ja esittävien taiteiden yhtymäkohdissa. Monitaiteiset näyttämöteokset muuntuvat myös nykytaiteen konteksteissa, museoissa ja gallerioissa esitettäviksi ja esityksiin liittyvät elokuvat kiertävät itsenäisinä taideteoksina kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Teokset on toteutettu oivallisesti siten, että esityskonteksti luo sisältöihin oman ulottuvuutensa. Estetiikka on niin eheää, että jo pelkät elokuvien pysäytyskuvat toimisivat itsenäisinä teoksina.
Viimeisimmässä teoksessaan ANON – The Act of Waiting (2018) Nuutinen luo arkisesta tilanteesta, odottamisesta, esteettisesti huippuunsa hiottua taidetta. Anon tarkoittaa suomeksi pian. Tanssijoiden läsnäoloa määrittää suuntautuminen tulevaan. Odottaminen näyttäytyy moninaisena, muutoksenalaisena fyysismentaalisena tilana. Esitys kasvaa liikkumattomasta levollisuudesta hiljattaiseen havahtumiseen ja kulkee vähitellen kohti äärimmäistä valmiustilaa ja räjähtävää reaktiivisuutta.
Tanssijoiden Jenna Broasin ja Oskari Nyyssölän liikkeen virtaus dynamiikasta toiseen on yhtä herpaantumatonta intensiteettiä. Hienovireinen, pitkälle sukupuolineutraali visualisointi ja liikekieli nostattavat tanssijoiden muuntuvan vireen etualalle. Äänimaisema luo mielleyhtymiä kehon sykkeeseen, luonnon kiertokulkuun ja tikittävään aikaan. Käsiohjelman mukaan odottamiseen kytkeytyy myös vallan näkökulma. Näen valta-aspektin toteutuvan siinä, miten omaehtoisesti kunkin oma tila määräytyy ja missä määrin se taas on altis ulkoa tuleville vaikutuksille.
Anon-teos käsittelee hienosti rajatun intiimin ja rajattoman, ympäröivälle alttiin tilan välistä dynamiikkaa. Läpinäkyvän kuution sisällä tanssijat muodostavat alkuun yksityisen ja vähitellen keskinäisen todellisuutensa. Katsomoa kiertävä hienovarainen valokehä kohdentaa ajoittain katsojaan ja tekee tietoiseksi katseesta ja mahdollisesti katsottuna olemisesta. Kuution seinien räväyttävän kaatumisen myötä sisäisen ja ulkoisen rajat avautuvat. Samalla suojattu turvallinen tunnelma – tai illuusio siitä – tuntuu muuntuvan tietoisuudeksi myös odottamattoman mahdollisesta väliintulosta.
Elokuvaa ja tanssia yhdistävä näyttämöteos Iris (2017) sai samaan aikaan uusintaesityksensä Helsingissä. Mahdollisuus nähdä samalta tekijältä kaksi teosta lyhyen ajan sisällä todensi hienosti taiteellisen ilmaisun laajuutta. Keskenään hyvin erilaisissa teoksissa myös yhdistyy tiettyjä piirteitä. Täydelleen viritetyn estetiikan lisäksi esityksissä on vahvasti läsnä yksilöiden oman ja toisten kanssa jaetun tilan, sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden, jännitteinen dynamiikka. Siinä missä Anon luotaa tässä hetkessä tapahtuvaa suuntautumista tulevaan, Iris avaa suhdettamme menneeseen.
Iris-teos pohjaa Nuutisen tekemiin iäkkäiden ihmisten haastatteluihin. Taiteilija kertoo halunneensa tutkia ”mitkä muistot ja tapahtumat liikuttavat pitkän elämän eläneitä ihmisiä vielä tänäkin päivänä ja mistä he haluavat puhua, kun elämää ei ole enää paljoa jäljellä”. Näistä kerrotuista elämänkokemuksista kiteytyivät teoksen keskeiset teemat: vahvuus, kestävyys, selviytyminen ja nähdyksi tulemisen tarve.
Teoksessa piirtyy elämänkaari lapsuudesta vanhuuteen. Esiin nousevat ennen kaikkea sukupolvien ja sukupuolten väliset sosiaaliset suhteet. Soolojen ja duettojen kautta toteutuva kerronta kuvaa koskettavasti yksilön suhdetta itseensä vuorovaikutuksessa läheistensä kanssa. Iris-teoksessa hahmotetaan elämää kohtaamisten ja kohtaamattomuuden merkitsevissä hetkissä, ihmissuhteiden valtaa, niissä toteutuvaa voimattomuuden ja voimaantumisen tunnetta. Teos kuvaa kokemuksia, jotka kantavat läpi elämän.
Näyttämöllä ja liikkuvan kuvan välityksellä toteutuvan tanssin rinnastus sisältää kiehtovia kerronnallisia ratkaisuja. Esitys kohdentaa keski-ikäisen parin vuorovaikutuksen kautta välittyvään tarinaan, sen tässä hetkessä fyysisesti tapahtuvan merkitykseen. Kehoon ja mieleen painuneet elämänkokemukset näkyvät olemuksessa, ilmeissä, eleissä ja liikkeissä. Valkokangas avaa tätä kerrontaa ajan kerrostumille, muistojen ja kuvittelun luovalle potentiaalille. Vaikuttavassa visualisoinnissa ja valovoimaisissa esiintyjissä välittyy syvä elämäntuntu.
Siirtymät näyttämön ja liikkuvan kuvan kohtausten välillä tapahtuvat hienosti allegoriamaisuuden kautta. Teoksen elementit, maa, vesi, valo, pimeys, köysi, vaatekappaleet, tie, trapetsi, iho, aavat maisemat ja tyhjät rakennukset mahdollistavat vertauskuvallisen luennan. Vaikkapa köysi näyttäytyy ihmistenvälisenä siteenä, yhtäällä vangitsevana, toisaalla vapauttavana.
Mia Hannula
Kirjoittaja on tanssikriitikko ja taiteen tutkija.
ANON – The act of Waiting
Koreografia: Johanna Nuutinen
Esiintyjät: Jenna Broas, Oskari Nyyssölä
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Visualisti: Joonas Tikkanen
Dramaturgi: Miranda Laurence
Ensi-ilta 22.11. Teatteri Viiruksessa
Iris
Konsepti ja koreografia: Johanna Nuutinen
DOP: Jukka Rajala-Granstubb
Käsikirjoitus: Johanna Nuutinen, Jukka Rajala-Granstubb
Valosuunnittelu: Joonas Tikkanen
Äänisuunnittelu: Tuomas Norvio, Stefan Backas
Pukusuunnittelu: Minttu Vesala
Esiintyjät lavalla: Jonna Aaltonen, Eero Vesterinen
Esiintyjät filmillä: Alma Äijö, Anni Koskinen, Onni Hämäläinen, Filip Forsström, Yvan Auzely, Nathalie Ruiz, Eila Ilola, Kari Harju
19.11. Teatteri Viiruksessa
Kuva teoksesta ANON – The Act of Waiting. Kuvaaja: Johanna Nuutinen.
