Karoliina Yli-Honko – Lähtemisen ja matkustamisen nostalgiaa
Jenni Kivelän ensi-iltansa torstaina saanut koreografia Ylva-Lii ja muita kertomuksia on tekijänsä näköinen kollaasi ääntä, liikettä ja muistoja. Kivelä on luonut yhtenäisen kokonaisuuden, joka on hiottu tarkasti aina mainoksia ja lavaratkaisuja myöden. Lue
Heidi Lehtoranta – Matkaamisen riemu ja jännitys
Jenni Kivelän Ylva-Lii ja muita kertomuksia on lämmin teos, jonka soisi saavan paljon yleisöä ja tuovan Zodiakiin Kaapelitehtaalle myös uusia tanssin ystäviä. Lue
Terhi Vaimala – Kuvaelmia yksinmatkaajille
Kivelän liikekielessä on uutta monipuolisuutta ja tanssi tuo hauskasti mieleen matkustamisen tunnelmat liikkeen edetessä tilassa välillä määrätietoisesti, välillä harhailevasti suuntia vaihdellen. Lue
Anne Hiekkaranta, Eero Vesterinen, Joona Halonen, Katri Soini (kuva: Marko Mäkinen)
Ylva-lii ja muita kertomuksia
Koreografia: Jenni Kivelä
Tanssi: Joona Halonen, Anne Hiekkaranta, Katri Soini, Eero Vesterinen
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Lavastus: Salla Salin
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila
Valokuvaus ja graafinen suunnittelu: Marko Mäkinen
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus
Ensi-ilta 11.11.2004
Zodiak, Kaapelitehdas, Helsinki
Muut esitykset 13.11., 14.11., 17.11., 19.11., 20.11., 23.11., 24.11., 26.11., 29.11., 30.11., 2.12., 4.12. ja 5.12.
Lähtemisen ja matkustamisen nostalgiaa
Jenni Kivelän ensi-iltansa torstaina saanut koreografia Ylva-Lii ja muita kertomuksia on tekijänsä näköinen kollaasi ääntä, liikettä ja muistoja. Kivelä on luonut yhtenäisen kokonaisuuden, joka on hiottu tarkasti aina mainoksia ja lavaratkaisuja myöden. Esitystila on katsojalle yllätys: leveä ja kapea suorakulmio, jonka toisella pitkällä sivulla on kahden pitkän tuolirivin katsomo. Tämä toi teoksen ja tanssijat katsojan kanssa samaan tilaan, oikeastaan unohdin olevani katsomossa.
Tanssijat oleilevat lavalla, Eero Vesterinen aurinkotuolissa, Joona Halonen kirjoittaa korttia matkalaukun päällä ja Kirsi Soini lukee kirjaa sängyssä. Taustalla on kaikenlaisia hälyääniä, joita voisi kuulla asemalla. Kivelä käyttää teoksessa tapansa mukaan sekä nauhoitettua puhetta että tanssijoiden esitystilanteessa sanomia irrallisia aiheeseen liittyviä asioita. Nämä tekstikatkelmat matkailusta keskeyttävät teoksen silloin tällöin.
Anne Hiekkaranta vaaleansinisessä teryleenimekossa aloittaa tanssin soololla. Karoliina Koiso-Anttilan puvustus ja muut pikkuesineet huokuvat 1950-60 lukujen tunnelmaa. Värit ovat murrettuja ja syviä ja teoksen valaistus tuo lisäksi pehmeän keltaisen yleisilmeen, kuin kellastuneen valokuvan. Innostuneet tanssijat luettelevat kuuluisia matkakohteita ja ovat lähtötohinoissaan. Rivissä eteen ja taakse liikkuvat tanssijat tulevat aivan lähelle katsojaa ja muistuttavat kastelemaan kukat. Teoksen tekstit ja puhe tekevät tarkkanäköisiä huomioita matkustamisesta, lähtemisestä, paluusta ja ihmisten käyttäytymisestä.
Tekstin kautta teos sisältää monia pieniä kertomuksia ja tanssijat välillä esittävät ikään kuin kuvaelmaa tekstistä. Nämä staattisemmat, humoristiset osiot vaihtelevat vauhdikkaiden tanssipätkien kanssa. Tanssijat suojautuvat monsuunilta, ajavat autolla ja etsivät buddhan jalanjälkiä. Pienet pantomiimimaiset eleet yhdessä verbaalisen viestin kanssa toimivat hyvin. Nämä kohtaukset eivät kuitenkaan ole yhtä railakkaita kuin Kivelän edellisessä Juhlapäiviä-teoksessa.
Ylva-Lii ja muita kertomuksia välittää tunteita, jotka jokainen joskus matkalla ollut tunnistaa: odotus, jännitys, haikeus, sekavuus, ikävä ja onnellisuus. Teoksessa on käytetty paljon reaalisia elementtejä kuten oikeata tupakkaa, jäätelöä ja tietenkin tanssijoiden omaa ääntä. Heitä myös puhutellaan heidän oikeilla nimillään. Nämä seikat tekevät pesäeroa teatterin maailmaan ja keinotekoisuuteen. Toisaalta ne tähdentävät myös katsojalle, että tämä tapahtuu oikeasti nyt, tässä ajassa, vaikka koreografian maailma on menneessä, joka on ainakin nuorille saavutettavissa vain elokuvien ja historiankirjojen kautta. Teos on hetken olemassa katsojalle ajassa ja tilassa, tämän jälkeen muistoissa.
Mieleenpainuvin kohta teoksessa on sen keskivaiheilla Joona Halosen ja Kirsi Soinin kohtalokas duetto. Soini on syvän turkoosissa satiinisessa aamutakissaan seurapiirisyöjätär, joka ahnaasti antautuu vieteltäväksi. Soljuvat nostot ja lattianrajaan ulottuvat kaadot ovat ilmavia ja nopeita. Miellyttävää katsottavaa ovat myös muut tanssilliset osiot, etenkin kun kaikki neljä tanssijaa tanssivat yhdessä. Liike on vertikaalista ja sillä on päämäärät, selvät suunnat. Tanssijat pyörivät paljon, heidän kätensä tekevät suuria kaarevia liikkeitä.
Loppupuolella Vesterinen tanssii mielenkiintoisen soolon, jossa liike lähtee useasti liikkeelle vakosamettisen puvuntakin liepeistä. Teoksen tunnelma tuo mieleen Hollywoodin kulta-ajan elokuvat ja musikaalit sekä vanhat matkakertomukset ja Tintti-sarjakuvat. Lopussa kaikki neljä tanssivat yhdessä vauhdikkaan ja paikoin jopa akrobaattisen sarjan. Liikesarjoissa on aina jokin yllättävä, usein nopea elementti. Se tuo kiinnostavuutta ja antaa särmää liikkeille. Teoksen musiikkivalinnat ovat onnistuneita, samoin musiikin ja puheen rytmittely. Teos on vaihteleva, mutta silti sen verran toistuva, että mitään täysin ennalta-arvaamatonta ei tule vastaan.
Kaiken kaikkiaan teos on oivaltava ja hyvin toteutettu. Se toi mieleen omia muistoja matkoilta ja tekstipätkät panivat ajattelemaan elämää ylipäänsä. Kivelän erottuva tyyli on onnistunutta, hän kiinnittää huomiomme pieniin asioihin elämässä, mieleenpainuviin yksityiskohtiin. Hienoa tässä teoksessa on katsomiskokemus, jossa pääsee fyysisesti lähelle tanssijaa, sekä lähes poissaoleva näyttämö-katsomosuhde. Silti teoksesta jäi jotenkin tyhjä olo. Ehkä se johtui lopun haikeudesta, kun Soini katselee ulos (ihan oikeasta ikkunasta, joita on koko rivi paljaana katsojia vastapäätä) drinkki kädessään. Ääni nauhalla vertaa ihmisiä mannerlaattoihin. Ne voivat ajautua kauaksi toisistaan, mutta kuka tietää mikä on riittävän kaukana. Entä Ylva-Lii? Hän esiintyy valokuvassa, joka otettiin kun eräät matkalaiset olivat onnellisia.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on 23-vuotias estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
Matkaamisen riemu ja jännitys
Jenni Kivelän Ylva-Lii ja muita kertomuksia on lämmin teos, joka on täynnä herkullisia, tunnistettavia tarinoita matkustamisen riemusta ja jännityksestä. Teoksen neljä matkaajaa – Katri Soini, Eero Vesterinen, Anne Hiekkaranta ja Joona Halonen – vuoroin eksyvät, väsyvät ja taas riemastuvat, täynnä tarmoa uuden ja tuntemattoman edessä. Odotukset ovat suuret ja todellisuus joskus toisenlainen. Tuolloin matkaajat lausuvat kaihoten omaa ihanaa kotia ylistävät sanat: There’s no place like home.
Zodiakin tila on avara, suurta odotushallia muistuttava tila. Matkakertomuksia esitetään lämpimin sävyin. Puvut, valaistus ja lattian väri luovat yhtenäisen vaaleanruskeaan taipuvan kokonaisuuden, joka miellyttää silmää ja vie menneeseen aikaan. Teos on täynnä pieniä huoliteltuja yksityiskohtia. Matkaa tehdään matkailijoiden matkasuunnitelmien mukaisesti etelän lämpimiltä rannoilta kaupungin ruuhkaisille kaduille, unohtamatta rohkeampia matkakohteita, joissa olot ovat jo vaativammat ja tunnelma matkailijoiden kesken kiristyy. Kaikista näistä aineksista syntyy herkullisia ja huumorin sävyttämiä kohtauksia, joita huomaa seuraavansa suu hymyssä.
Ylva-Lii ja muita kertomuksia sisältää paljon liikettä. Tarinoiden lomassa nähdään hienoja sooloja ja hurjia duettoja, joista hauskin on ehkä Katri Soinin esittämän elämäänsä intohimoa janoavan naisen ja nuorehkon miehen, Joona Halosen, kohtaaminen. Taustalla soi Consuelo Velasquezin Besame Mucho. Tanssi on suurta tunteiden paloa ja kaipausta. Soinin ja Halosen duetot ovat jälleen vauhdikkaita ja erinomaisesti tanssittuja kuten Kivelän aikaisemmassakin teoksessa Juhlapäiviä. Anne Hiekkaranta ja Eero Vesterinen ovat myös upeita tanssijoita. He luovat hienoja hahmoja ja liikkuvat hallitusti ja sulavasti. Tanssijat luovat tasavahvan matkailijanelikon ja toimivat hyvin yhteen.
Katri Soini ja Joona Halonen (kuva: Marko Mäkinen)
Jenni Kivelä onnistuu taas luomaan selkeän, kirkkaan kokonaisuuden, joka on helposti ymmärrettävissä ja koettavissa. Se tuntuu sisältävän lähes kaikki matkustamiseen liittyvät kummallisuudet oudoista matkamuistoista pakkaamisen vaikeuteen. Ylva-Lii ja muita kertomuksia on lämmin ja ihmisläheinen teos, jonka soisi saavan paljon yleisöä ja tuovan Zodiakiin Kaapelitehtaalle myös uusia tanssin ystäviä.
Heidi Lehtoranta
Kirjoittaja on Helsingissä asuva freelance-tanssija.
Kuvaelmia yksinmatkaajille
Jo ennen ovien aukeamista Ylva-Liin maailma on jo alkanut rakentua katsojan mielessä. Postikorttimainoksessa on hieno vanhanaikainen postimerkki. Toinen vilkaisu kuvaan paljastaa merkin daamin tanssija Anne Hiekkarannaksi. Käsiohjelman teksti on erittäin onnistunut, se ohjaa katsojaa teoksen tunnelmaan ja ajattelutapaan. Työryhmä esitellään matkustajina, ja Kivelä tiivistää teoksen lähtökohdista kertovan tekstin nipuksi arkikokemuksesta nousevia osuvia oivalluksia.
Zodiakin tila on Ylva-Liitä varten avattu leveäksi ikkunaseinän toimiessa taustana. Visuaalisuus on tunnelmallisen vanhahtava mutta samalla yksinkertainen ja selkeä kaksirivisen katsomon ruskeaa värimaailmaa jatkavia tuoleja myöten. Tilaratkaisu tuo tietysti mieleen terminaalit, rautatieasemat ja muut matkustelun avarat välietapit, mutta tärkeimmältä tuntuu sen toimivuus liikkeen kannalta.
Kivelän liikekielessä on uutta monipuolisuutta ja tanssi tuo hauskasti mieleen matkustamisen tunnelmat liikkeen edetessä tilassa välillä määrätietoisesti, välillä harhailevasti suuntia vaihdellen. Erityisesti Anne Hiekkarannan soolossa, joka alkaa nauhalle luettujen kulkuohjeiden seuraamisella, esiintyjän fokuksen käyttö ohjaa katsojan katsomaan Zodiakin tilaa kuin ensimmäistä kertaa. Myös lukijan luettelemat rakennukset ja puut voi Hiekkarannan katsetta seuraten melkein nähdä.
Lyhyesti sanottuna teoksessa suunnitellaan matkaa, pakataan, ollaan lähdössä ja ollaan matkalla. Matkasta haaveilu, sopivan kohteen miettiminen ja sängyn pohjalla matkustelu ovat olennainen osa varsinaista matkailua. Todetaan, että ehkä tärkeintä on ajatus lähtemisestä, olla kasvokkain tuntemattoman kanssa. Maantieteellisen etäisyyden lisäksi haetaan perspektiiviä, etäisyyttä omaan elämään. Reissussa selviää usein myös henkinen välimatka läheisiin. Joko kaipuu ja jälleennäkemisen odotus täyttävät mielen, tai sitten todetaan, että ihmisille voi käydä kuin mannerlaatoille, jotka ajautuvat peruuttamattomasti erilleen.
Teoksen esiintyjäjoukko on hieno sekä yksilötasolla että ryhmänä. Tanssijat tasapainoilevat pelkistetyn ilmaisun ja teatraalisten hahmojen välillä ajoittain todella kutkuttavasti. Esiintyjänäkin kokeneimman Katri Soinin turkoosiin satiiniaamutakkiin verhoutunut ”elämää nähnyt nainen” on mainio niin hahmona kuin taidokkaassa duetossa lomakohteen gigolo Joona Halosen kanssa. Eero Vesterisen sulava taskuvaras on esimerkki liikkeen keinoin rakennetusta hahmosta. Anne Hiekkaranta tuntuu luovan laajan sävyjen skaalan pelkistetyn ilmaisun sisällä.
Teoksessa yhdistyvät liikkeen ja esiintyjänlaadun dynaamisuus ja äärimmäinen tarkkuus matkusteluun liittyvään ajattomuuden tuntuun. Kivelä on rakentanut tasapainoisen kokonaisuuden, joka on toimiva, rytmisesti tarkka ja pitää katsojan vaivattomasti otteessaan.
Terhi Vaimala on valmistunut Teatterikorkeakoulusta tanssijaksi 2003. Hän on työskennellyt tanssijana mm. Jyrki Karttusen, Tarja Rinteen ja Liisa Risun teoksissa.
