Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hanke on ollut käynnissä vuodesta 2018 lähtien, ja sen tarkoituksena on tehdä näkyväksi luokkataustan vaikutuksia ihmisen ruumiillisuuteen, kokemuksiin siitä sekä toimijuuteen. Tämä teksti reflektoi hankkeen kolmannen ulostulon, Luokkakuvia, vedos III:n taiteellista prosessia, joka tapahtui osana Sivuaskel 2021 -festivaalia. Kirjoittajina ovat hankkeen fasilitoijat, tanssitaiteilijat Elsa Heikkilä ja Laura Lehtinen sekä pukusuunnittelija Mari Nurmenniemi.
Tekstimme keskittyy yhteistekijyyden pohtimiseen isossa työryhmässä ja henkilökohtaisen aiheen vaikutuksiin tekijyydessä. Se perustuu omiin kokemuksiimme prosessista, mutta on tietysti vaikuttunut koko työryhmän kanssa käydyistä keskusteluista. Kirjoituksemme on osin dialogin muodossa.
Yhteistekijyyden lähtökohdista hankkeessamme
Tekijyyden ja omistajuuden kysymykset ovat herättäneet viime vuosina paljon keskustelua (tanssi)taiteen kentällä. Tämä Liikekieli.com-alustan toteuttama artikkelisarja on myös osoitus siitä, että jaettuun tekijyyteen liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia ja niistä on tulossa yhä yleisempiä. Simo Kellokumpu kirjoittaa sarjan ensimmäisessä artikkelissa siitä, miten duo- tai ryhmätyöskentelyn lähtökohtana tulisi olla jaettu kiinnostus jotakin aihetta tai kysymyksiä kohtaan (2021). Tunnistamme tämän tarpeen suhteessa meidän työhömme Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen parissa; koko työryhmämme on muodostunut sen pohjalta, että olemme kiinnostuneita luokkataustan parissa työskentelemisestä. Suuri osa työryhmäläisistä on löytänyt yhteen hankkeen alussa järjestettyjen avoimien työpajojen kautta. Vasta myöhemmin hanke on voinut tarjota osallistujilleen työtä. Ihmiset ovat siis sitoutuneet ensin aiheen käsittelyyn, sitten vasta työntekoon sen parissa.
Työmme luokkakysymysten parissa alkoi vuonna 2018 fasilitoijien taustatutkimuksella. Tästä eteenpäin työryhmään on pikkuhiljaa tullut lisää uusia tekijöitä. Yhteistekijyys on muodostunut kerroksittain ryhmäkoon kasvaessa kahdenvälisestä jakamisesta kohti moninäkökulmaisuutta. Mielestämme tämä on olennaista suhteessa henkilökohtaiseen aiheeseemme. Emme halua käsitellä vain yhden tai kahden ihmisen kokemusta vaan pyrimme nostamaan esiin suuremman joukon kokemuksia ja erilaisten henkilökohtaisuuksien kautta tavoittamaan jotain yleisempää. Yhteistekijyys on ollut tämän lähtökohdan vuoksi meille itsestään selvää ja melkeinpä pakollista.
Yhteistekijyys perustuu hankkeessamme huokoiseen rakenteeseen sekä yhteisölliseen ja keskustelevaan työotteseen. Lisäksi pyrimme mahdollistamaan tasavertaisen toimijuuden sekä mielekkään roolin kaikille työryhmäläisille. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki osallistuisivat kaikkeen yhtä paljon vaan sitä, että panostamme läpinäkyvään päätöksentekoon ja kaikkien mahdollisuuksiin vaikuttaa työn sisältöön ja raameihin.
Yhteistekijyyttä työssämme voisi kuvata KYK-kollektiivin esittämän ajatuksen avulla: Yhdessä kirjoittamisessa sekoittuu se, mikä on kunkin omaa. Tieto syntyy kollektiivisesti kirjoittamisen prosessissa, ja näin kirjoittajat ajautuvat itselleen tuntemattomalle alueelle. (Guttorm ym. 2014, 126.) KYK-kollektiivi käsittelee tutkimuksen piirissä tapahtuvaa yhdessä tekemistä, mutta yhtymäkohtia taiteen tekemiseen on paljon. Tällaisen jaetun tiedon muodostumisen voisi ajatella olevan pohjana kaikessa työssämme hankkeen parissa. Tuntemattomalla alueella liikuskelemme sekä työntekemisen raamien että taiteellisen sisällön parissa. Näemme, että vastuun jakautuminen on työtämme tukeva voima – yksilökeskeisen tekijyyden sijaan etsimme työn tekemisen tapoja, jotka perustuvat jakamiseen ja vuorovaikutukseen. Toisaalta hankkeessamme on erilaisia rooleja, eikä vastuu jakaudu tasaisesti, mikä johtuu osin resursseista, osin työryhmäläisten erilaisista mahdollisuuksista sitoutua työskentelyyn.
Valintaamme työskennellä suuressa työryhmässä ovat vaikuttaneet useat seikat. Suuri työryhmä mahdollistaa yhteisön syntymisen, mikä on meille tekijöinä tärkeää. Lisäksi olemme halunneet mahdollistaa työn tekemisen laajalle joukolle vapaan kentän tekijöitä. Tällä hetkellä mukana onkin lähes 20 taiteilijaa ja tutkijaa. Ajattelemme, että iso työryhmä myös vahvistaa tunnustuksellisuutta. Henkilökohtaiset kokemukset tulevat joukon todistamiksi. Tämä tekee jakamisesta suuremman teon ja näin ollen tulee ehkä syventäneeksi voimautumisen kokemusta työryhmässämme. Suuremmassa joukossa on myös enemmän peilauspintoja. Yhteistekijyys toimii siis työryhmässämme moneen suuntaan dialogia luoden, verkostomaisesti. Koko työryhmä ei ole ollut mukana kaikissa ulostuloissa ja keskusteluissa, mutta pyrimme jakamaan tietoa ja kokemuksia meneillään olevasta säännöllisesti kaikkien kesken sekä kirjallisesti että keskustellen. Tämäkin teksti on osa jakamistyötämme.
Yhdessä tekemisen voi nähdä myös eräänlaisena pehmeänä vastarintana. Tällainen pitkäkestoisesti suurella porukalla tekeminen on yhteiskunnassamme ja myös taiteen piirissä vallitsevan tehokkuusajattelun vastaista, ja sen vuoksi toisintekemisenä arvokasta. Taiteen kentän projektiluontoinen rahoitus harvoin mahdollistaa tällaisen työskentelyn¹.
-
- Pitkäkestoinen työmme hankkeen parissa on pääosin Koneen säätiön mittavan tuen mahdollistamaa. Muita tukijoita ovat Wihurin rahasto, Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki sekä Samuel Huberin Taidesäätiö.
Luottamus tukee toimijuutta
Luokkakuvia, vedos III:n työskentelyjaksoon osallistui 10 jo aiemmin hankkeessa mukana ollutta tanssitaiteilijaa ja kolme avoimen haun kautta löytynyttä suunnittelijaa; valo- ja tila-, ääni- sekä pukusuunnittelija. Lisäksi keskustelukumppaneina prosessissa oli muita työryhmässämme mukana olevia taiteilijoita ja tutkijoita. Koko työryhmän yhteinen, noin kuukauden mittainen työskentely, toteutui koronavirustilanteesta johtuen hybridimallilla, jossa osa työskenteli salissa ja osa etäyhteyden välityksellä.
Mari: Minä tulin mukaan hankkeeseen joulukuussa 2020. Tuntuu luontevalta aloittaa prosessin reflektointi muistelemalla ensimmäistä yhteistä Zoom-tapaamista, jossa sain tutustua uuteen työryhmään Sosiometri -harjoitteen kautta. Yllätyin sekä harjoitteen henkilökohtaisuudesta että tuntemastani lämmön ja luottamuksen ilmapiiristä.
Elsa: Olen työskentelymme aikana kerta toisensa jälkeen yllättynyt siitä, miten jotkut väitteet Sosiometrissä edelleen liikuttavat minua. Miten syvälle ruumiissa tämän tärkeäksi muodostuneen yhteisön edessä tunnustaminen voi mennä. Sosiometri on siis harjoite, jota olemme tehneet prosessimme alusta lähtien. Siinä sanomme ääneen väitteitä, joihin otamme kantaa omista kokemusmaailmoistamme käsin yksinkertaisen tilallisen reagoinnin kautta. Parhaimmillaan sen parissa tapahtuvassa rehellisyydessä ja avoimuudessa on jotain syvää inhimillisyyttä. Ajattelen, että tämä luottamuksellinen, avoin vuorovaikutus lävistää kaiken muunkin yhdessä tekemisemme. Se on jonkinlainen pohjavire työssämme, jota yritämme vaalia ja tehdä näkyväksi ulostuloissamme. Siksi on ilahduttavaa kuulla, että se oli jollain tapaa läsnä ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessamme.
Mari: Harjoitteessa liikutaan luontevasti yleiseltä tasolta ”minulla on korkeakoulututkinto” hyvin tarkkoihin tai henkilökohtaisin tunnustuksiin ”minun on vaikea sallia itselleni lepoa”. Koin, että työskentelyn alussa henkilökohtaisten asioiden paljastaminen ja samaistuminen muiden kokemuksiin helpotti mukaantuloa työryhmään ja luottamuksen sekä turvallisen ilmapiirin rakentumista lyhyessä ajassa. Koska olitte työskennelleet yhdessä jo pitkään, pelkäsin ulkopuolisuuden kokemusta ryhmässä, mutta tämä pelko osoittautui aiheettomaksi.
Dialogiseen työskentelemiseen osallistuminen vaatii kaikilta tekijöiltä halua ja uskallusta tuoda omaa työtään ja ideoitaan yhteiseen keskusteluun. Pitää olla myös kestävyyttä kuulla kritiikkiä omasta keskeneräisestä työstä. Samaan aikaan on tärkeää tekijänä kuunnella omia rajojaan; joskus voi myös pyytää, että toiset kokeilevat ehdotusta kritisoimatta, ja aika keskustelulle on vasta myöhemmin, kun ehdotus on ensin ollut ruumiillisessa käsittelyssä. Joskus keskustelujen aikana erilaisia tulkintoja oli niin paljon, että oli helpompaa lähestyä asiaa ruumiillisen toiminnan kautta. Sanoille, sävyille ja käsitteille kun löytyy välillä yhtä monta erilaista tulkintaa kuin työryhmässä on tekijöitä. Kunkin työryhmäläisen on myös hyvä olla herkillä sen suhteen, milloin on oikea aika nostaa kysymyksiä esiin ja milloin laittaa oma mielipide tai idea hetkeksi syrjään. Luottamuksen ilmapiiri tukee näitä prosesseja: voin luottaa siihen, että kukin toimii oman näkemyksensä mukaan, yhteisesti sovituissa raameissa prosessin parhaaksi.
Mari: Toimijuus ja tekijyys voivat merkitä eri asioita eri henkilöille. Yhdelle voi olla tärkeää saada äänensä kuuluviin kokonaisuuden taiteellisessa suunnassa, toiselle tärkeämpää toteuttaa omaa taiteilijuuttaan esiintyjän tai suunnittelijan roolissa.
Pukusuunnitteluun liittyen toitte esiin, että toivotte keskustelevaa työotetta, mutta annoitte kuitenkin lopullisen päätösvallan minulle. Koska puvustuksesta ei ollut alkuun yhtä selkeää visiota, pystyin helpommin antautumaan prosessille ja kuuntelemiselle. Koin, että keskustelut helpottivat ja piirsivät suuntaviivoja päätöksenteolle. Työskentelyjakson lyhyyden vuoksi kompromisseja pukuun liittyen piti tehdä, mutta silti lopputuloksen hyväksyntä tuntui yllättävän vaivattomalta: tein parhaani annetuilla resursseilla, ja tämä ei ollut yksin minun työni vaan yhteinen teos.
Tämän lisäksi sain kokea, että taiteellisessa suunnittelussa mielipiteitäni esimerkiksi esityksen rakenteesta otettiin huomioon vaikka en ole tanssitaiteilija. En ollut tätä olettanut, ja se tuntui valtavan hienolta. Ajattelen, että kokemukseni helposta ryhmäytymisestä liittyi juuri siihen, että omat tarpeeni ryhmäläisenä ja taiteilijana tulivat kohdatuiksi.
Tarvitaan määrittelyjä, aikaa, kuuntelua ja lisää aikaa!
Yhteisöllisyyden rakentaminen, vastuun jakaminen ja keskusteleva ote eivät ole helppoja tapoja tehdä työtä isossa ryhmässä. Roolien ja työskentelytapojen sopiminen etukäteen ja niistä neuvotteleminen myös prosessin aikana on tärkeää ja vaatii paljon aikaa. Viimeisimmässä Luokkakuvia -prosessissa tämä jäi osittain kesken työryhmässämme, koska syöksyimme suoraan, ehkä hiukan liian suurella innolla esitysluonnoksemme toteuttamiseen.
Prosessin aikana pyrimme hyvin pitkälle löytämään ratkaisut yhdessä keskustellen. Työryhmämme oli jakautunut taiteellisen suunnittelu- ja ohjausvastuun kantavaan ja esiintyvään joukkoon. Näiden kahden ryhmän roolit toki sekoittuivat, ja keskustelua käytiin kaikkien kanssa, mutta päätökset rakenteesta ja suunnista tehtiin pääosin pienemmällä porukalla. Olimme päättäneet työskennellä näin siksi, että aika riittäisi esitysluonnoksen valmiiksi saamiseen lyhyessä ajassa ja toisaalta 13 hengen porukalla jokaisen asian päättäminen olisi ehkä käynyt liian raskaaksi. Suunnitteluvastuullisessa ryhmässä oli ääni-, puku- sekä valo- ja tilasuunnittelijan lisäksi neljä tanssitaiteilijaa. Suunnittelijoiden vastuualueet oli alusta alkaen selkeämmin eroteltavissa, mutta emme tulleet määritelleeksi kovin selvästi tanssitaiteilijoiden välistä työnjakoa. Tästä aiheutui toisinaan haasteita päätöksenteossa ja ohjausvastuun jakamisessa. Suunnitteluryhmän sisällä sovimme toisinaan, että yksi tekee päätöksiä koskien tiettyä kohtausta, toisinaan tarvitsimme keskustelua päätöksenteon tueksi. Kirjoitimme keskustelujen aikana harjoituspäiväkirjaa, jonka kautta kaikilla oli tilaisuus seurata suunnitteluryhmän päätösten tekoa. Lisäksi kaikki saivat osallistua harjoituspäiväkirjan kirjoittamiseen ja kommentoimiseen. Ihan kaikilla työryhmäläisillä oli myös mahdollisuus tuoda työskentelyyn omia harjoitteita ja kohtausaihioita. Käytännössä Vedos III:ssa harjoitteita ehdottivat kuitenkin taiteellisessa suunnitteluryhmässä mukana olleet.
Laura: Vaikka mahdollisuus harjoituspäiväkirjan pitämiseen ja lukemiseen sekä ruumiillisten harjoitteiden ehdottamiseen oli annettu, sitä ei tapahtunut kovin paljon. Onkin jälleen sanottava ääneen se itsestäänselvyys, että lukemis-, kirjoitus- ja valmistelutyöhön osallistumiseen olisi varattava työaikaa kaikille, joiden sitä oletetaan tekevän.
Hankkeen seuraava ulostulo on kantaesitys JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen tuotantona marraskuussa 2021. Tulevissa taiteellisissa prosesseissa aiommekin systemaattisesti aikatauluttaa dokumentointi- ja tuumausaikaa työpäivien sisälle. Tämän kevään aikana olemme myös kehittäneet erilaisia tapoja jakaa vastuuta tulevassa työskentelyssämme, jotta roolit olisivat selkeämpiä.
Elsa: Luin juuri Sam Kanerin kiinnostavaa kirjaa, jossa puhutaan osallistavasta päätöksen tekemisestä ja kuvataan kommunikaation haasteita. Kaner kirjoittaa, että väärinymmärtäminen ja kommunikaation ongelmat ovat normaali, luonnollinen osa osallistavaa päätöksentekoa. Ryhmän moninaisuus aiheuttaa vääjäämättä jonkin verran ristiriitoja. (Kaner 1998, 26.) Lukiessani tätä havahduin siihen, miten paljon ristiriidoille olisi hycä antaa tilaa. Ajattelen itse tätä vaihetta jonkinlaisena hakemisen alueena, joka auttaa ryhmää löytämään jaettua ajattelua päätösten taustalle.
Mari: Kiinnostava havainto, ja se liittyy myös ajankäyttöön. Jos pyrkimykset samanmielisyyteen ja eteenpäin menemiseen nähdään tärkeinä arvoina, voi olla, että kaikki eivät tuo eriäviä mielipiteitään julki yhtä hanakasti, ja kuvaamallasi hakemisen alueella ei viipyillä. Toki voi käydä niinkin, että hakemisen alueelle jumitutaan, jos uusia avauksia ei synny eikä päätöstä osata tehdä.
Työskentelyn aikana sain huomata, että sinun ja Lauran asettama tavoite työskentelyn dialogisuudesta ei ollut vain korulause, vaan että pyritte sitä aktiivisesti toteuttamaan. Suunnittelutyö ja päätöksenteko olisivat sujuneet varmasti nopeammin ja vaivattomammin, jos olisitte tehneet sen kahdestaan.
Elsa: Niin. Kun ihmisiä on paljon, samanmielisyys on harvinaista ja ääntä riittää. Välillä olinkin aika turhautunut ja väsynyt siihen, että haluja, toiveita ja suuntia oli niin paljon ilmassa. Kuitenkin ajattelen, että henkilökohtaisen aiheen takia toimijuuden mahdollistaminen kaikille työryhmän jäsenille on ensiarvoisen tärkeää.
Mari: Moni meistä tekijöistä kokee merkitykselliseksi osallistumisen ja vaikuttamisen taiteelliseen suunnitteluun. Juuri henkilökohtaisuuden takia oman äänen kuuluminen lopputuloksessa tuntuu tärkeältä.
Elsa: Lisäksi olennaista se, että työn voi tehdä mielekkääksi kaikille. Tämän tavoitteen toteutuminen vaatii kaikilta työryhmäläisiltä sitoutumista ja joustavuutta, esimerkiksi juuri omien tarpeiden sanoittamisessa ja toisaalta rohkeutta ehdottaa vaihtoehtoisia tapoja tehdä. Tähän ehtona toki on, että meiltä fasilitoijilta löytyy halua ja kykyä muuttaa suunnitelmia, jos on tarpeen.
Miten sitten luoda tiloja, joissa on mahdollista tehdä ehdotuksia ja sanoittaa tarpeitaan? Isossa ryhmässä dynamiikka saattaa muodostua sellaiseksi, että vain osa on äänessä – kaikille ei riitä tilaa, jos sitä ei aktiivisesti anneta. Työssämme olemme havainneet esimerkiksi puheenvuorojen pituuden rajaamisen toimivaksi. Vaikka siten asiat saattavat jäädä joskus kesken, menetelmä mahdollistaa kuitenkin jokaisen kuulluksi ja osalliseksi tulemisen keskusteluissa ja päätösten tekemisessä. Olemme myös ottaneet käyttöön yhteisen digitaalisen valkotaulun, jossa heitetyt ajatukset pysyvät aiheen mukaan järjestyksessä ja kommentointi on yksinkertaista.
Laura: Viime aikoina olemme pohtineet myös nimeämistä ja omistajuutta. Siis sitä, kenen tai keiden nimien alle kaikkien tekemä työ asettuu. Jakautuminen suunnittelijoihin ja esiintyjiin on tähän liittyvä rakenteellinen kysymys, jonka mielekkyyttä olemme pohtineet. Onko suunnittelijoiden tekijyys tai omistajuus suurempi kuin esiintyjien? Pitäisikö näistä nimikkeistä luopua ja roolit miettiä kokonaan uudelleen? Kollektiivin nimen alla toimiminen voisi osaltaan vahvistaa omistajuuden kokemusta työstä: taiteellinen tuotos olisi selkeämmin kaikkien kollektiivissa mukana olevien omistuksessa. Vai mikä olisi hyvä tapa viestiä esiin “esiintyjän” toimijuutta teosprosessissa?
Elsa: Toisaalta 20 henkilön kollektiivina toimimisessakin olisi omat haasteensa, ja se vasta vaatisikin määrittelyä ja roolien auki puhumista ja sopimista. Tätä meidän täytyy pohtia suhteessa tulevaan työskentelyymme – minkälainen rakenne tukisi parhaiten työtämme?
Mari: Arvostan sitä, miten te, Elsa ja Laura, hankkeen fasilitoijina etsitte ennakkoluulottomasti uusia tapoja työskennellä, jakaa vastuuta ja tehdä päätöksiä. Kun valmiita toimintamalleja ei ole, avoin ja armollinen suhtautuminen itseen ja muihin, yhteistekijyyden opettelijoina on tärkeää muistaa.
Elsa: Tärkeitä havaintoja. Lisäksi sitoutuminen kuuntelemiseen, kysymiseen ja kunnioittamiseen tuntuu työskentelyn reunaehdolta, jota ilman tällainen työ muuttuu mahdottomaksi.
Elsa Heikkilä, Laura Lehtinen & Mari Nurmenniemi
Luokkakuvia, vedos III
Fasilitointi ja konsepti: Elsa Heikkilä ja Laura Lehtinen
Esiintyjät: Riina Hannuksela, Elsa Heikkilä, Soili Huhtakallio, Minna Karttunen, Heli Keskikallio, Laura Lehtinen, Aliina Lindroos, Pinja Poropudas, Anni Puuperä ja Lotta Suomi
Taiteellinen suunnittelu: Elsa Heikkilä, Minna Karttunen, Heli Keskikallio, Laura Lehtinen sekä Teo Lanerva (valot), Josu Mämmi (ääni), Mari Nurmenniemi (puvustus) yhteistyössä esiintyjien kanssa
Työryhmässä lisäksi mukana: Virpi Juntti, Soile Lahdenperä, Sanna Tirkkonen, Virva Talonen, Katriina Tavi ja Ilkka Tolonen
Hankkeen tukijat: Koneen säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Samuel Huberin taidesäätiö, Helsingin kaupunki
Tuotanto: JoJo – Oulun Tanssin Keskus, Zodiak – Uuden tanssin keskus, Arts Management Helsinki, Nollapiste-kollektiivi
Yhteistyössä: Stoa, Tanssikoulu DCA (harjoitustilat)
Livestriimi: Lumikinos Production; Thomas Freundlich, Mikael Kanerva
Livestriimin ohjaus: Teo Lanerva
Lähteet:
Guttorm, H., Arvola-Orlander, A., Niemi, A.-M., Vaahtera, E., Mertanen, K., Tammi, T., Mononen-Batista Costa, S., Brunila, K., Kouhia, A., Paakkari, A., Kainulainen, V., & Ikävalko, E. (2014). Akateeminen kapitalismi ja kollektiivisuuksien paradoksaalisuudet tohtorikoulutuksessa. Aikuiskasvatus, 34(2), 121-128. https://doi.org/10.33336/aik.94087
Kaner, S., Lind, L., & Doyle, M. (1998). Facilitator’s Guide to Participatory Decision-Making.
Kellokumpu, S. (2021). Huomioita yhteistoimijuudesta ja esittävästä kivijalkataiteesta. www.liikekieli.com. Viitattu 24.04.2021. https://www.liikekieli.com/huomioita-yhteistoimijuudesta-ja-esittavasta-kivijalkataiteesta/
Artikkelikuva: Katri Naukkarinen. Kuva Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen kolmannesta ulostulosta Luokkakuvia, vedos III Sivuaskel 2021 -festivaalilla.
Kuva 2: Mari Nurmenniemi. Harjoituskuva. Kuvassa hankkeen työryhmää.
