Virpi Portimo – Pienellä paikkakunnalla ympäristön toimintakaavat voivat olla yksilöille haitallisia, jollei kontekstin rajoituksia itse huomaa.
Vuoden 2003 vappuna muutin viidentoista Helsingin vuoden jälkeen takaisin synnyinseudulleni Ranualle. Ensimmäinen suuri haaveeni oli saada jonkinlainen ilmaisu- ja tanssitaiteen kiinteä treenitila oppitunteja varten. Sain alkutyötä varten työskentelyapurahaa. Aloitin homman tekemällä kyselylomakkeet kuntalaisia varten kirjastoihin ja kirjastoautoihin. Vastauksia tuli niukasti, vaikka kyselyitä kulttuuritilan saamisesta oli ollut paljon.
Ensimmäinen vuosi paikallisena ilmaisu- ja tanssitaiteen opettajana meni pienin oppilasmäärin, vaikkakin määrä kasvoi hiljalleen koko ajan. Opetin lapsille luovaa tanssia, joka sisälsi mimiikkaa ja baletin alkeita sekä aikuisille itämaista tanssia. Lisäksi yksi ryhmä koostui monenikäisistä teatterin harrastajista, joista myöhemmin jalostui kulttuuriyhdistys Ranuan Saivon näyttämön vakioesiintyjiä.
Olemme tehneet tänä aikana kolme pitkää näytelmää, yksittäisiä tanssi- ja monologiesityksiä sekä erilaisia yhdistelmiä niistä. Kuitenkin ensimmäistä vuotta Ranualla varjosti pienoinen epävarmuus siitä, saisinko otettua oman paikkani yhteisön taiteellisena toimijana. Laurukaisen maa -esitys, joka oli modernihko käsitys ranualaisesta kansanrunoudesta, toi meille paikallisen viime vuoden kulttuuripalkinnon. Opetustoiminta jatkui jälleen seuraavana lukuvuotena, tällä kertaa naisten, lasten, kehitysvammaisten ja nuorten parissa. Ensimmäisen, jopa alakuloisen hiljaisen vuoden jälkeen toiminnasta on kehittynyt vilkasta, vireää ja kokeilevaa.
Pienellä paikkakunnalla ympäristön asettamat toimintakaavat voivat olla yksilöille haitallisia, jollei kontekstin rajoituksia itse huomaa. Sen tiedostaminen avasi minulle käsityksen siitä, miten kulttuurilliset kanavat saataisiin auki. Suurella paikkakunnalla tilanne voi tietysti olla ihan sama, esimerkiksi eri ammattikunnissa, joiden piirissä rajoituksien luominen on helpompaa.
Ympäristön vaatimusten havainnoiminen on kaiken avain täällä Ranuallakin, jotta kulttuurillinen(kin) toimiminen helpottuisi. Ja se on helpottunutkin; puolessatoista vuodessa olen löytänyt kulttuurillisen kenttäni esittämällä havaintoni ja pyrkimykseni julkisesti. Oman toimintakenttäni muokkaamisen myötä ajatukseni lipsahti kunnallispolitiikan puolellekin – sain sitoutumattoman Parempi Ranua -ryhmän edustajana ja vetäjänä koko kunnan alueella viime vuoden kunnallisvaaleissa toiseksi eniten ääniä, eniten naisista. Politiikasta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta.
Haaste onkin, miten saan luovuuden ujutettua kunnallispoliittiseen toimintaan. Ainakaan ryhmän vetäjänä en ole tähän asti muuta tehnytkään kuin luovia ratkaisuja ja ehdotuksia. Ehkäpä juuri luovuus tuo uudet kokeilut ja toiminnat muuten niin tylsälle politiikan pelikentälle. Opetustyö on myös vuosien mittaan jäänyt kiinteästi taiteelliseen työhön kiinni, ja siksi kasvatustiede on tullut osaksi kokonaispakettiani. Sen sijaan, että etsisin pelkästään ihmisten toimintamalleja, olen oppinut kysymään, miksi toimitaan. Tällä hetkellä viimeistelen kasvatustieteen gradutyötä, yllätys yllätys, pienkontekstien identiteetin ja toimijuuksien syntymisestä…
Virpi Portimo
Kirjoittaja on Ranualla toimiva tanssinopettaja, esiintyjä ja ilmaisutaidon opettaja. Hän toimii 2005 alkaen myös Ranuan kunnanvaltuutettuna.
