Writing Movement –hankkeen Suomen toiseksi viimeinen paneelikeskustelu pidettiin 9.11. Liikkeellä marraskuussa –festivaalin yhteydessä Café Stoassa. Keskustelun alustivat Teatteri&Tanssi –lehden toinen päätoimittaja Minna Tawast sekä kriitikko Maria Säkö.

Muina panelisteina olivat Liikkeellä marraskuussa –festivaalin toinen taiteellinen johtaja Mikael Aaltonen, koreografi-tanssija Veli Lehtovaara sekä esitystaideryhmä Oblivian taiteellinen johtaja, esiintyjä Annika Tudeer. Keskustelua veti Liikekieli.comin päätoimittaja Veera Lamberg.

Tanssin katsomisesta oppiminen ja miten kirjoittaa taiteesta

Tawast alusti tanssista kirjoittamisesta käytännön journalistin työnsä sekä Teatteri&Tanssi –lehden näkökulmasta. Hän mainitsi, että teatterikritiikin historia instituutiona on pidempi kuin tanssikritiikin. Olennaisimpana erona teatterista ja tanssista kritiikin kirjoittamisessa hän pitää sitä, että perinteisesti teatterikritiikeissä narratiivin kuvailulla on iso osuus, toisin kuin tanssissa. Ongelmana nykyään, tanssin ja teatterin rajojen hälventyessä hän pitää sitä, että lehden kannalta alansa tuntevia ja journalistisesti osaavia kirjoittajia on todella vähän.

Maria Säkö puolestaan kertoi katsovansa tanssia jonkin verran, mutta vähän verrattuna muuhun esitystaiteeseen ja nykyteatteriin. Hän painotti silti sitä, että tanssin katsominen on tehnyt hänestä herkemmän teatterikatsojan: etenkin erilaisten esityksissä olevien esiintyjäntyön autenttisuuksien, luonnollisuuksien tapojen, luonnosmaisuuden ja keskittymisen sävyjen pohtimiseen havahtumisen hän kokee olevan tanssin katsomisen ansiota. Kyse on erilaisten läsnäolon tapojen havainnoinnista. Säkö kertoi kokevansa, että tällä hetkellä tanssi kykenee tuomaan yleistä ajan henkeä nopeammin ja paremmin esille kuin teatteri.

Tämä kirvoitti keskustelua siitä, miten teatterin piirissä helpommin odotetaan esitykseltä tietyntyyppistä yhteiskunnallisuutta. Myös historian valossa teatterissa on painotettu yhteisöllisyyttä yksilön ohi. Esimerkiksi laitosteattereissa systeemeinä on myös jähmeyttä, hitautta reagoida ajassa tapahtuviin muutoksiin. Tanssitaide on kuitenkin yhtä lailla yhteiskunnallista, mutta tämä ilmenee tanssissa eri tavalla.

Tällä hetkellä Teatterikorkeakoulussa ohjaamansa kritiikin mestarikurssin puitteissa Säkö kertoi pohtivansa paljon sitä, miten taiteesta voisi kirjoittaa tavalla, joka menisi teosanalyysin ohitse niin, että tekstissä viittaussuhteet ovat teoksen maailman ulkopuolelta. Myös se, miten kirjoittaja itse asemoi itsensä tekstiin, on kurssilla pohdinnan aiheena.

Kenttä, konventiot ja kirjoittajan rooli

Annika Tudeer on aiemmin tehnyt päivälehtikritiikkejä nykytanssista ja performanssista muun muassa Hufvudstadsbladetiin, mutta jättäytynyt tästä vuonna 2004 ja keskittynyt taiteelliseen työhön – tosin hän nykyään kirjoittaa myös Oblivian blogia. Hän aloitti taiteen parissa 1990-luvulla tanssijana. Tudeer näkee taiteen tekijät, yleisön, tuottajat, kriitikot ja lukijat kokonaiskenttänä, joka resonoi toisiinsa ja eri suuntiin.

Teatterikorkeakoulussa ja Belgiassa P.A.R.T.S.:issa opiskellut Veli Lehtovaara kommentoi keskusteluun, jossa puhuttiin siitä onko tanssista puhumiseen tarpeeksi sanoja, että sanoja kyllä on, mutta olisiko kyse pikemminkin konventioiden puutteesta, siitä miten puhua tanssista ja sen prosesseista.

Tanssin kentällä pitkään opetustyössä sekä tuotannon ja kuratoinnin parissa työskennellyt Mikael Aaltonen toimii Liikkeellä marraskuussa –festivaalin taiteellisena johtajana yhdessä Ari Tenhulan kanssa, sekä myös Kiasma-teatterin URB-festivaalin tuottajana. Hän oli yhtä mieltä Tawastin kanssa siitä, että kirjoittajista on pulaa, koska työhön tarvitaan sekä laajaa että syvää kentän tuntemusta.

Tawastin mukaan useinkaan esityksiä katsomaan mennessä ei voi tukeutua valmiiseen alustaan, vaan katsojana on havainnoitava tapahtuvaa esitystä nyt-hetkessä. Nykytaiteen teoksesta kirjoittajan positio on usein muuttua osaksi prosessia. Useat esitysmuodot myös haastavat perinteisen katsoja-esiintyjä –rajanvedon osallistaen katsoja-kokijoita.

Äärimmäisen kiinnostava keskustelu panelistien ja innostuneen yleisön välillä polveili päivälehtikritiikin funktioon ja median valtaan, joka viime kädessä on sitä seuraavien lukijoiden valtaa sekä siihen, mitä on kriitikon objektiivisuus suhteessa taiteilijoihin.

Jenni Sainio

Kirjoittaja on Writing Movement –hankkeen koordinaattori yhdessä Liikekieli.comin päätoimittaja Veera Lambergin kanssa.