Writing Movement -hankkeen kirjoitustyöpajan toisella kerralla aiheena oli suunnittelijoiden työ tanssiteoksessa. Alustajina vierailivat äänisuunnittelija Tuuli
Aiheen tiimoilta osallistujat kävivät katsomassa haluamansa teoksen ja kirjoittivat siitä vapaamuotoisen tekstin, jossa keskittyivät purkamaan teoksen audiovisuaalista ratkaisua ja sen vaikutusta teoskokonaisuuteen.
Lisää hankkeesta:
https://www.liikekieli.com/writingmovement
Liskojen yön sinfonia
Mahtipontinen sinfonia jyllää, irvokkaat ihmiskohtalot pyrkivät iholle. Koreografi ja tanssija Elina Pirisen Personal Symphonic Moment on häkellyttävä teos, jossa musiikki, liikemateriaali ja visuaaliset elementit ovat tasavertaisissa päärooleissa. Näyttämölle rakentuvat tapahtumat uurtavat katsojan tajuntaan niin vahvoja kuvia, että vielä useita päiviä ensi-illan jälkeen tuntuu kuin olisi käväissyt Twin Peaksissa.
Personal Symphonic Moment on Zodiakin tuotantoa ja Liikkeellä Marraskuussa –festivaalin tilausteos Piriseltä. Teoksen taiteellisena lähtökohtana toimii Dmitri Sostakovitsin Leningrad-sinfonianakin tunnettu taidemusiikkiteos, jolla on raskas historia: säveltäjän kerrotaan luoneen teoksensa kolme ensimmäistä osaa saksalaisten piirittäessä kaupunkia.
Kaoottinen ilmapiiri toisintuu nyt Helsingin Kaapelitehtaalla. Personal Symphonic Momentin alussa näemme pimeyden, mustan näyttämön salaisen koreografian, painajaismaisen punerruksen kuumottaessa katsomoa. Musiikki pauhaa jylhyydessään yksin jopa kymmenen minuutin ajan ennen kuin näyttämölle alkaa hiljalleen virrata usvaa ja ensimmäinen valopilkku kajastaa. Seitsemäs sinfonia saa oikeutetusti esitellä itsensä yleisölle itsevaltiaana jumalana, persoonattomana persoonana, joka on kaiken näkemämme, kokemamme ja kuulemamme alku ja juuri. Kaikki on musiikille alisteista, väittää sinfonia, mutta tänä iltana näyttämön valot ja visuaaliset elementit haastavat musiikin moneen kertaan.

Timo Wright.
Sinfonia on varsin dramaattinen lähtökohta tanssiteoksen luomiselle ja Pirinen onnistuu repimään draamansa siitä yllättävän monella tasolla. Kolme kunnioitusta herättävän taidokasta esiintyjää – tanssijat Kati Korosuo, Katja Sallinen sekä koreografi Pirinen itse – kommentoi Sostakovitsin teosta vuoroin mukaillen ja myötäeläen sen tunnelmia, vuoroin sanoutuen siitä täysin irti ja ilmaisten itseään ristiriidassa sävellyksellisiin tapahtumiin. Voimakkaiden musiikillisten sivallusten säestämänä näyttämön saattaa halkaista kauko-ohjattava mikroauto, tai joku esiintyjistä imaisee reteät henkoset vesipiipusta. Vauvan ammeesta kauhotaan jääpaloja, kaasupoltin uhkailee eturivissä istuvia katsojia, sävy sävyyn olevia kukkia hivutetaan esiin verhojen takaa ja kokoelma hiirenloukkuja jonottaa narun jatkona pääsyä mukaan leikkiin.
Tanssijoiden liikekieli on roiskuvaa, viskovaa, haistelevaa, tahmeaa, vieraantunutta, yksinäistä, kiihottunutta. Ja samat adjektiivit pätevät yhtä lailla teoksen visuaaliseen esillepanoon. Tuntuu kuin jokainen näyttämöä hipaiseva pöyhiukkanenkin olisi ladattu täyteen outoa energiaa.
Teoksen alkupuolella valaistus on valkea ja pelkistetty, mikä mahdollistaa teemallisen väripaletin esittelyn. Vaaleankeltainen, turkoosinvihreä ja roosa pastellisävy toistuu paitsi esiintyjien housu–paitapuseroyhdistelmissä (joka voisi olla tulevaisuuden hullujenhuoneen huippumuotia), myös maalissa, jonka tanssijat kaatavat hitaasti ja kaameudestaan nautiskellen päähänsä ja kasvoilleen. Maali peittää kasvot ja tanssijat hierovat pitkät hiuksensa sen sekaan karvaiseksi, tahmaiseksi naamioksi. Valaistuksen puhtaus tuo tämän näyn esille peilin kirkkaana. Miten rumaa ja ihmeellistä, kiusallista katsottavaa! Ettekö te tosiaankaan osaa häpeillä mitään! Ja taas on katsoja saatu hetkessä kiinni esteettisiin normeihin juurtuneista pohdinnoistaan, näinkin syvissä vesissä sukeltavan teoksen äärellä. Pirisen naiskuvassa yhdistyy naisen, sekopään ja lapsen sisäinen maailma, eikä hän pyrikään arvottamaan tätä rinnastusta.
Personal Symphonic Moment on kokonaistaideteos. Se voisi yhtä hyvin olla kuvakollaasi, videoinstallaatio tai maailmanlopun ympäristötaideteos; niin saumattomasti äänelliset ja visuaaliset elementit kietoutuvat toisiinsa rosoisen liikemateriaalin ja epävireisten, katsojissa suurta hilpeyttä herättävien laulumonologien kanssa, joiden tekstit ovat Heidi Väätäsen käsialaa.
Pirisen dramaturginen kontrastien hallinta ansaitsee aivan oman tunnustuksensa. Yhtenä hetkenä istuin katsomossa tympääntyneenä sukupuolisella estottomuudella mässäilyyn, kohta taas nauroin vedet silmissä. Leikkauksilla leikittely on voimakas tehokeino, joka osoittaa, ettei koreografi tyydy pitämään provosointia itseisarvona.
Kuin kinuskikuorrutuksena tässä performatiivisen ilotulituksen kermakakussa teoksen vie päätökseensä diskovaloshow. Onkohan valosuunnittelija Tomi Humalisto saanut nyt ensi kertaa käsiinsä uusinta tekniikkaa hyödyntävät liikkuvien valojen ohjaimet? Tuskinpa sentään, mutta valot kieppuvat psykedeelisissä kuvioissa ja muodostelmissa ympäri näyttämön lattiaa kuin riemuiten tilaisuudestaan koetella raskassoutuisen taidemusiikin rajoja.
Elina Pirinen ja Dmitri Sostakovits ponnistavat tekijöinä varsin erilaisista yhteiskunnallisista todellisuuksista, mutta taiteensa kautta he tunnustelevat samaa ihmisyyden ulottuvuutta, joka voi näyttäytyä yhtä hyvin irrationaalisen kokemuksen ilmauksina kuin tarkkaan harkittuina tekoina. Personal Symphonic Moment on samanaikaisesti ajaton ja nykyaikainen teos. Se on Disneyn Fantasian K–18 –versio tai liskojen yön viimeinen uniputki, pidit siitä tai et.
Helmi Saksala
Kirjoittaja on kyltymätön kulttuuri-ihminen, jolle tanssi on vihreä nurmikenttä, rämisevä luuranko ja liikkuva historia.
¤¤¤
PERSONAL SYMPHONIC MOMENT
Koreografia: Elina Pirinen
Tanssi: Kati Korosuo, Katja Sallinen, Elina Pirinen
Valosuunnittelu: Tomi Humalisto
Teksti: Heidi Väätänen
Sävellys: Dmitri Sostakovits
Valokuvat: Timo Wright
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Liikkeellä marraskuussa -festivaali ja Elina Pirinen