Alussa on joukko kauniita, puoleensavetäviä ja viileitä nuoria ihmisiä. Niin viileitä, etteivät he edes liikahda, vaikka ovat tanssilattialla. Vähitellen musiikki lähtee kuljettamaan joukkoa. Vielä tässä vaiheessa liike ikään kuin vie tanssijoita, ei toisin päin. Stoan saliin vyöryvät elektroniset bassolinjat riuhtovat heitä kuin tyylistään tarkkoja sätkynukkeja. Mutta pian äärimmilleen treenatut tanssijat ottavat vallan.
Lavalla on kaksi muusikkoa, viisi tanssijaa sekä kanadalaiskoreografi Frédérick Gravel. Nykyajan renessanssi-ihmiseksikin tituleerattu Gravel myös tanssii, laulaa sanoittamiaan lauluja sekä soittaa syntetisaattoria, kitaraa ja huuliharppua esityksen aikana. Räjähtävän voimakas liikeilmaisu ja sisällön häpeilemättömyys muodostavat riemastuttavan ristiriidan koreografin ujon ulosannin kanssa, kun hän esittelee teosta tanssipätkien välissä.
Maailmanmainetta niittänyt Gravel puhuu haparoiden mikrofoniin ja naurattaa yleisöä: ”Jos Usually Beauty Fails -teoksesta tulee maailmalla menestys, te voitte kehua nähneenne teoksen ennakkoensi-illan. Jos se vain unohdetaan, voitte sanoa, että arvasitte näin käyvän.”
Koreografin puheenvuoron jälkeen ilta jatkuu kuvitteellisessa yökerhossa. Hallitsemattomaksi naamioitu, mutta tosiasiassa hyvin tarkaksi hiottu liike vie katsojat keskelle soidinmenoja, joissa ihmisparka ei muuta voi kuin seurata viettejään. Toisinaan paljaan pinnan ylistyslaulu raikaa niin korkealta ja kovaa, että herkimmät katsojat varmasti nieleskelevät ja punastelevat katsomon hämärässä. Itseään pursuavat rokkikukot ja elektroleidit esitetään intiimimmissä kohtauksissa kuitenkin häkellyttävän haavoittuvaisina.
Teoksen tekee mielenkiintoiseksi se, että tanssijat säilyttävät herkullisella tavalla persoonansa ja oman tapansa liikkua, vaikka koreografia vaatii äärimmilleen hiottua samanaikaisuutta. Tämä onnistuu tanssijoilta myös kohtauksissa, joissa musiikin rytmi ei ole auttamassa. Onkohan Gravel tiedostaen valinnut ryhmäänsä joukon tanssijoita, jotka edustavat niin erilaisia ihmis- ja kroppatyyppejä? Tosin, olipa tanssija pitkä tai lyhyt, keskivartalon hallinta ja syvältä lattian uumenista ammentava liikkeen dynaamisuus on tällä joukolla hallussa. Kautta koko illan liikkeen muoto perustuu räjähtävään lähtöön, joka pysähtyy kuin seinään.
Performatiivinen tanssisikermä huipentuu kuohuviininhuuruiseen juhlagaalaan. Nyt soidinmenoissa hikoilevat villikot on pantu ruotuun, puettu valkoisiin paitoihin, kravatteihin ja korkokenkiin. Kultivoitunut ihminen yrittää hillitä itsensä salonkioppien mukaiseen paritanssiin, mutta ote lipeää. Lopulta hahmot hyökkäilevät toistensa syleihin – toisinaan paremmalla, toisinaan huonommalla menestyksellä.
Frédérick Gravelin luomus on hulvaton ja hellyttävä matka yökerhojen takahuoneisiin ja klubikeikkojen hämärään. Pitkähköstä loppupuolesta huolimatta erittäin fyysinen ja musikaalinen teos tarjoaa huippuunsa hiottua tanssia. Usually Beauty Fails on humoristinen ylistys ihmisen inhimillisyydelle ja toisaalta eläimellisyydelle.
Emma Vainio
Äitiysvapaalla oleva kulttuuritoimittaja, jolle tanssin katsominen on elämän suola ja itse tanssiminen elämän sokeri.
***
Frédérick Gravel: Usually Beauty Fails
Konsepti ja Ohjaus: Frédérick Gravel
Tanssijat: Francis Ducharme, Frédérick Gravel, Kim de Jong, Brianna Lombardo, Frédéric Tavernini, Jamie Wright
Sävellys: Stéphane Boucher, Philippe Braut
Muusikot: Stéphane Boucher, Philippe Braut, Frédérick Gravel, Hugo Gravel
Harjoittaja: Ivana Milicevic
Valot: Alexandre Pilon-Guay
Tekninen vastaava: Alexandre Pilon Guay
Ääni: Louis Carpentier
Vastaava tuottaja: Marie-Andrée Gougeon, Daniel Léveillé danse
Yhteistuotanto: Danse Danse in collaboration with 5ième salle de la Place des Arts (Montréal) ; Rencontres chorégraphiques internationales de Seine-Saint-Denis (France) ; Moving in November (Helsinki)
Tukijat: Conseil des arts et des lettres du Québec
Ennakkoensi-ilta: 30.10.2012, Helsinki
