Olli Ahlroos: Kaksi mestaria
Cherkaouin ja Khanin yhteistyö liikkeen äärellä oli ihmeellisen vaivattoman ja pakottoman tuntuista. Lopputulos on hieno, kivuliaan ajankohtainen ja elävä kuvaus vapaudesta ja sen merkityksen katoamisesta, (väki)vallasta ja voimattomuuden tunteesta.
Kuva: Tristam Kenton
Zero Degrees
Koreografia ja tanssi: Sidi Larbi Cherkaoui, Akram Khan
Nuket: Antony Gormley
Musiikki: Nitin Sawhney
Valot: Mikki Kunttu
Vaatesuunnittelu: Kei Ito
Muusikot: Tim Blake, Faheem Mazhar, Alies Christina Sluiter, Joby Burgess
Kansallisoopperan Alminsali
Helsingin Juhlaviikot 2007
Kaksi mestaria
Kumpi tahansa Cherkaouin tai Khanin nimistä riittäisi yksinäänkin vetämään Alminsalin täyteen esitystaiteen ystäviä. Heidän yhteinen teoksensa on ennakolta aivan erityisen mielenkiintoinen, mikäli on joskus heidän aiempia edesottamuksia onnistunut näkemään. He ovat hyvin erilaisia taiteilijoita. Heidän yhteistyönsä vaikuttaa kuitenkin hedelmälliseltä ja lupaavalta pelkästään työryhmänjäsenten nimiä selaillessa…
Erilaisista lähtökohdista huolimatta Cherkaouin ja Khanin yhteistyö liikkeen äärellä oli ihmeellisen vaivattoman ja pakottoman tuntuista. Cherkaouille ei näköjään tuntunut tuottavan hankaluuksia omaksua Khanille tyypillistä, ajoittain melkein mahdottomalta tuntuvaa nopeutta ja kathak-rytmiikkaa. Samoin länsimaisen tanssiteatterin perinteistä ammentavan Cherkaouin ilmaisukeinot istuivat Khanin keholle ilman vaikeuksia. Mitään kompromissien lävistämää kokonaisuutta ei kuitenkaan nähty, vaan tilaa oli jätetty mielimäärin yksilölliselle ja kahdelle hyvin erilaiselle mestaruudelle. Huikeimmillaan tanssijat olivatkin omissa elementeissään; Khan miimisen ja kathakmaisen nopean ja sekopäisen vyörytyksen ja Cherkaoui akrobaattisen ja teatterimaisen ilmaisun äärellä.
Nitin Sawhneyn musiikki oli koko teoksen ajan toimivaa. Lavasteista soitettuna musiikki hengitti teoksessa tavalla, joka ei olisi toteutunut millään nauhoitettuna. Musiikillisen pisteen i:n päälle antoi Cherkaouin kaunis laulu teoksen loppupuolella, johon Khan vielä tanssi teoksen yhden mieleenpainuvimman kohtauksen. Kaunis on hankala sana, mutta koko teos oli yksinkertaisesti hyvin kaunis kokonaisuus.
Teoksen rakenne seurasi Khanin traumaattista matkakokemusta Bangladeshin rajalla. Khan ja Cherkaoui lausuivat kertomuksen ääneen lyhyissä pätkissä ja kuvittivat sitä apunaan Turner-palkitun kuvanveistäjä Antony Gormleyn pehmustetut, valkoiset, aidon kokoiset näköispatsaat Khanista ja Cherkaouista itsestään. Lopputulos oli hieno, kivuliaan ajankohtainen ja elävä kuvaus vapaudesta ja sen merkityksen katoamisesta, (väki)vallasta ja voimattomuuden tunteesta, joka syntyy kun huomataan, että haluamamme turvallisuus ei juuri eroa epävapaudesta ja tämän kyseenalaisen turvallisuuden takaaminen ei juuri eroa mistä tahansa muusta väkivallan teosta. Teos ei keskity tarjoamaan ratkaisuja mihinkään ongelmiin, vaan se keskittyy kertomuksensa avulla tekemään teemansa ilmaistaviksi globaalissa mittakaavassa länsimaiselle katsojalle, joka maksaa pääsylipustaan jonkun toisen ihmisen kuukausipalkan verran.
Vaikka Cherkaoui ja Khan ovatkin tanssijoina ja taiteilijoina hyvin erilaisia ja hyvin erilaisissa ympäritöissä kasvaneita, heitä yhdistää tietty ulkopuolisen, siirtolaisen näkökulma länsimaiseen elämänmuotoon. Suomalaiselle tanssi- ja esitystaidekatsomoille tällainen rohkea, (globaalin) näkökulman mahdollistava suora länsimaisen elämänmuodon kritiikki on surullisen vierasta (poikkeuksia lukuun ottamatta vierasta se on melkein taiteessa kuin taiteessa). Joko se väistetään kokonaan tai se surkastuu pieneksi, kuppikuntaiseksi märehtimiseksi tunteiden tai teorian tasolla. 
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
