Milla Koistinen – Tarua todellisuudesta
Josef Nadj on mestari taikomaan yksinkertaisista elementeistä hulvatonta teatteria. Woyzeck-teokseen ei mahdu yhtään ylimääräistä elettä, jolla ei olisi tarkoitusta. Seitsemän taitavaa esiintyjää rakentavat tarinaa eläytyen rooleihinsa ja näytelmän absurdiin maailmaan.
Kuva: Tuire Punkki
Centre Chorégraphique National d´Orléans (Ranska)
WOYZECK
koreografia Josef Nadj
www.josefnadj.com
Kuopio Tanssii ja Soi 16. ja 17.6.2005
Kantaesitys Théâtre National de Bretagne – Rennes, 1994
Tarua todellisuudesta
Josef Nadjin ja Centre Chorégraphique National d’Orléans -ryhmän Woyzeck on sanaton tulkinta Georg Büchnerin vuonna 1837 keskeneräiseksi jääneestä näytelmästä. Näytelmä on kammottava tarina sotilaspalvelija Woyzeckista ja hänen rakastetustaan Mariesta. Köyhä Woyzeck menettää lopussa järkensä ja murhaa Marien, poikansa äidin.
Büchnerin näytelmästä on tehty lukuisia versioita, näytelmiä, oopperaa ja elokuvaa. Jugoslavialaissyntyisen Nadjin aloittaessa työstämään teostaan Jugoslaviassa oli meneillään sisällissota, eikä näytelmän sisältö Büchnerin tai Nadjin kertomana ole vanhentunut edelleenkään jatkuvien sotien maailmassa. Nadjin teos sai ensi-iltansa vuonna 1994 ja siitä lähtien se on kiertänyt muuttumattomana ympäri maailmaa lukuisine esityksineen.
Josef Nadj on rakentanut tulkintansa pieneen, rajattuun tilaan. Tuntuu siltä, kuin katselisi nukkekodin sisään ja seuraisi eloon heränneitä marionettinukkeja. Hahmot tuntuvat tosin olevan jo hieman lähempänä tuonpuoleista kuin tätä maailmaa rupisine kasvoineen ja pölyttyneinä vaatteineen. Elähtäneet ihmisraasut touhuavat siitä huolimatta askareitaan aivan kuin kaikki olisi täysin normaalia.
Muikeat hahmot liikkuvat nykien ja karrikoiden ja ähertävät tilanteesta toiseen kyltymättömällä, lakonisella innostuksellaan. Ainoat elämän ja värin pilkahdukset purskahtelevat silloin tällöin jonkun tarttuessa omenaan suurin voimanponnistuksin tai sisälmysten pursuillessa jonkun vatsasta. Toivoton tarina on Nadjin kertomana absurdi, komiikan sävyttämä ja hysteerisen alakuloinen.
Büchnerin näytelmää sen tarkemmin tuntematta juonesta on hiukan vaikea päästä selville. Ehkä se ei ole tarpeenkaan, sillä Nadjin teos toimii parhaiten pienissä oivalluksissa, yksittäisten hetkien kekseliäisyydessä. Nadjin näytelmä rakentuu palasista, jotka muodostavat lyhyitä kohtauksia. Ideoita on paljon, välillä ehkä liikaakin. Ne vaihtuvat nopealla tempolla ja osa olisi kestänyt pidempääkin kehittelyä ennen kuin niistä luovutaan. Joka tapauksessa Nadj on mestari taikomaan yksinkertaisista elementeistä hulvatonta teatteria.
Woyzeckin tunnelma ja ulkoisten elementtien toteutus ovat erittäin onnistuneita. Teos ei ole varsinaisesti tanssia vaan eksaktia liiketeatteria. Esiintyjät liikkuvat äärimmäisen artikuloidusti ja jokainen liike on tarkkaan harkittu. Mukaan ei mahdu yhtään ylimääräistä elettä, jolla ei olisi tarkoitusta. Seitsemän taitavaa esiintyjää rakentavat tarinaa eläytyen rooleihinsa ja näytelmän absurdiin maailmaan.
Teos etääntyy sen komiikan ja yleisen toteutuksen takia enemmän taruksi kuin todeksi. Sitä ja sen nukkemaisia hahmoja katsoo ihmetellen kuin satua yli sadan vuoden takaa, vaikka se on sisällöltään edelleen täysin ajankohtainen. Toki teoksesta löytyy synkkäkin puolensa, mutta komiikan läpi katsottuna se tuntuu kaukaiselta. Yleensä kai kyynelten läpi voi nähdä naurua, mutta tässä löytää ennemmin naurun seasta muutaman kyyneleen.
Nadjin komiikka muodostuu kekseliäistä ideoista, joita pulppuaa toinen toisensa perään. Yksinkertaisista arkisista asioista löytyy valloittavaa moninaisuutta ja lapsenmielisyyttä. Köyhän miehen tarinasta tulee köyhän miehen teatteria, mutta laadukkaalla toteutuksella. Välillä henkilöt ratsastavat heinäpaaluhevosella, polkevat kilpaa puoliksi kokoontaitettavilla puupyörillä ja ottavat hiekkasuihkuja. Seinässä olevaan oveen kiinnitetty hahmo löytyy vasta tarinan edettyä hyvän matkaa, toinen löytyy kalterien takaa pienestä kolosta.
Nadjin teos on täynnä yllätyksiä ja se kuoriutuu kerros kerrokselta katsojien silmien eteen. Tyhjään mustaan tilaan rakennettujen tanssiteosten jälkeen tällainen rekvisiitan runsaus tuntuu paratiisilta. 
Milla Koistinen
Kirjoittaja on Helsingissä asuva tanssija, joka on valmistunut Teatterikorkeakoulusta keväällä 2004.
