Yhteiskunta liikuttaa tanssivaa kehoa

Kuinka merkittävää osaa normit näyttelevät näennäisesti vapaan valinnan hetkellä? Tätä kysyy katsojalta This is the Title, teos, joka nimellään muistuttaa myös tanssiesitysten otsikoinnin perustuvan normiston toistoon.

♦♦♦♦

URB 12 -festivaali:

Compagnie par Terre/Anne Nguyen: Yonder Woman
Koe kahdelle supersankarille. Anne Nguyen ja Valentine Nagata-Ramos altistavat itsensä yleisön katseille ja asettuvat arvostelun kohteiksi yrittäessään vastata heille asetettuihin odotuksiin. Tanssijat liikkuvat esteiden ja tavoitteiden täyttämässä kuvitteellisessa sokkelossa, jossa he ponnistelevat väsymättä eteenpäin.

Koreografia: Anne Nguyen; tanssijat: Anne Nguyen, Valentine Nagata-Ramos; taiteellinen neuvonanto: Vincent Rivard; musiikki (alkuperäiset sävellykset): Benjamin Magnin; valosuunnittelu: Ydir Acef; pukusuunnittelu: Catherine Petit

Ima Iduozee: This is the Title käsittelee ympäristömme asettamien normien merkitystä erilaisten valintojen edessä. Teos tasapainottelee surrealistisen ja todellisen välimaastossa. Esitys saa ensi-iltansa URB12-festivaalilla.

Tanssi ja koreografia: Ima Iduozee; valosuunnittelu: Jani-Matti Salo; äänisuunnittelu: Kasperi Laine; taiteellinen neuvonanto: Kaisa Torkkel

Esitys myös ke 1.8. klo 19.

järj. Kiasma-teatteri ja Stoa

♦♦♦♦

This is the Titlen surrealistisessa painajaismaailmassa esiintyjää tarkkaillaan. Lattialle heijastetun valkoisen valoneliön nurkkaan ajettua tanssijaa tuntuu valvovan ja kontrolloivan kaiken aikaa joku.  Surrealistisen ja toden raja sekoittuu. Hetkittäin tanssija näkyy heräävän tai nukahtavan, mutta sama liikekieli ja äänimaisema säilyvät. Normeista ei niin vain päästä eroon.

Esityksessä on jotain pelottavan konemaista. Television rahina ja kohina, kirjoituskoneen näppäinäänet, poran surina, lasermaiset suhahdukset ja laukaukset luovat ahdistavan äänimaiseman. Esiintyjän kumimaisen notkea liikekieli antaa kontrastia koville, teräville äänille. Kuitenkin myös liikkeessä on jotain konemaista ja pakotettua. Aivan kuin esityksen hahmo ei tietäisi varmasti, kuka hänen kehoaan hallitsee. Onko se hän vai joku muu?

Kuvassa Ima Iduozee, kuva Valtion taidemuseo/ Kuvataiteen keskusarkisto / Oona Koriala

Teos kysyy katsojalta määritelmää valvetilalle. Olemmeko oikeastaan koskaan täysin valveilla ja tietoisia omien tekojemme motiiveista? Vai olemmeko esiintyjän tavoin kohinan ympäröimässä valkoisessa laatikossa, jatkuvan tarkkailun kohteena? Toteutammeko tahdottomina jonkun muun sanelemaa surrealistista painajaista?

Painajaisen kaiut vainoavat usein niiden näkijää vielä hereille säpsähtämisen jälkeenkin. Samoin This is the Titlessa jälkilaukaukset kajahtavat esiintyjän jo poistuttua lavalta.

Yhteiskunnan asettamiin odotuksiin ottaa kantaa myös Yonder Woman, joka ennalta annettujen tietojen mukaan asettaa tanssijoiden kehot tietoisesti ennakko-odotusten ja tarkkailun alaisiksi, jotta yhteiskuntamme piilevät jännitteet voitaisiin tuoda esiin ja sitä myötä purkaa. Kuten teoksen nimestäkin voi päätellä, tanssijoiden kehot ovat nimenomaan naisten kehoja. Tässä esityksessä vadilla on siis naisen keho yhteiskunnan musertavien paineiden alaisena.

Yonder Woman alkaa kahden esiintyjän astuessa lavalle uhmakkaina, valmiina kestämään yleisön itseensä kohdistamat katseet. Katse on molemminpuolinen: tanssijatkin haastavat katsojia silmillään.

Teoksesta kuvastuu myös naisten välisiin suhteisiin liittyviä tuntemuksia. Naiset mittailevat paitsi yleisöä, myös toisiaan tuimin katsein. Vai yhteiskuntako se kohtuuttomine odotuksineen sieltä tanssijoiden silmien takaa tarkkailee? Joka tapauksessa tanssijoiden kehot sekä tukevat että piinaavat, auttavat ja sortavat toinen toistaan. Vallan (sekä sen käytön) ja kateuden teemat kuvastuvat esityksen ruumiinkielestä. Naiset työntävät toisiaan fyysisesti alaspäin, kävelevät kirjaimellisesti toistensa yli ja näyttävät käyvän myös henkistä taistoa.

Kuvassa Yonder Womanin tanssijat, kuvaaja Philippe Gramard.

Välillä tanssijat astelevat ikään kuin nuoralla. Käynti on epävarmaa ja hapuilevaa. Epävarmuutta sen sijaan ei sisälly teoksen kepeätunnelmaisempaan loppupuoliskoon, jossa pipot lentävät päästä ja ylimääräiset takit heitetään nurkkaan. Lentävätkö siinä yhteiskunnan kahleet tanssijoiden yltä?

Nuorallakävelystä lainaavaa, tasapainottelevaa liikettä seuratessa ajatus juoksee arkielämän niin ikään tasapainottelevaan luonteeseen. Molemmat tanssiteokset ottavat kantaa yhteiskunnan asettamiin odotuksiin ja herättävät ajattelemaan yksilön vastuuta näiden paineiden ristitulessa.

Liisa Kontunen

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelija, jonka intohimon kohteina ovat tanssi ja kirjoittaminen.