Teemanumero Tanssitaide ekososiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa kartoittaa ja pohtii eri näkökulmista tanssi- ja esitystaiteen osallisuutta ekologisesti ja sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa. Tulevaisuustalo Sitran tammikuussa julkaisemassa megatrendiraportissa ekologisen jälleenrakennuksen kiireellisyys on nostettu keskeisimmäksi 2020-luvun megatrendiksi. Kehityskulku kohti kestävää ja palautumiskykyistä yhteiskuntaa vaatii radikaalia ajattelutavan muutosta. Tässä teemanumerossa ekologia nähdään osana laajaa ekososiaalista kokonaisuutta ja sitä tarkastellaan erityisesti tanssin ja kehollisuuden perspektiivistä.
Meille on tärkeää hahmottaa ekologia ja ekososiaalisuus tanssitaiteen kentän eri kerroksiin ja toimintoihin levittäytyvinä käsitteinä. Koska voimakkaan kategorinen ajattelu on johtanut ihmiskunnan erillisyyden kulttuuriin ja kokemuksen tasolla irrottanut meidät yhteydestä ympäristöömme, on tarpeen harjoittaa ajattelua, joka huomioi ihmisen osaa ja toimintaa suhteisena ja kytköisenä. Ekologisesta kestävyydestä ei ole perusteltua puhua ilman sosiaalista tasoa; planeetan hyvinvointi on erottamattomasti sidoksissa ihmisten hyvinvointiin. Sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus nielee voimia ja resursseja, joita tarvitsisimme ilmasto- ja ympäristökriisien ratkaisemiseksi – ja toisinpäin.
Tutkija, dosentti ja taiteilija Raisa Foster avaa kirjoituksessaan alun perin amerikkalaista ekososiaalisen oikeudenmukaisuuden (EcoJustice) viitekehystä, joka korostaa ekologisten ongelmien kietoutuneisuutta ihmisen hyvinvointiin. Ekososiaalisen oikeudenmukaisuuden ajatuksessa kulkevat käsi kädessä kriittinen reflektio ja uutta luova toivo: on tunnistettava paitsi ne modernin ajattelun patologiat, jotka aiheuttavat ekososiaalisia haasteita, myös kestävää kanssaeloa ylläpitävät ja ruokkivat käytänteet. Tanssi ja taide voivat olla keskeisessä roolissa vastuullisen maailmasuhteen kuvittelussa, juurruttamisessa ja vaalimisessa.
Kati Raatikaisen keskusteluun pohjautuvassa haastattelussa somaattisten liikemenetelmien opettajan ja terapeutin sekä taiteilijan Satu Palokankaan ja tanssitaiteilijan, esivanhempien viisauden välittäjän sekä kehoterapeutin Gabriela Aldana-Kekonin kanssa pohditaan ekologiaa tanssin koulutuksen ja trauman näkökulmasta. Kuinka kokemuksellinen ekologia voi tukea meitä maailmassa toimijoina, erityisesti solullisuuden ja ylisukupolvisen yhteyden kokemuksen kautta?
Ekologia käsitteenä sisältää ajatuksen suhteista ja vuorovaikutuksesta. Samalla se on nimitys eliölajien ja ympäristöjen välisiä suhteita tutkivalle tieteenalalle sekä ympäristöliikkeen myötä kestäviin arvoihin liitettäville elämäntavoille ja toimintatavoille (ekologisuus). Osittain ajallemme tyypillisesti tässä teemanumerossa ekologia-sanaa käytetään kuvaamaan ihmisten toimimista suhteissa toisiin ihmisiin ja kehollisuuksiin, ympäristöihin sekä erilaisiin resursseihin ja ilmiöihin, kuten raha sekä tanssi- ja esitystaiteen rakenteet. Ekologia ymmärretään monen välisinä yhteenkietoutumisina ja riippuvuussuhteina, joista kukaan tai mikään elollinen ei ole irrallaan.
Skenografi, valosuunnittelija ja esitystaiteilija Milla Martikainen tuo kirjoituksessaan esiin ympäristökriisin nimenomaan kulttuuristen käytänteiden kriisinä. Hän pohtii oman taiteellisen työnsä ja muiden konkreettisten esimerkkien kautta kuinka toimia ekologisesti kestävällä tavalla erilaisissa rakenteissa. Kirjoitus antaa ajattelun ja konkreettisen toiminnan työkaluja esityksen tekemisen prosessiin suhteessa siinä käytettäviin materiaaleihin ja käytössä oleviin resursseihin.
Ekologia on peräisin sanoista oikos (koti, kotitalous, olemisen paikka) ja logia (jonkin tutkiminen). Hyvin lähellä ekologiaa on toinen meille tuttu käsite, ekonomia, jonka juuri on sanassa oikonomia (kotitalouden hoito). (Kokkonen 2017, 47.) Ekologia ja ekonomia ovat yhteenkietoutuneita sekä käsitteen että käytänteen tasoilla. Ekologiset kriisit ovat seurausta huonosta “kotitalouden” hoidosta, toimimattomasta talousjärjestelmästä, joka ei huomioi maailmaa ja sen prosesseja vuorovaikutus – ja riippuvuussuhteina.
Tästä syystä asioita on ajateltava ja niistä on kirjoitettava rinnakkain. Outi Markkula tarkastelee artikkelissaan kuinka tanssitaiteen, työelämän ja ekologian alueet voivat informoida toisiaan kestävämpää tulevaisuutta kuviteltaessa. Työn kautta ihminen on vuorovaikutuksessa itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja maailmaan. Muuttuva maailma vaatii sekä työtä tekevältä yksilöltä että työn rakenteilta uudenlaisia organisoitumisen tapoja, arvoja ja tavoitteita.
Toivomme, että teemanumero inspiroi lukijoiden ajattelua ja synnyttää keskusteluja, lisää unelmointia ja uusia ideoita sekä ruokkii kestävien käytäntöjen luomista tanssi- ja esitystaiteen kentällä!
Outi Markkula & Kati Raatikainen
Lähteitä:
Dufva, Mikko 2020. Sitran selvityksiä 162 – Megatrendit 2020. Vantaa: Erweko.
Kokkonen, Tuija 2017. Esityksen mahdollinen luonto: suhde ei-inhimilliseen esitystapahtumassa keston ja potentiaalisuuden näkökulmasta. Helsinki: Acta Scenica.
Kuva esityksestä Acts of care (2019) Prague Quadrennial of Performance Design and Space -festivaalilta
Takaisin Tanssitaide ekososiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa -numeron etusivulle.