Karoliina Yli-Honko: Tanssia toisesta näkökulmasta
Eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset murtavat perinteisen tanssijakäsityksen tasoltaan vaihtelevissa lyhytelokuvissa kreikkalaisen VideoDance-festivaalin kuraattorin Christiana Galanopouloun kokoamassa sarjassa.
Tanssia toisesta näkökulmasta
Yllättävät tanssijat on kiehtova sarja tanssielokuvia, jotka avartavat tyypillistä käsitystä tanssista yleisesti. Rotation-festivaalilla nähdyt teokset ravistelevat katsojan omista stereotyyppisistä ajatuksista nopeasti keskelle vaikeiden kysymysten ja omien asenteidensa viidakkoa. Ehdottomina jalokivinä loistavat Rachel Daviesin Gold sekä DV8:n palkittu The Cost of Living.
Jitterboy (2004, 4 min.) on brittiläisen Ani Tchakmadjianin ohjaama ja koreografioima teos lapselle. Poika on energinen ikiliikkuja, jonka arkipäiväisistä liikkeistä muodostuu tanssia. Liike vaikuttaa impulsiiviselle ja luonnolliselle, koska se on lapsen tekemää. Poika heiluu keinussa, juoksentelee ympäriinsä ja pelleilee sohvalla. Leikkauksilla liikkeeseen on saatu lisää nopeutta ja särmikkyyttä.
Niin ikään brittiläinen Gold (2004) on Rachel Daviesin ohjaama teos voimistelijoista, johon Hanna Gillgren on tehnyt koreografian. Elokuvan miljöönä on tyypillinen britti-kaupunki, jossa arkielämän tilanteet näytetään värillisinä. Vastakohtana tälle on mustavalkoisena esitetty voimisteluhallin todellisuus. Teos on erittäin korkealaatuinen tekniseltä ja taiteelliselta toteutukseltaan sekä ainutlaatuinen aiheen käsittelytavassaan. Kahta voimistelijatyttöä on kuvattu harjoituksissa niin, että syntyy symmetrisiä asetelmia taustalla olevien voimistelijoiden avulla. Kuvaa on hidastettu ja nopeutettu sekä käytetty edestakaisin samaa liikettä minimaalisen äänimaailman ympäröidessä. Lisäksi tyttöjä on kuvattu tanssimassa hieman vapaammin duettona, omalla voimistelusta lähtevällä liikekielellään.
Teoksessa tuodaan esille ne ristiriidat, jotka voimistelija joutuu elämässään sovittamaan: koulu, ystävät, perhe kaikki odottavat jotakin sekä samoin voimistelumaailma tiukkoine vaatimuksineen. Lisäksi teoksessa kuvataan hyvin voimistelun fyysisyyttä, se vaatii voimaa ja hyvää keskittymis- sekä paineensietokykyä. Se on toisaalta kilpailuhenkinen urheilulaji ja toisaalta sitä arvioidaan myös esteettisin perustein, kuten tanssiakin.
Sarjan kokonaisuutena monipuolisin ja onnistunein teos on epäilemättä DV8:lle Lloyd Nelsonin ohjaama ja koreografioima The Cost of Living (2004). Teos toteuttaa ryhmän idean mukaisesti fyysistä teatteria myös elokuvamuodossa. Teoksessa on löyhä juoni, joka johdattelee tapahtumia eteenpäin kahlitsematta liikaa. Myös puhetta on käytetty, mutta se jää lähinnä monologiksi eikä vie liikaa huomiota visuaalisuudelta, kyseessä on kuitenkin tanssielokuva. Samalla elokuva onnistuu pohtimaan vammaisuutta loistavan roolityön tekevän jalattoman tanssijan David Toolen myötä.
Elokuva onnistuu pohtimaan elämän luonnetta yleensäkin hyvin koskettavasti. Tanssikohtaukset ovat upeita, jopa täydellisyyttä hipovia ja ne nivoutuvat vaivattomasti osaksi kokonaisuutta ilman tehtyjä siirtymiä kuten musikaaleissa usein. Jalattoman tanssijan integroiminen tarinaan ja koreografiaan luulisi olevan hankalaa, mutta lopputulos on sujuva ja erinomainen. Musiikki tukee vähäeleistä kokonaisuutta hyvin taustalla.
Ikääntyvän naisen problematiikkaa käsittelee amerikkalainen teos Light Years (2004), joka kertoo hieman epätyypillisestä vanhuksesta. Nainen kertoo olevansa 70 vuotta nuori, ei vanha. Hän liikkuu sulavasti, riehaantuen tanssimaan ystävänsä kanssa. Nainen haluaa kyseenalaistaa monia asioita omalla tanssillaan. Hän näyttää paljon paljasta pintaa, tanssimalla lähinnä alusvaatteissa ja takissa. Hän kehottaa katsomaan itseään ja kehoaan, jonka kanssa hän on täysin sinut ja ehkä rohkaisee muita hieman ikääntyneempiä ihmisiä olemaan sellaisia, miltä itsestä tuntuu ilman ikärajoitteita. Hän toteuttaa tanssijan ääntä omassa itsessään eikä välitä muiden ennakkoluuloista. Teoksen kiinnostava aihe kärsii hieman huonosta toteutuksesta, kotivideomaisesta ulkoasusta ja huonoista äänistä.
Victoria Marksin ja Alla Kovganin Touch (2003) on yhdysvaltalainen lyhytelokuva, joka pyrkii välittämään tuntoaistin kokemuksen elokuvan kautta. Teoksessa on kuvattu eri-ikäisiä ja eri maalaisia pariskuntia, jotka koskettelevat tosiaan kasvoista, hiuksista ja käsistä. Elokuvasta välittyykin tietty intiimiys ja läheisyyden kokeminen lähelle rajattujen kuvakulmien ja hengitysten äänten myötä. Mustavalkoinen elokuva on aiheeltaan kiinnostava, mutta jotenkin se ei saa täysin mukaansa. Ehkä tämä johtuu osittain omista ennakkoluuloistani, sillä tuntuu melkein kun olisi tirkistelemässä jonkun intiimiä ja yksityistä hetkeä.
Lähtökohdiltaan kiinnostava on brittiläinen tuotanto Brenin (2004), jonka on ohjannut Margaret Constantas ja koreografian tehnyt Simon Whitehead. Teoksessa on kuvattu niin sanottuja tavallisia ihmisiä, miehiä jostakin pienestä kylästä, jotka eivät ole tanssin kanssa luultavasti tekemisissä. Heidän liikkeensä ovat kiinnostavia ja hauskoja katsoa, mutta sitä on käytetty aika vähän elokuvassa. Ehkä tekijät ovat hieman liikaa antautuneet hyvälle idealleen ja sen hulluudelle, että eivät ole enää pystyneet näkemään sen tarkoituksenmukaisuutta.
Elokuvassa kolme miestä lähtee kulkemaan nummelle, jolla odottaa joukko miehiä. Taustalla on ajatus Elviksestä ja hänen sanoituksiaan kuullaan miesten esittämissä kuorolauluissa, vaikka itse en tunnistanut niitä. Teos on hieman pitkitetyn tuntuinen.
Lisäksi Yllättävät tanssijat -sarjassa nähtiin Helena Jonsdottirin Zimmer-teoksen demoversio. Itse valmis teos nähtiin aiemmin Rotation-festivaalilla Kokeilusta voittoon -sarjassa. Demo keskittyy enemmän television ympärille sekä etenkin vanhaan elokuvaan, jota mies katsoo. Itse valmiissa versiossa televisio-ohjelmat olivat hieman erityyppisiä, kuten ostoskanavaa, ajankohtaisohjelmaa tai uutisia.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
