Diskursseja, identiteettejä, ontologioita
Kirsi Monnin keynote-luento 2.11.2015 Kiertoliike-tapahtumassa kokonaisuudessaan:
Kirsi Monnin keynote-luento 2.11.2015 Kiertoliike-tapahtumassa kokonaisuudessaan:
Proffan, kuten myös opiskelijan, arki nykymallisessa yliopistossa on pääsääntöisesti hektistä, laaja-alaista ja prosessimaista. Mutta sellaista se taitaa olla useimmissa työpaikoissa ja eurooppalaisessa yhteiskunnassa muuallakin, näinä postkapitalismin ja digitalisaation kiihkeinä aikoina.
Nykytanssia määrittää tänä päivänä epäyhtenäinen moninaisuus. Se näyttäytyy erilaisina teoksina ja tapahtumina, jotka voivat olla kokemuksellisia, esteettisiä, intellektuaalisia ja monin tavoin vuorovaikutuksellisia. Myös koreografian käsitteessä on tapahtunut uudelleenmäärittelyä. Koreografia käsitteenä
Kirsi Monni – Riikka Theresa Innanen kertoo uuden teoksensa syntyprosesseista: ”Työskentelymme on esimerkiksi sitä, että otamme tarkastelun kohteeksi vaikkapa sormiemme luut ja nivelet. Lähdemme tutkimaan, miten sormet toimivat, mikä on
Kirsi Monni – Oranssinpunainen kaula kiertyilee vienosti, ja kaulan päässä oleva nokka myötäilee liikettä ilmavasti huojuen. Tanssijan käsi silittää pehmeästi olennon nokkaa – siis hetkinen, eihän tuo olekaan strutsi eikä
Kirsi Monni – ”Valmiiden mielipiteiden ja väitteiden esittämisen sijaan näen tanssin arvon toisaalla. Tanssitaide on minulle perustaltaan abstrakti taidemuoto. Sen merkitys on siinä, että se tapahtuu tässä ja nyt. Se
Kirsi Monni – ”Yritän raottaa urbaanin roolittuneeseen maailmaan aukkoa, joka johtaa toiseen tilaan – tilaan jossa ei olla niin riippuvaisia urbaanin maailman säännöistä ja käyttäytymismalleista. Loitsut vievät minut toimintaan ja
Kirsi Monni -Nina Viitamäki kertoi tunnelmistaan ennen Jim Morrisonin rocklyriikkaan perustuvan Seis!-tanssiteoksensa uusintaensi-iltaa. ”En halunnut olla pelkkä ’puhuva pää’ vaan ’puhuva keho’. Banaalius hävisi sanoista, kun ajattelin, miten tekstit liikuttavat
Deborah Hayn Zodiakissa vetämän The North Door -sooloprojektin tanssijat Joona Halonen, Satu Halttunen, Jenni-Elina Lehto ja Bo Madvig valottavat taiteellisen työskentelynsä taustoja.
Kirsi Monni — Mihin taidetta koskevat käsitykset ja tanssitaidetta koskevat ajattelutavat perustuvat? Ovatko ne muovautuneet tanssijan kinesteettisen ymmärtämisen ja kehontietoisuuden kautta, vaiko kenties kehon kuvallisen ja materiaalisen käsittämistavan kautta? Mihin