Writing Movement -hankkeen paneelikeskustelujen sarjan päätti 30.11. Turussa Kutomolla osana XS Vol.5 – Uuden tanssin ja esitystaiteen festivaalia pidetty keskustelu otsikolla Tanssin sanoittamisesta.
Alustajana oli tanssipedagogi, tutkija, Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen yliopistonlehtori, FT Kai Lehikoinen. Muina panelisteina olivat kriitikko Kaisa Kurikka, performanssin läänintaiteilija Leena Kela sekä tanssitaiteilijat Satu Tuittila ja Heli Meklin. Puheenjohtajana toimi Liikekieli.comin päätoimittaja Veera Lamberg.
Lehikoinen kartoitti avauksessaan tanssianalyysin mahdollisuuksia sekä avasi kriitikon roolin tanssikenttää laajemmalle, yhteiskunnalliseksi tehtäväksi. Hän puhui nyt joulukuussa 2013 julkaistavan kirjansa pohjalta. Teos Tanssi sanoiksi: Tanssianalyysin perusteita ilmestyy Teatterikorkeakoulun Kinesis -julkaisusarjassa.
Lehikoinen painotti tanssista kirjoittamisen viestintätarkoitusta sekä jokaisen oikeutta kirjoittaa tanssista. Sananvapaus on perusoikeus, ja häiritsevillekin ajatuksille tulee olla tilaa. Tanssista kirjoittaminen on yhteiskunnallinen asia. Tanssilla on oikeus tulla kirjoitetuksi.
Kirjoittamisen eri funktioita hän purki brittiläisen kielentutkijan James Brittonin mallin mukaan: kirjoittamisella on ilmaisun funktio, välittäjän funktio ja poeettinen funktio.
Kritiikin pohdinta haukkasi ison osan ajasta tälläkin kertaa, kuten niin monesti aiemmissakin keskusteluissa. Lehikoinen esitteli myös yhdysvaltalaisen estetiikantutkijan Jerome Stolnitzin mallin, jonka mukaan kritiikin voi jakaa viiteen eri lajiin. Kritiikki voi olla sääntöihin perustuvaa, kontekstuaalista, impressionistista, intentionaalista tai uutta kritiikkiä, joista viimeisin viittaa venäläisen formalismin mukaiseen perinteeseen. Sääntöihin perustuvassa kritiikissä pohditaan, kuuluuko esitys todella johonkin tiettyyn tanssin genreen. Lehikoisen mukaan tätä voi hyvinkin kyseenalaistaa: kaikkihan on autenttista jotakin. Genret myös pirstaloituvat jatkuvasti omalakisiksi esittämisen tyyleiksi – tuleeko kriitikon osatakaan pysyä näiden perässä?
Kontekstuaalisen kritiikin heikkoutena voi olla teoksen rakenteellisten ominaispiirteiden kuvauksen vähyys. Impressionistinen kritiikkiteksti voi olla taideteos jo itsessään, toisaalta se sisällön osalta voi jo irrota kauas kirjoitettavasta tanssiteoksesta. Intentionaalinen kriitikko pyrkii asettumaan tekijän saappaisiin, jolloin haasteena on se, mikä tekijän monista muuttuvista intentioista on kriitikon tarkastelunäkökulman kohteena.
Uusi kritiikki keskittyy usein pikkutarkkuuteen, jolloin sanavalintojen merkitys korostuu – sanat kun jo itsessäänkin ovat arvoladattuja. Tämän jaottelun lisäksi nykyään median yhä enemmän kaupallistuttua on iso eettinen kysymys, kirjoittaako kirjoittaja ainoastaan lehden virallisen linjan mukaan, vaiko siten kuin todella tahtoo kirjoittaa ketään kumartamatta.
Keskustelun avauduttua taiteilijat kertoivat kirjoittavansa tanssista useimmiten tehdessään omien töidensä apurahahakemuksia. Leena Kela koki, että tanssille ja performanssitaiteelle yhteistä on se, että taiteen tekemisen kieli on usein abstraktia, ja se näkyy apurahahakemuksissa pyrkimyksenä sanallistaa teosidean abstraktia ydintä. Kela järjestää muun muassa New Performance Turku -festivaalia ja kertoi festivaalin yhteydessä tapahtuneesta kokeilusta, jossa joukko kirjoittajia kirjoitti teoksista katsomossa vain esitysten aikana. Haluttiin saada selville, millaista tekstiä tämä tuottaa. Kela kokee, että merkitysten tuottaminen teoksien äärellä yhdessä muiden kanssa on parhaimmillaan nopeutettu prosessi päästä kiinni oleellisiin asioihin teoksessa.
Kun Satu Tuittila opiskeli 1980-luvulla Tukholmassa, hän löysi tanssitekstien kautta itseään innostavimpia asioita tanssista. Teksti voi siis toimia myös impulssina taiteen tekemiselle. Liikekieli.comin arkistoineen Tuittila kokee kultakaivoksena opetusmateriaaliksi eri tasoisille opiskelijoille: sivustolta löytyy suomenkielisiä artikkeleja ja myös opiskelijoille tarpeellisia, melko lyhyitäkin tekstejä.
Turun Sanomiin sekä myös Teatteri&Tanssi -lehteen kirjoittava Kaisa Kurikka kertoi havainneensa, ettei tanssi enää alistu kritiikin vaatimuksille, koska teosmuodot ovat niin monenlaisia. Siten keskustelu uusista kirjoittamisen muodoista on hänen mielestään ajankohtaista. Heli Meklin pohti keskustelussa sitä, mitä poliittisuus on tanssissa sekä sitä, mikä määrä kontekstualisointia on tarpeellista teosten yhteydessä.
Tulevaisuudessa he haluaisivat lukea tanssista kirjoituksia, jotka liittyvät taide- ja kulttuuripolitiikkaan sekä tanssin etnografista kirjoittamista, siis kirjoittamista myös tanssiryhmistä sisältä käsin. Tanssin tutkimukselta kaivataan teosanalyyttista tutkimusta – se toimisi myös kriitikolle työvälineenä. Lisäksi tahdotaan lukea ilmiöjuttuja, monipuolisempaa uutisointia ja eri positioista lähtevää kirjoittamista tanssikentän toimijoista. Satu Tuittila mainitsi, että ammattilehdissä kritiikki saisi olla nykyistä terävämpääkin, sillä se veisi alaa eteenpäin.
Jenni Sainio
Kirjoittaja on Writing Movement –hankekoordinaattori yhdessä Liikekieli.comin päätoimittajan Veera Lambergin kanssa.
