Jätä huomiotta kaikki mahdolliset käsitykset, mahdollisuudet, hämähäkki, Beethoven. Tee se. Jotakuinkin näillä sanoilla alkaa Kansallisoopperassa marraskuun alussa kantaesityksensä saanut Deca Dance Helsinki. Sitten liike alkaa hahmottua eläväksi, kiihkeästi hengittäväksi organismiksi,
Joulukuisen tiistai-illan lumituisku oli kuin omiaan virittämään Lumikuningatar-baletin hyiseen tunnelmaan. Kun Pähkinänsärkijä-klassikosta tutut lumihiutaleet leijailevat lempeästi maahan, ovat Lumikuningatar-baletin valkeat tanssijat kuin jäisenä kasvoja piiskaavaa tihkua, joka kimaltelee hopeisena pohjoistuulessa.
Mustan ja tasaisesti valaistun, katsomottoman studionäyttämön seinät edustavat neljää ilmansuuntaa. Tuttavallisen oloinen koreografi Jeremy Wade pyytää katsojia kulkemaan ensin kohti länttä, sitten tekemään pyhiinvaelluksen kohti etelää.
Alussa on joukko kauniita, puoleensavetäviä ja viileitä nuoria ihmisiä. Niin viileitä, etteivät he edes liikahda, vaikka ovat tanssilattialla. Vähitellen musiikki lähtee kuljettamaan joukkoa. Vielä tässä vaiheessa liike ikään kuin vie